Pääsiäisen kahvi
Olkaa hyvät, pääsiäisen kahvi.
Pääsiäisvapaat meni todella hujauksessa ja upeassa säässä. Ihan käsittämätöntä on se, että ensin koko pääsiäisviikko eteni super hitaasti ja takkuisesti ja kun vihdoin torstaina pääsi kotiin ja nukkumaan, niin heräsikin tiistaihin. Tai siltä se tuntui. Mutta aivan ihanan rento ja rauhallinen oli pääsiäinen. Aurinko paistoi ja lämpöä riitti.
Pääsiäisen kahvi
Niin kuin otiskkokin sanoo, niin pääsiäisenä join vähän erikoisempaa kahvia. Tai oikeastaan ei se kahvia ollut, vaan mukillinen mämmiä. En siedä mämmiä ollenkaan, mutta syön sen yhden annoksen, enkä edes ymmärrä, että miksi minun on pakko kiusata itseäni sen yhden kerran kun mämmiä on myynnissä. Meillä on yksi joka syö mämmiä vaikka joka päivä, mutta se en ole minä. Mämmin lisäksi Härdelli pyöräytti komean pannarin ja ai, että oli hyvää pitkästä aikaa.
Pääsiäinen oli täynnä iloista mieltä, aurinkoa, ulkoilua ja töhnämunia. Jep, tein perheen toiveesta jälleen kasan töhnämunia valkosuklaamoussella. Mahtavinta oli se, että me tosiaan nautittiin ulkoilusta erityisen paljon. Illat pötköteltiin parvekkeen suojissa ja kesän odotus oli jo nurkan takana. Ompelin uuden kesämekonkin valmiiksi. Mekko on kasaria ysäri kaavalla. Mekon malli on jotain, mitä minulla ei ole koskaan kaappissa ollut. Ei edes tätä tyyliä.
Nupun ja Söpön kylpyläpäivä
Koska pääsiäinen toi tullessaan neljä vapaata, pitkän viikonlopun, niin tietenkin myös tytöt pääsivät omaan kylpylään. Ensin ulkoilua ja haistelua puistossa ja sitten suoraan pesulle, kunnon pesulle. Pesin monen viikon liat, pestiin hampaat ylimääräisesti, leikattiin kynnet ja hoidettiin ihoa. Vähän hierontaa ja tietenkin kunnon kuivatus. Nyt tytöt ovat kunnon pöörröisiä leijonakoiria.
Nupulle pesu on nykyään vähän vaikeaa, vanhus kun on, mutta onneksi lopulta Nuppukin oli tyytyväinen siihen, että oli puhdas tyttö. Pesun jälkeen itse menin makoilemaan parvekkeelle ja Söpön oli pakko tulla mukaan. Pakko oli tyttö lopulta siirtää vällyjen alle makuuhuoneeseen kun värisi kuin haavanlehti kylmästä.
Mutta pääsiäisen jälkeen siirryimme takaisin talviaikaan, ei kellon puolesta, se siirtyi kesään mutta luontoäiti päätti tiputtaa niskaan kunnon lumisateen. Elän kuitenkin toivossa, että se kesä sieltä vielä tulee ja pääsen pukemaan ihanat kesämekkoni vielä päälleni.
Nautinnollista viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kevät ja Mekkotehdas
Se on kevät ja Mekkotehdas on avattu jälleen. Odotan kovasti jo uutta kirjaa, tein ennakkotilauksen tuossa tammikuussa jo ja nyt odottelen, että kirja vihdoin saapuisi. Toki vasta viikolla 17, joten vielä pitää jaksaa odotella. Sen vuoksi on nyt pakko malttaa mieli ja olla ompelematta kaikkia kankaita mekoiksi, kun pitää jotain jättää uuteen kirjaankin.
Video: Turvakamera ja häntä ei enää koskaan nähty
Kevät ja Mekkotehdas
Pitkän viikonlopun parasta antia on ollut se, että on ollut ihan kevät. Ihana lämpö on vallannut Helsingin ja ollaan oltu paljon kävelyllä ja nautittu elämästä. Ollaan muutamia kuvia saatu blogia varten. Yhden mekonkin sain ommeltua. Tuntuu tosi mukavalle, kun on saanut rentoutua kunnolla. Mieli on virkeä, mutta yhtä asiaa en ole saanut etenemään ja se on tytön villasukka, onneksi toinen on jo valmis.
Mutta asiaan! Kaivoin tuossa viikolla keltaista ruutukangasta esiin, kangas on Kierrätyskeskuksesta ja sitä oli sen verran paljon, että olen ommellut siitä kaksi erilaista mekkoa. Ja tietenkin Mekkotehtaan kaavoilla. Tämä mekon malli on nimeltaan Vilja ja olen tämän mekon tehnyt kerran aikaisemminkin. Silloin mekosta tuli aivan liian suuri ja jouduin korjaamaan sitä. Tein kuitenkin aivan samalla kaavalla tämänkin, mutta tästä ei niin suurta tullut. Eli jokin fiba on käynyt tuossa toisessa mekossa, kun en saanut siitä sopivaa. Mutta tämä mekko toimii täydellisesti, enkä mitään muutoksia joutunut tekemään. Joko olen saanut lisää pyöreyttä tai sitten tosiaan olen vain mokannut tuossa aikaisemmassa mekossani.
P.S. Etsin kovasti Mekkotehdas aikuisille kirjaa… Jos olet myymässä tai tiedät, että jossain on tarjolla kyseinen kirja, niin vinkkiä kehiin.
Kerroksittain pikku tipunen
Mekko sopii täydellisesti pääsiäiseen keltaisen ulkonäkönsä vuoksi. Mutta tavallaan en pidä tätä mekkoa ollenkaan kesämekkona, vaan juuri näin keväisenä, alle poolo ja jalkaan sukkahousut ja ei kun ulos hengailemaan. Meidän asuinalue on kiva, kun täällä on paljon paikkoja joissa kuvata. Ja pian löytyikin portaat, jossa juoksin ylös alas ja mies nappasi kuvia ja videoita.
Asu:
- Mekko Vilja: Itse tehty. Materiaali: Kierrätyskeskus
- Poolo: Fida
- Sukkahousut: Joko Suva (Tallinna) tai Lindex
- Kengät: Sveta (Tallinna)
- Helmet: Eri kirppareilta ympäri Pääkaupunkiseutua
- Takki: Kontti
Tässä asussa ajattelin sitä, että mitä enemmän, sen parempi. Eli helminauhoja lisäsin reippaasti kerroksittain ja eri tavoin. Tykkään asusta todella paljon ja uskon, että tulen käyttämään tätä useamminkin tässä. Ihanan tyttömäinen ja runsas. Ja tosiaan parasta tässä on se, että voin pukea mekon kerroksittain ja juuri näin päin, sillä mekossa on takana suuri rusetti.
Mekko valitettavasti on ryppyinen, vaikka sen silitinkin kun tein mekon valmiiksi. Laitoin sen niin tiiviiseen pakettiin, että mekko rypistyi uudelleen, enkä sitten huomannut koko asiaa enää. Mutta menköön nyt näin. Rypyt on vain osoitus siitä, että mekkoa käytetään. Enkä minä laahaa silitysrautaa laukussa, vaikka ilmeisesti joku näin tekee. Tai näin minulle on väitetty, että tehdään.
Kuvat: juhoeerikki
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


4

















