Hae
VillaNanna

Uudet farkut vanhoista farkuista

Uudet farkut vanhoista farkuista

Jälleen uudet farkut vanhoista farkuista. Muuton aikana löysin kaapista aika monet liian pienet farkut ja olen vähitellen tehnyt niistä sopivampia. Nämä vaaleahkot Levikset muokattiin tällä kertaa hiukan toisella tavoin. Aikaisemmin olen paljon suurentanut housuja sivusaumastaan mutta nyt päätin tehdä toisin ja suurensinkin pienin kiiloin vyötröstä ja ompelin toisten farkkujen sisäsauman Levisten sisäsaumaan. Tuli muuten aivan ihanat ja ihan lempparit.

Uudet farkut vanhoista farkuista

Tällä hetkellä farkkuja on aika valtava määrä, jotka pitäisi muokata joksikin. Osa farkuista on sen verran ihania, etten halua niitä pois kaapista, joten niitä on muokattava, jotta voin ottaa ne käyttöön takaisin. Nämä Levikset, jotka muokkasin, ovat aivan ihanan väriset, olen ostanut ne UFFista muutama vuosi sitten. Ehdin hetken näitä käyttääkin, mutta sitten tuli painoa taas sen verran, että ne jäivät kaappiin. Näiden farkkujen ongelma on myös se, että ovat matalavyötäröiset, ja en niin välitä niistä. Kaapista löytyi toiset vaaleahkot farkut, jotka eivät sellaisenaan minulle istu, ne on löytyneet vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja päätin nämä kaksi farkkua yhdistää, sillä kontrasti näiden välillä on hyvin pieni.

Purin ensin muokattavien farkkujen lahkeiden päärmeet sekä sisäsauman. Leikkasin toisista farkuista sisälahkeet kiilamaisesti  ja kiinnitin ne muokattaviin farkkuihin. Tämän jälkeen purin hiukan vyötärökaitaletta ja tein toisista farkuista pienen lisäyksen vyötäröön. Ilmeisesti muutama sentti liikaa, sillä farkut ovat hiuka liian isot. Koska halusin korkeamman vyötärön, niin ompelin vielä ylimääräisen vyötärökaitaleen toisen vyötärökaitaleen yläpuolelle. Tuli tosi kivat farkut ja ovat muuten hyvät jalassa ja ihan lempparit.

Uudet farkut vanhoista farkuista

Ihana UFF löytö

Hetki sitten esittelin UFF löytöni, joita tein Tasarahapäiviltä. Ja nyt esittelen sen neuleen, joka on löydöistäni se helmi. Rakastuin nimittäin tähän neuleeseen jo UFFissa, ennen kuin sitä edes sovitin päälleni. Ja kun laitoin neuleen päälle, niin tiesin saman tien, että tämä on minun voimavaatteeni. Tässä on kaikki se mistä pidän. Joku on neulonut paidan omin pikku kätösin, tässä on mielenkiintoisia kohtia, kuten nyörit pääntiellä ja niillä voi säädellä paidan pääntientä suuremmaksi ja pienemmäksi. Myös olkapäillä on nyöritykset, jolla rypytetään olkalinjaa. Tulee niin mielenkiintoinen efekti.

Ja sitten tämä väri. Olen aikanaan käyttänyt paljon lohenpunaista sekä korallia. Minusta tämä väri on enemmän lohenpunainen kuitenkin. Ihan hirveästi kun noissa kahdessa ei ole sävyeroa. Tämä kevään väri sopii todella hyvin keväälle ja tuo kyllä aivan mahtava fiiliksen. Täytyy sanoa, että tuli ihailtua paitaa ja housuja koko reissun ajan peileistä, joita tuli vastaan. Ah, miten voikaan tykätä näin paljon omista vaatteistaan.

Uudet farkut vanhoista farkuista Uudet farkut vanhoista farkuista Uudet farkut vanhoista farkuista

Aurinkoista lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Tasarahapäivät -löydöt

Liian pienet farkut sopiviksi

Päiväretki Tallinnaan

Päiväretki Tallinnaan

Joka vuotinen päiväretki Tallinnaan alkoi aurinkoisissa merkeissä. Laiva lähti 07.30 ja päivä alkoi hitaasti aamiaista syöden. Yleensä syömme raihassa koko matkan, mutta tällä kertaa päätettiin tehdä vähän toisin ja mentiin katsomaan mitä takaisin tullessa ostaisimme. Ostokset tosin jäi lopulta tekemättä. Tallinnasta mies löysi Humanasta itselleen housut ja poika sai paidan. Ne olivatkin oikeasti ainoat ostokset mitä ostimme koko reissulla.

Päiväretki Tallinnaan

Olimme päättäneet jo aikaa sitten, että tällä reissulla mennään vihdoin katsomaan mitä Kadriorgin palatsi pitää sisällään. Ostimme liput siis palatsiin sekä palatsin entiseen keittiöön. Molemmissa on esillä taidetta. Palatsi on ollut aikanaan Venäjän keisarin Pietarin kesäasunto ja Kadriogin puistossa on ollut myös keisariperheen kylpylä. Puisto alue on suuri ja se kätkee sisälleen vaikka ja mitä. Törmäsimme aika upeaan lasten leikkipuistoonkin. Harmi kun ei ole sen ikäisiä lapsia,jotka innostuisivat tuosta paikasta.

Kadriorgin palatsi on upea, miestäni kiinnosti España blanca y negra -näyttely kaikkein eniten. Itse ihmettelin jälleen kattoja sekä kaikkea taiteen ympärillä olevaa. Mietin taas miten ihmiset ovat asuneet ja eläneet tuolla palatsissa. Mikkel museossa esillä on Johannes Mikkelin lahjoittama länsimaista taidetta ja keramiikkaa sekä kiinalaista posliinia olevaa posliinia. Kiinnostuin kovasti keraamisista patsaista, joita oli esillä vitriineissä.

  Päiväretki Tallinnaan

Pubiruokaa ja kuplavohveleita

Vaikka nykyään pyörimme vähemmän vanhassa kaupungissa, niin sinne päin päätimme astella Kadriogin puistosta. Vähän sen vuoksi, koska nälkä kurni mahassa ja halusimme kovasti jo syömään. Ei mitään hienoa, kunhan saa vatsan täyteen. Sukelsimme siis vanhan kaupungin sykkeeseen ja menimme pienen pubin ovesta sisälle. Drink Bar & Grill,  Väike-Karja 8. Tilattiin myös herkullisia leipätikkoja alkupaloiksi, jälkkäriä emme syöneet ja lähdimme vatsat täynnä käymään viereisessä Humanassa, josta löytyi miehelleni farkut. Itse en löytänyt mitään. Niin paljon myynnissä Shieniä, ja muita saman sortin vaatteita. Ne eivät kelvanneet minulle.

Humanan jälkeen palasimme takaisin vanhaan kaupunkiin, koska halusin pitkästä aikaa kuplavohvelia. Suuntasimme siis Tallinn bubblewaffle jälkiruokabaariin, Müürivahe 17. Helsingissä kun ei oikein enää kuplavohveleita mistään saa, niin pakkohan se on päästä sitten muualla nauttimaan näistä herkuista. Kun kuplikset oli syöty lähdimme katselemaan miten Rottermanni on taas muuttunut. Alue on muodostunut meille sellaiseksi, että käymme siellä aina katsomassa miten alue muuttuu joka kerta kun käymme Tallinnassa. Ja tosiaan, jälleen on alue ihan eri näköinen.

Oli aivan ihana päivä, aurinko paistoi ja oli lämmin. Tuli nähtyä taas Tallinnaa vähän eri vinkkelistä ja jäi paljon taas näkemättä. Ensi kerralla sitten toisenlainen reissu.

Päiväretki Tallinnaan Päiväretki Tallinnaan Päiväretki Tallinnaan Päiväretki Tallinnaan

Mahtavaa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Kevätmatka Tallinnaan

Keväisen Tallinnan aurinkoinen päivä

Parisuhde katoaa arjen jalkoihin

Treffit Tallinnassa