Farkkupaloista hameeksi
Farkkupaloista saa helposti esimerkiksi hameen. Muutossa olen nyt käynyt tehokkaasti läpi laatikkojeni salaisuudet ja löytänyt kaikenlaista materiaalia, joista iso osa on mennyt nuorille askarteluun ja ompeluun työpaikalleni. Mutta osa materiaalista on päätynyt nyt muuttoprojektiksi. Muuttoprojekti pitää sisällään muutamia ompeluita ja projekteja, joita nyt toteutan tässä nopeassa tahdissa ennen kuin aloitan uuden laatikkoprojektin.
Farkkupaloista hameeksi
Löysin siis kaksi erilaista farkkutilkkua, sellaista hippasen isompaa palaa ja vähän saman sävyistä farkkujen lahjetta, joista yhdistelemällä sain aikaiseksi tämän korkeavyötäröisen hameen. Tein numeroa pienemmän mitä viimeksi tein, mutta muutto on tehnyt tehtävänsä ja tämäkin koko on minulle nyt iso. Joten pienennyshommiin pääsen tässä vielä. Kaava on yksi lempparikaavojani ja tällä kaavalla olen tehnyt monen monta hametta, monta erilaista.
Kaava:
- Miss B 3/93
Koska materiaalia oli vähän, niin tein hameesta lyhyemmän ja koska halusin myös jotain ekstraa siihen, niin tein jämistä helmaan laskostetun kaitaleen. Farkkua on vaikea rypyttää, joten päädyin laskostukseen. Vaikka kaava on sama kuin monessa muussa työssäni, niin silti lopputulos on aivan toinen mitä muissa hameissani. Laitan linkit muihin hameisiin tuohon alas. Pääsette näkemään millaisia erilaisia olen tehnyt samalla kaavalla. Vielä olisi pari tulossa.
Miten käyttää farkkuhametta talvella
Olen aina ollut farkkutyttö ja se näkyy siinä, että minulla on farkkuhameita kaappi täynnä. Sen vuoksi olenkin vähentänyt farkkujen työstöä radikaalisti, sillä minulla on niin paljon farkkuvaatteita, etten oikeasti tarvitse enempää. Mutta minulla on aina ollut haastetta käyttää farkkuhameita talvella. Mutta halusin yrittää nyt tämän hameen kanssa, että miten se onnistuu.
Paksut sukkahousut ja paksu neule toimii erittäin hyvin farkkuhameen kanssa. Vaikka pukeminen on helppoa, niin jotenkaan en ihan tätä nyt omakseni ottanut. Ei oikein toimi minulla, jollakin voikin näyttää kivalle mutta itse en tässä asussa tuntenut oleani kovin kotoisaksi. Ehkä pitää pienentää hame ensin ja koekilla uudelleen. Tai sitten laittaa jotakin ihan muuta tämän hameen kanssa. Ensimmäinen asukokonaisuus ei minua miellyttänyt. Eniten tosin harmittaa se, että hame on liian iso minulle. Tämäkin. Liian nopeasti on taas kroppa muokkautunut.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Mikä päivä tänään on?
Mikä päivä tänään on? Sitä ihmettelin heti kun avasin silmäni aamulla. Päivät ovat aivan sekaisin. Olin viime viikonlopun flunssan kourissa ja koko alkuviikon. Keskiviikkona itsenäisyyspäivänä olin jo siinä kunnossa, että oli pakko päästä ulos kävelylle. Torstaina töissä olin sitten aivan sekaisin päivistä, olin maanantaissa ja hetken päästä ensi viikon perjantaissa. Olin aloittamassa lomaanikin viikkoa etukäteen. Miten voikin mennä näin sekaisin lyhyessä ajassa.
Mikä päivä tänään on?
Minulle Suomen itsenäisyyspäivä ei ole sillä tavoin iso juttu, että me olisimme sitä erikseen jossakin juhlimassa tai katselisimme linnan juhlia ja Tuntematon sotilasta. Tietenkin kuitenkin arvostan sitä mitä veteraanit ovat tehneet ja olen onnellinen Suomen itsenäisyydestä. Vapaa Suomi, vapaaksi syntyneet. Vapaus on minulle iso asia, niin ihan henkilökohtaisessa elämässä kuin se, että saan asua vapaassa maassa. Siltikään emme ns. juhli itsenäisyyspäivänä. Toki tänä vuonna tilanne oli hitusen toinen kun lähdettiin kävelylle, tuntui sille, että nyt on tosiaan vapaa kun ensin on flunssa vanginnut minut sänkyyn.
Itsenäisyyspäivänä vihdoin ruokaa. Kipeänä ei juuri tee mieli syödä mitään, joten olikin ihanaa laittaa ruokaa ja kevyttä sellaista. Oli lohta ja rosmariiniperunoita, mätiä ja aiolia. Sillä saikin hyvin vatsan täyteen ja tytötkin saivat herkutella lohella. Oli kiva taas vaihteeksi olla itse kyökissä tekemässä ja teki hyvää syödä itse tehtyä ruokaa. Vaikka itse tein vain romariiniperunat. Sen jälkeen olikin kiva lähteä pienelle happihyppelylle, jonka jälkeen lämmitettiin vihdoin sauna täällä uudessa kodissa.
Pientä ompelua ompeluhuoneessa
Olen vihdoin saanut vaatehuone/ompelutilaa siihen kuntoon, että olen vihdoin päässyt ompelemaan hiukan. Koska tila on pieni, niin ompelen seisaallani. Toimii oikein hyvin tämäkin tapa. Mutta saa nähdä millaista on ommella sitten isompia juttuja myöhemmin. Mutta olen tykännyt nyt ommella seisaallaan. Tokikaan alusta ei ole paras mahdollinen, vaikka toistaiseksi sen on toimittava. Takkeja en ole tekemässä tässä tilassa, eli koneet siirtyy silloin ruokapöydälle, kun ompelen takkeja. Tuo ompelutaso on niin kapea, ettei siitä hommasta tule yhtään mitään.
Eli kaikenlainen suuren ja painavan ompelu tapahtuu sitten tuossa ruokapöydällä. Mutta kun poika muuttaa omaan asuntoon, onkin meillä sitten tilanne toinen. Meidän makuutila siirtyy pojan huoneeseen ja makuutila muuttuu minun työtilaksi ja vaatehuone/työtila muuttuu pelkäksi vaatehuoneeksi. Meillä on siis vain nykyään kolmio, joten meidän makuutila on sijoitettu hiukan erikoiseen paikkaan. Tästä kerron myöhemmin. Tila on jo suhteellisen valmis, vaikka vääntöä on vielä taulusta.
Mutta tällainen oli meidän viikko tällä kertaa.
Mukavaa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:


2






