Hae
VillaNanna

Designmuseo

Designmuseo

Helsingin Designmuseo

Käytiin Helsingin Designmuseossa muutama viikko sitten ihan ensimmäistä kertaa koskaan. Helsingissä on valtava määrä erilaisia museoita ja jotenkin Designmuseo jäänyt kaiken muun jalkoihin. Mutta nyt vihdoin päätettiin hypätä muotoilun ja suunnittelun maailman. Valtava määrä tuttuja asioita omasta lapsuudesta ja paljon uutta tietoa muotoilusta. Asia mikä otti päähän ja häiritsi alakerrassa, oli äänestys. Vaikka sitä ohjattiin hyvin, niin se vei valtavasti tilaa ja ihmismäärä oli taas kamala.

Designmuseo

Vaikka en pitänyt äänestyksen tuomasta ihmisvilinästä, niin nautin kyllä kovasti tepastella museossa. Varsinkin kun ympärillä oli niin paljon tuttuja juttuja. Heitin äidilleni valokuvan mehulingosta, jollainen meillä on ollut kun olin lapsi. Äitini tosin laittoi viestin takaisin, ettei meillä ollut ihan samanlaista. Jotenkin aivot vain on jäänyt siihen moodiin, että kuvan mehustin on samanlainen millainen meillä oli.

Tutustu Designmuseon näyttelyihin tästä linkistä.

Mieheni oppi taas jotakin uutta, sillä hän ei tiennyt, että prinsessa Leia käyttää Björn Weckströmin suunnittelemia koruja. Kyseinen koru on itselläni ollut monta vuotta jo hankintalistalla. Mutta valitettavasti nuorio-ohjaajan palkalla ei sellaista hankita tuosta noin vain. Enkä usko, että sitä tulisi kauheasti edes käytettyä, kun ei ole sellaisia tilaisuuksia. Mutta aina voi haaveilla.

Designmuseo Designmuseo

Puutarha tuo yhteisöllisyyttä

Minua kiinnosti kovin puutarharakentaminen ja sen vaikutukset. Minulla on vuosia ollut kova hinku saada oma kaupunkipuutarha, mutta sen hankinta on ollut vain pieni piste tulevaisuudessa. Ihan siitäkin syystä, että meillä oli omat pikku palstat Paloheinässä, jossa ennen asuimme. Nyt ei sellaista herkkua täällä uudessa ole. Siksi sain uudelleen pienen kipinän ja seurailen koko ajan palstojen myyntejä. Pikku mökki ja palsta, jossa voi viljellä omat hyötykasvinsa.

Käsityöläisenä minua kiinnosti yksi tietty asia, nimittäin tuossa näyttelyssä oli myös iso keto, joka oli tehty tekstiilistä. Sille kedolle sai mennä kävelemään sukkasilleen ja ottaa kuvia. Jono oli sillä hetkellä, joten vain ihastelin sitä ja mietin kovasti, että minne voisimme nuorten kanssa tuollaisen yhteisteoksen rakentaa. Samalla ajatuksella siis. Mitään tilaa tuollaiselle meillä ei ole, mutta voihan sitä aina unelmoida sellaisesta.

Designmuseo

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Kaapelitehtaan museot

Haalareissa Gallen-Kallelan luona

Kulttuuripäivä Helsingissä

Ylijäämäprojekti

Ylijäämäprojekti

Saanko esitellä, uusi projektini nimi on Ylijäämäprojekti. Kyseessä on siis iso laatikko, joka sisältää materiaaleja, jotka eivät mahtuneet kaappiin tai mihinkään muualle säilytykseen. Tämän laatikon tarina alkaa nyt. Aikaisempi laatikkoprojektin kun jouduin lopettamaan kesken, niin tämä tuli tähän hyvään aikaan.

Ylijäämäprojekti

Laatikon sisällä on tällä kertaa kaikkein eniten kankaita, löytyy tilkkuja, meidän aikasemman asunnon pihan palviljongin kaksi verhoa, on muutama vanha vaate tuunattavaksi ja huiveja yms. sekalaista settiä. Kaikesta en todellakaan tiedä mitä tehdä, mutta osasta olen saanut jo ajatuksen. Ja hommatkin on lähteneet vauhdilla eteen päin. Olen oikeastaan aika innoissani kaikesta, joita olen jo saanut valmiiksi ja odotan kovasti, että pääsen niitä teille esittelemään.

Mitä laatikosta löytyy?

  • Paviljongin kaksi suojaverhoa
  • Paviljongin pitsiverhot
  • Kolmet farkut
  • Pitsikankaita
  • Puuvillakankaita
  • Puuvillatilkkuja
  • Tuunattuja vaatteita (jonkun toisen tuunattuja)
  • Erilaisia tilkkuja ja tuunausjätettä
  • Huiveja
  • Neuleen raato
  • Virkattuja pitsejä
  • Sifonkia
  • Vuorikangasta

Tässä nyt pikkuinen lista mitä kaikkea tuossa laatikossa on. Näiden lisäksi voin hyvin hyödyntää muita materiaaleja, joita löytyy laatikoista ja kaapista. Pyrin kuitenkin ensisijaisesti käyttämään kaikessa kierrätysmateriaaleja, joita löytyy paljon. Vaikka laatikossa on olemassa vanhoja ostettuja kankaita, niin pyrin siihen, etten hanki mitään lisää. Tähän ei lasketa ompelulankoja. Ompelulangat on hankittava uutena. Eli kaikenlaista hullunkurista on tulossa.

Mitä suunnitelmia on jo?

Suunnitelmia on tehty mitä tehdä tämän laatikon sisällöstä. Mutta tuo paviljongin suojaverhot on ongelma, sillä se mitä nyt olen parhaillani niistä tekemässä vie vain pienen osan verhoa. Ja muutenkaan en ihan kaikista vielä tiedä. Yhdestä tuunatusta pöytäliinasta on tulossa jotakin muuta, mitä se nyt on. Muuten käyttäisin sitä itse, mutta tuunaus on sen verran huonosti toteutettu, että puran sen ja teen muuta. Projekti kestää vuoden ja teen projektia omaan tahtiin. Kaikki mitä teen ei kuitenkaan ole tästä laatikosta peräisin. Eli sillä tavoin rennolla otteella etenen tässä. Tarkoituksena on kuitenkin, että saisin laatikon tyhjäksi. Mutta vuoden päästä sitten nähdään miten kävi.

Tulossa mm.

  • Henkselihame
  • Suorat housut
  • Farkkuhame
  • Farkut
  • Paitoja
  • Mekko
  • Hame
  • Vyölaukku
  • Pyykkikassi
  • Jakku

Mutta tosiaan, tuossa on vain pieni osa laatikon sisällöstä, mutta erittäin hyvä alku. Tuosta listasta on jo osa saatu valmiiksi ja odotan kovasti, että saan ne kuvattua teille tänne. Olen jotenkin tosi innoissani tästä projektista. Kädet todella syyhyää ja aivot raksuttaa niin, että hurina vain kuuluu. Tämän hurinan vuoksi päätän tämän postauksen tähän ja sukellan tuonne työhuoneeseen puuhastelemaan.

Ylijäämäprojekti

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest