Se on sitten joulukuu
No niin, se on sitten joulukuu ja lumi on maassa, talvi on tullut. Kohta minullakin alkaa pikkuinen loma ja saa hengähtää hetkisen. Tämä syyskausi on mennyt todella nopeasti ja olen aivan äimistynyt siitä, miten nopeasti aika on mennyt. Synttärit oli ja meni, enkä edes huomannut sitä, yksi vuosi lisää mittariin ei tuntunut missään.
Se on sitten joulukuu
Blogit on täyttyneet kaikenlaisesta jouluisesta, ehkä minäkin muutaman koosteen tässä vielä laittelen. Matkalle emme lähde, olemme koko loma-ajan täällä Helsingissä, ehkä. Meidän Nuppu alkaa tosiaan olla siinä kunnossa, että emme voi lähteä mihinkään. Nuppu oli Söpön kanssa viikolla lääkärissä, sillä rokotukset pitää hoitaa aina näihin aikoihin. Nupun keuhkoista kuului nyt rohinaa ja sydänlääkitys otetaan myös vihdoin käyttöön. Dementia on edennyt, se näkyy Nupun arjessa, myös näkökyky sekä kuulo on heikentynyt reippaasti kesästä. Muuten koira on reipas, iloinen ja kivuton.
Eli tästä syystä pysytään kotosalla ja annetaan Nupulle kaikki mahdollinen aika mitä hänellä on jäljellä. Varaudumme siis jo pahimpaan. Mutta jos koira pitää nukuttaa, niin meillä on jo tarkoitus tilata lääkäri kotiin. Haluan, että Nuppu saa nukkua kotona rauhassa. Kerään myös Nupun karvaa ja haluan tilata joltain taiteilijalta Nupun neulahuovutetun kuvan. En tosin tiedä, onko tipsujen karvasta mihinkään kun on niin silkkistä karvaa, ei taida niin helposti huopua. Mutta joukkoon nyt ainakin vähän.
Asunto on kohta valmis
Ei oikeasti ole, mutta iso osa tavaroista on jo paikoillaan. Minun työtila on pommin jäljiltä edelleen ja varastoon menevät laatikot on pinottu sinne tänne. Parveke on vielä puolillaan sinne kuulumatonta tavaraa, joka pitää käydä läpi ennen joulua ja tietenkin varastoon on lykätty iso pino sellaista, joka isolta osalta varmasti menee suoraan roskiin. Koska jouduimme tekemään muuttopäivän yönä vielä sellaisen paniikkipakkauksen, joten varastoon tyhjennettiin iso määrä sinne kuulumatonta tavaraa. Eli varaston läpikäynti ja sen jälkeen saadaan nämä varastoon menevät laatikot pois täältä asunnosta ja sitten voinkin alkaa laitella muutamia kuvia.
Muutama juttu pitää tuunata, esimerkiksi meidän olohuoneen pikkuruinen pöytä tuunataan sekä rahi saa uuden päällisen. Mutta niitä tehdään vasta kun saadaan asunto lomakuntoon. Ehkä kohta pääsen vihdoin myös kiinni ompeluun sekä neulomiseen. Nuoriso odottaa kovasti uusia sukkia, joita on tilattu jo puolisoillekin. Eli vähitellen tästä päästään normaaliin rytmiin vihdoinkin.
Rentoa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Tuunausjämät käyttöön
Tuunausjämät ovat aina pienoinen ongelma, sillä aina ei voi valmistaa pelkkiä pipoja ja kaulureita. Näin kuitenkin nyt tein parista tuunausjämästä mitä on töistäni jäänyt. Pyrin siis aina hyödyntämään myös jämät jotenkin. Tällä kertaa kuitenkin en lähtenyt tekemään jotakin vaatetta, sillä jämät eivät antaneet siihen mitään mahdollisuutta.
Tuunausjämät käyttöön
Nämä tuunausjämät ovat muodostuneet parista eri tuunauksesta ja nyt ajattelin sitten yhdistää neuleosat toisiinsa. Oikeastaan neuleosista jäljellä oli lähinnä hihat, jotka ompelin yhteen viin, että ranneosa oli hihan yläosassa kiinni. Eli siis toinen ylösalaisin suhteessa toiseen hihaan. Näin sain aika hyvän suoran kankaan ja näistä osista sain oikein hyvin rakennettua pipon ja kaulurin. Huolittelin kaulurin reunat toisen tuunauksen ylijäämä materiaalilla ja pipoon tein tietenkin rusetin. Tupsun tein niin ikään tilkun palasesta. Palasta tuli juuri ja juuri tuo tupsu.
Olisin halunnut valkoisen tupsun, mutta aina ei ole sitä mitä haluaa, eli valkoista karvaa ei ollut tarjolla sellaista palaa, josta olisin voinut tehdä ja olin sen verran laiska, etten saanut sitten aikaiseksi alkaa ompelemaan valkoisia karvoja yhteen niin, että olisin sellaisen tupsun saanut tehdyksi. Tämä on ihan hyvä. Pipo on ehkä kuitenkin hivenen liian iso, mutta ei se haittaa mitään. Mahtuu sinne sitten pompulakin, eikä tarvitse pitää hiuksia auki.
Ainainen jämäonglema
Minulla on tosiaan ainainen jämäongelma, en tiedä minne niitä laittaisin, kun aina ei pää keksi mitä niistä jämistä tekisi. Sitten välillä niitä kertyy ja kertyy isot määrät. Niin kuin olette huomanneet useasti, että yritän kovin aina hyödyntää kaikki jämät johonkin. Mutta välillä niitä jää pyörimään laatikoihin isoja määriäkin. Nyt nämä isot määrät jämiä ja isompiakin kankaanpalasia ilostuttaa minun nuoriani tuolla töissä. Laahasin nimittäin lähestulkoon kaikki omat jämät töihin tämän muuton aikana ja nuoret ovat olleet tosi innoissaan niistä.
Se helpottaa paljon meikäläistä, että voin sinne laittaa jämiäni menemään. aikaisemmat tilkut olivatkin jo sellaisia, ettei niistä kukaan halunnut enää oikein tehdä mitään. Ihan muutamia hyviä jätin ja ne täysin kamalassa kunnossa olevat lähti pois kokonaan. Olen tyytyväinen, että sain tällaisen muutoksen tehtyä ja niin ovat nuoretkin. Ihan kaikkea ihan selkeää roskaa ei voi ikuisesti säilyttää, varsinkaan, jos niille ei ole enää käyttäjiä ja jos nuoret itsekkin jo alkaa valittaa siitä, että haluavat jotakin muuta.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Mistä jämät jäivät? Linkit alla:


4






