Hae
VillaNanna

Ylisuuri olomekko

Ylisuuri olomekko

Mun ylisuuri olomekko valmistui jo kuukausi sitten. Tämän alkuperä on minulle hämärän peitossa, mutta mekko on samaa tavaraa, mitä olen esitellyt täällä aikaisemminkin. Eli valmiiksi leikattuja osia, pussissa oli kaikki tarpeellinen mukana langoista lähtien. Koko on myös hämärän peitossa, mutta isohan tämä on ilman kokonumeroakin. Helma laahaa maata ja mekko on mallia teltta.

Ylisuuri olomekko

Minulla ei ollut mitään muistikuvaa tästä pussukasta ja vielä vähemmän sen sisällöstä. Nyt muuton aikana kun olen käynyt kaikki kankaisiin ja tilkkuihin liittyvät laatikot, olen löytänyt kaikenlaista mielenkiintoista ja tämä olomekko on ollut yksi sellainen. Tämä ei ole myöskään muistaakseni ollut sellainen, joka on ollut minun must have -juttuja. Nyt sen kuitenkin innostuin tekemään. Leikkuupalvelun jutut ovat kiinnostavia, vaikken aina niistä sitä leikattua versiota ole tehnytkään. Nyt lähdin kokeilemaan miltä lopputulos näyttää.

Kangas on hiukan venyvää froteeta, ihanan pehmeää ja ohutta. Kangas on hassun vihreää, mutta itse pidän paljon tästä väristä, vaikka alussa hiukan nyrpistelin nokkaani. Tässä leikkuupalvelun ohjelapussa ei ollut kokoa, joten siitä en nyt osaa sanoa yhtään mitään. Mutta minulle mekko on teltta, mutta sen vuoksi tykkään tätä kotona käyttää. On aika mahtavaa työpäivän jälkeen kuoriutua työvaatteista ja pukea rento kotimekko päälle.

En tiennyt, että kaapistani puuttui tällainen oloasu

Oloasuja meikäläisellä on kaappi täynnä, mutta tämä on kyllä kaikkein paras kaikista. Mekko ei purista mistään, ainoa ongelma on sen pituus, joka on oikeasti aika helposti korjattavissa. Tosin, en ole sitä kyllä lyhentämässä. Näin pitkänä saa hyvin jalat piiloon lämpimään. On kuin olisi peitto päällä koko ajan, mutta ei kuitenkaan hikoile. Mekko hengittää hyvin ja toimii loistavasti tarkoituksessaan. En ole nyt tämän valmistumisen jälkeen kotona oikein muuta pitänyt päälläni.

Asunto on kohta valmis. Parvekkeella olevat pussukat on vielä käymättä läpi ja yhdet kengät ovat vielä kadoksissa. Oikeastaan yksi laatikollinen kenkiä on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. En voi ymmärtää missä ne ovat. Talvikenkiä kaikki. Jos parvekkeelta niitä ei löydy, niin sitten on tallusteltava Helsinki Outlettiin ostoksille. Sillä kyseiset kengät on minun eniten käyttämiä talvikenkiä. Näköjään voi muutossa kadota ihan mitä vain.

Ylisuuri olomekko

Rentoa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Testi -Leikkuupalvelun bleiseri

Lakkohame

Puuvillashortsit kesäksi

Kesämekkojen aika

Kivaa pientä askartelua jouluksi

Kivaa pientä askartelua jouluksi

Monta kivaa pientä askartelua jouluksi ja mieluiten kierrätysmateriaaleista. Se on tämän postauksen teema tänään. Minun piti kovasti esitellä ompelujuttuja, mutta tässä on tämä kuuluisa mutta. En ole saanut aikaiseksi kuvata yhtään mitään. Monta vaatetta odottaa kuvausta, vaikka en nyt pariin kuukauteen ole päässyt kotona ompelemaan. Tosin kaavatiedotkin monesta on hukassa, joten haitanneeko se mitään? Mutta mennään asiaan.

Kivaa pientä askartelua jouluksi

Nyt kun toimin tekstiili -ja nuorisonohjaajana, niin voitte vain uskoa miten paljon pääsen askartelemaan esimerkiksi jouluaskarteluja. Siksi minulla on iso määrä erilaisia koristeita olemassa, lähinnä tuolla työmaalla mutta myös täällä kotona, sillä useasti askartelen tässä kotosalla omista materiaaleista niitä erilaisia esimerkkitöitä. Tässä koosteessa pyrin nyt esittelemään sellaisia uudempia töitä, joita edelleen teemme tuolla työmaallakin. Ja muutenkin ovat olleet minun ja nuortenkin lemppariaskarteluja.

Monet askartelut on helppo valmistaa ihan kodin kaapeista löytyvistä materiaaleista, ei siis tarvitse välttämättä lähteä etsimään mistään mitään, toki Kierrätyskeskuksista löytyy myös kaikenlaista mitä kannattaa hyödyntää, jos käsiin osuun jotakin kivoja juttuja. Esimerkiksi vaikka joulukkesnkoristeista saa vaikka mitä kivaa kun ne uudistaa erilaiseksi.

Joulumieltä yhdessä askarrellen

Ihanat tuoksut valtaa kodin kun joululeivonnaiset valmistuu uunissa, samaan aikaan voi levittää askartelutarvikkeet pöydälle ja alkaa visioimaan kaikenlaista uutta vanhasta tai vaikka ihan vain roskasta. Sellainen tuunaaminen ja puuhaaminen on todella kivaa ja lopputulos on aina erilainen, sillä koskaan ei samanlaista materiaalia tule vastaan.

Ovikranssi ”roskasta”

Pohjana on käytetty pahvia sekä tekstiilijätettä. Koristeet ovat erinäisiä joulukoristeita. Linkissä ohje:

Roskasta koriste oveen

Leikkuujätteestä kuusenkoristeet

Erilaisiin kuusenkoristeisiin sopii niin neuleet kuin farkutkin. Tai vaikka flanelli. Mitä nyt kaapissa sattuu olemaan. Linkissä ohje:

Leikkuujätteestä kuusenkoristeet

Kivaa pientä askartelua jouluksi

Kuusenkoristeita vanhoista korteista

Vanhat joulukortit ovat mahtavaa askartelumateriaalia. Niistä saa helposti kivoja kuusenkoristeita. Linkissä ohjeet:

Joulukorteista kuusenkoristeita

Pakettikortteja pahvista

Pahvi on materiaali, josta voi tehdä myös kuusenkoristeita, mutta nyt esittelen ihan vain pakettikortteja. Tosin pahvi on niin moninainen, että siitä voi tehdä lähes mitä tahansa. Ohjeet jälleen linkissä:

Pekettikortteja roskasta

Huovasta piparkakkutalo

Huopa on hyvä materiaali moneen askarteluun, se taipuu myös söpöksi paparkakkutaloksi, jonka sisälle voi laittaa Led-kynttilän palamaan. Näistä tulee tosi söpöjä. Tähän menee aikaa ja vähän koettelee myös hermoja, lopputulos on kuitenkin näyttävä. Linkissä lisää:

Piparkakkutalo huovasta

Kivaa pientä askartelua jouluksi

Poronsarvet vanhasta pannasta

Tietenkin poronsarvet pitää myös tehdä, nämä päässä vilistetään koko joulun. Hienot uudet jouluvaatteet päälle ja kaiken kruunaa poronsarvet. Toki voi tehdä myös muuta, mutta tässä on hivenen haastetta. Linkissä ohjeet:

Poronsarvet vanhasta hiuspannasta

Tonttukranssi

Myös langasta voi tehdä kaikkea kivaa jouluksi ja nyt valmistui tonttukranssi jämäkeristä. Tämä on ollut sellainen oma henkilökohtainen suosikki askartelu. Jos ei lasketa tuota piparkakkutaloa. Linkissä ohjeet:

Luukku 19 – Käsityöblogien joulukalenteri

Kivaa pientä askartelua jouluksi

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest