Lempituunaukset TOP 5 -Lukijan toive
Lukijan toiveena oli lempituunaukset TOP 5. Tämä on erittäin vaikea homma, sillä minulla on niin valtavasti niitä lempparituunauksia olemassa. Tosin vain muutamaa enää voin käyttää, sillä monetkaan vaatteet eivät enää mahdu päälle. Koitan nyt kuitenkin saada ne viisi tähän, vaikka niitä on oikeasti lukematon määrä. Katson siis koko käsityöharrastuksen ajalta näitä lemppareitani.
Lempituunaukset TOP 5 -Lukijan toive
Koska teen paljon vaatteita lakanoista, verhoista sekä tilkuista, niin koitan rajata niitä vähän pois tästä. Tosin yksi lemppari on ommeltu pöytäliinoista, joten se on pakko laittaa tähän. Nuo muut jätän toiseen postaukseen sitten joskus tulevaisuuteen. Mutta tämä yksi on ihan pakko esitellä täällä. Jokaisesta alaotsikosta pääset postaukseen, jossa kerrotaan työstä enemmän (jos siis olen kyseisen postauksen tänne joskus julkaissut).
Kirjaillut pöytäliinat ovat aivan ihania, mutta joskus kaikkia kahvitahroja ei saa piiloon, niin niistä on sitten hyvä tehdä jotakin sellaista, jota voi käyttää. Tähän mekkoon meni muistaakseni kolme pöytäliinaa, jotka ostin 1€ Tammisaaren kirpparilta. Pöytäliinat olivat täynnä kahvitahroja ja päätin jo silloin, että niistä tulee mekko.
Swantsit oli iso juttu tuossa 2013, mutta itse en silloin oikein inspiroitunut niistä. Mutta muutama vuosi sitten kun tuunasin neulepaidan flanellipaidalla ja koko työ epäonnistui kääntelin ja vääntelin työtä. Silloin swantsit nousi mieleeni. Koska minulla oli tuunauslaatikossa tuo epäonnistunut paita, sekä toinen neule, niin tein niistä sitten oloasun, jota muuten edelleen käytän paljon.
Vanhasta uutta ja käyttökelpoista
Tuunaus on minulle sydämen asia ja tietenkin aina kun vastaan kävelee sellainen vaate, jota en voi enää käyttää, tuunaan sen joksinkin muuksi. Tosiaan viiden the tuunauksen laittaminen yhteen postaukseen on valtavan vaikeaa ja haluan korostaa sitä, että näitä lemppareita on oikeasti paljon enemmän kuin nämä viisi. Haluan kuitenkin nyt nostaa nämä viisi esille.
Tämä villahame on minun yksi eniten käytetyistä talvihameista kaapissa. Rakastuin tähän heti kun sain sen valmiiksi. Tässä työssä en ole käyttänyt ompelukonetta, vaan neulonut vyötärökaitaleen hameeseen ja pujottanut kuminauhan.
Läjä rikkinäisiä, ohuita neuleita saavat uuden elämän mekkona. Täytyy mainita, että jämistä tein pipon ja tuubihuivin. Eli kannattaa hyödyntää kaikki materiaali, jota jää. Loput voi laittaa askarteluun tai tehdä erilaisia koristeita.
Mekosta romperi
Valitettavasti tämä työ ei taida olla täällä blogissa, vanhassa se olikin esillä. Olen siis aikanaan ommellut itselleni ihanan mekon, joka ei sitten millään tavoin sopinut minulle. Purin sen ja tein mekosta itselleni suloisen romperin. Tämä ei tosin enää mahdu päälle, joten odottaa varastossa uutta käyttäjää, joka rakastaa sitä samoin kuin minä.
Tässä lempituunaukset top 5 ja tuunaus tagin alta löytyy paljon lisää kivoja ideoita, joita voi kokeilla ja tehdä. Tuunauksiin pääset tästä linkistä!
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Tyylien sekamelska
Viime viikon tyylien sekamelska rakentui itse tehtyihin sekä kirppareilta ostettuihin vaatteisiin. Kaivoin esille myös koronavaatteitani, joita ostin silloin kun korona sulki kaikki kirppikset jolloin sain kauhean kohtauksen ja ostelin uusia vaatteita esimerkiksi Prismasta. Onneksi sellainen mielenhäiriö kesti vain hetken, mutta niitä vaatteita nyt on ja niitä pitää käyttää.
Tyylien sekamelska
Vaatekaappipäiväkirja on ollut todella hyvä idea päivittää tänne blogiin, se pistää tosiaan miettimään ja hyödyntämään jo olemassa olevia vaatteita ja näin muokkaa ostokäyttäytymistä (paitsi, että nyt on kyllä käsistä vähän lähtenyt tämä ostelu tämän kesän osalta). Olen kuitenkin hyvin tietoinen siitä, että shoppailu on ollut helpompaa kun kaikki kirpparit on tässä lähellä. Nostetaan kuitenkin muutama asu esille ja katsotaan tarkemmin asua.
Puhvihihainen mekko
Fibre Moodin Dina mekko on ihanan rento, tämän version olen tehnyt trikoosta ja mekko on todella helppo heittää vain päälleen kun menee mihin ikinä haluaa mennä. On siis näyttävä hihoineen päivineen. Dina mekon kaavalla olen tehnyt toisenkin mekon, sekä monen monta puseroa. Laukku sekä kengät on ostettu Kierrätyskeskuksesta vuosia sitten.
Lakanapaita
Tein vuosi sitten itselleni lakanasta mekon ja siitä jäi vähän materiaalia yli, niin ompelin samaan hengenvetoon itselleni suloisen kesäpaidan Fibre moodin kaavalla. Paita saa aina kehuja kun on päälläni. Jalassa on housut, jotka olen siis ostanut Prismasta aikanaan, jalassa taas on kengät, jotka ostin laivalta kun menimme maarianhaminaan. Banaanikassi on saatu.
Trikoojumpsuit
Tämä jumpsuit on ommeltu vuonna 2007, jos muistan oikein ja kaavana on ollut La Mia Boutiquen kaava. Toki nyt aloin miettiä, että olisiko sittenkin ollut Burdan kaava? Noh, jos joskus tulee vastaan, niin laitan sen tähän. Jalassa Dr.Martensin sandaalit ja Neuletakki, jonka olen ostanut Kaliforniasta.
Vaatteet on mun aatteet
Vaatteilla ja tyyleillä leikkiminen on mun juttu ja se on myös ihana harrastus. On totta, että minulla menee paljon aikaa vaatteiden luomiseen ja erilaisten tiettyjen asioiden etsimiseen kirppareilta, mutta siinä se juttu juuri piilee. Näin pääsen luomaan jotakin vain itselleni.
Hulmuavat helmat
Tämä ihana mekko on ollut yksi kesän suosikkimekkojani jo vuosia. Mekko sopii kaikenikäisille ja kokoisille. Mekko on myös erikoisempi helmansa vuoksi. Mekko sai paljon huomiota Tallinnassa perjantaina. Burdan kaava ei petä koskaan.
Ylijäämäprojektin paita
Tämä paita ei ole vielä ollut esillä blogissani, mutta nyt se saa ensiesittelyn. Paita kuuluu siis ylijäämäprojektiin ja on tehty Fibre Moodin kaavalla (Dina -mekon). Materiaali on paksuhkoa ja joustavaa pitsiä. Aika painava lopputulos. Itse en erityisemmin pidä paidasta, mutta kokeilen sitä vielä syksyvaatteiden kanssa. Ehkä kerrospukeutuminen antaa sille enemmän särmää mitä nyt. Paidan kanssa puin pellavahousut, jotka olen tänä kesänä ostanut UFFista sekä kangastossut, jotka on ostettu vuosia sitten laivalta.
Pellavaa ja koronaa
Tässä asussa korostuu pellavahousut ja valkoinen paita. Hyvin erikoinen väriyhdistelmä minulle ja tämä olikin todella vaikea pukea päälle. Tässä menen siis yli mukavuusrajan. En juuri siis käytä tällaista yhdistelmää ja tunsinkin itseni aika mummoksi. Asun kanssa valitsin virkatun laukun, jonka olen tehnyt itse. Jalassa sandaalit, jotka on ostettu korona aikaan Prismasta, samoin paita. Housut on tänä kesänä ostettu UFFista.
Mikä oli sun lemppari?
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:


0














