Neulottu puuvillatoppi
UFFin tasarahapäiviltä löytyi neulottu puuvillatoppi, joka oli ihan pakko vain ottaa tänne omaa kotiin. Tarkoituksena olisi yhdistää toppi ohuisiin valkoisiin housuihin. Kuvien otto aikaan ei kuitenkaan vielä helteitä ollut, niin yhdistin topin raitahousuihin, jotka ovat olleet kaapissani jo pidempään.
Neulottu puuvillatoppi
Paita on pitsineulosta, suora malli. Paita on pitkä, joten voin hyvin yhdistää paidan housuihini, joista vilkkuu aika reilusti läpi. Paidan pääntie on avoin ja olkapäät tulevat kivasti näyviin tässä paidassa. Ihan siis täydellinen kesäpaita. Töihin vain laitoin topin vielä alle, mutta työn ulkopuolella menee ihan ilman. Paita on suloisen näyttävä, joten ihan hirmuisen näyttäviä vaatteita sen ympärille ei tarvita. Se on myös klassinen, joten yhdistely on helppoa.
Housut on ostettu muutama vuosi sitten Fidasta. Housuja en ole juurikaan käyttänyt, sillä raitahousuja minulla on paljon. Ehken tarvitse enää yksiäkään. Niitä on tullut ihan vahingossa kaappiin monissa eri väreissä ja varsinkin mustavalkoisena. Näitä siis on ja paljon. On ihanaa, saada nämäkin housut käyttöön tällä tavoin. On mukava shoppailla myös omassa kaapissa.
Ihanat itse tehdyt neuleet
Olen aina puhunut siitä, että ostelen muiden neulomia vaatteita mielelläni ja yleensä nämä vaatteet ovatkin minun super lemppareita. Tälläkin kertaa lempparit löysivät tiensä nopeasti sydämeeni ja arvostan todella paljon heitä, jotka näitä vaatteita on tehnyt. Arvostan myös näitä vaatteita, yleensä jos itse neulottu jää lopulta pitämättä, purkaan langan uuteen käyttöön. Mutta en kyllä tällä kertaa. Aivan ihana puuvillapaita.
Minulla on aika tarkka se minkä merkkejä ostan kirppareilta, mutta itse tehdyt on sellaisia, joita hankin vaikka en tietäisi mallia tai mistä se on. Varsinkin jos huomaan, että se on tekijän omaa designia. Tämä toppi on mielestäni Novitan malleja, olen ihan varma, että olen tämän mallin nähnyt jossain lehdistäni. Tai sitten se on Modasta. Jompi kumpi. Minulla kun pääasiassa on vain näitä kaksia lehtiä. Toki nykyään jo paljon muitakin.
Voisin jo sanoa, että harrastan pukeutumista. On tämä sen verran kivaa puuhaa ja myös aikaa vievää, kun miettii ja suunnittelee sopivan tyylin ja asun. Parasta on se, että on kaappi, joka täynnä lempivaatteita ja vaihtoehtoja löytyy, näin on aina päälle jotakin kivaa ja useasti myös uutta kun voi yhdistellä vaatteita monin eri tavoin. Olen maksimalisti ja erittäin onnellinen siitä.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Hääsukat tyttärelle
Vihdoin on valmistuneet hääsukat tyttärelle. Todellisuudessa nämä eivät ole häitä varten tehty, mutta valmistuivat lopulta häihin. Minua siis pyydettiin tekemään sukat jo aikaa sitten ja näihin meni vuosi ennen kuin sain valmiiksi. Minun neuloosi kun on täysin kadonnut.
Hääsukat tyttärelle
Tyttöni tosiaan todella tarkka vaatteistaan ja niinpä käsky kävi, että mitä väriä sukat saavat olla, valkoinen pohja beigeillä kuvioilla. Mallia etsin Pinterestistä ja lopulta piirsin kuviot paperille. Syy miksi näiden teko kesti niin kamalan kauan, johtuu siitä, etten tykännyt tehdä näitä. Rakkaudella tein, omalle pienelle nupulleni, mutta malli vaan ärsytti niin paljon, ettei hommasta tahtonut tulla mitään. Oli pakko pakottaa itsensä hommiin. Silloin kun neuloosia ei ole ja mitään kovin monimutkaista ei haluaisi tehdä, voi yksien sukkienkin tekoon vierähtää vuosi. Onhan minulla yhdet sukat kestäneet jo kolmisen vuotta valmistua. Mutta ne ovat omani.
Nyt sukat ovat kuitenkin vihdoin valmiit ja hetkeen en halua tehdä moisia, se on selvä homma. Mielenkiinto on nyt ihan muualla. Kiitos vain. Mutta tärkeintä on, että tyttö saa sukkansa vihdoin hääpäivänään. Vaikka sukat piti olla jouluksi valmiit. Seuraavaksi pitäisi tehdä sukat pojille, sen jälkeen vanhempi poika on pyytänyt parisuhdesukkia ja tyttö miehelleen sukat. Eli sukitusta tiedossa heti kun kesä tästä väistyy.
Virkkaushommat on kesän juttu
Nyt ollaan siinä vaiheessa kevättä, että virkkuukoukku sauhuaa. Ajatuksia ja suunnitelmia on valtavasti, mitä haluaisin tehdä. Shortseja ja shortsiasuja on tulossa ainakin muutamia, mutta myös mekkoa ja ehkä housuakin. Erilaiset virkkuutyöt kiinnostaa minua näin kesäisin kasvikuitulangoilla. Laatikossa on olemassa joitain lankoja ja katsotaan mitä kaikkea niillä saan aikaan. Pyrin siis siihen, etten osta lankaa. Tosin ostin Prismasta yksia ecolankoja tuossa keveemmällä pari kerää ihan kokeilun vuoksi. Mutta nyt langat saa odottaa, sillä minulta löytyy erilaisia lankoja kotoakin.
Minua tosiaan kiinnostaa housut, mekot ja topit. Näitä on siis tulossa vähitellen. Ja tyttö on tehnyt yhden tilauksen, heidän seuraavalle reissulle pitää virkata valkoinen mekko. Elän toivossa, että saisin mekon alkuun nyt kesän aikana. Nyt olen jo alkanut sitä suunnittelemaan, että millainen siitä tulisi. Toiveet on laitettu ylös ja sen mukaan pitää alkaa hommiin. Eli hommia riittää.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2








