Hae
VillaNanna

Barbie aiheinen junk journal

Barbie aiheinen junk journal

Barbie aiheinen junk journal näki päivänvalon kesällä kun vedettiin töissä junkkiskurssi nuorille. Olin jo alunperinkin alkanut valmistaa kirjaa esimerkkikirjaksi nuorille. Ja kokeilin erilaisia uusia juttuja sinne sisälle myöskin. Ja koitin kovin antaa vinkkejä myös mitä kaikkea voi tehdä paperinjämille.

Barbie aiheinen junk journal

Kaikki lähti tietenkin Barbie elokuvasta liikkeelle ja ihanista pastellin värisistä papaereista, joita olen kerännyt Kierrätyskeskuksesta tietämättä vielä mitä niistä teen. Kun Barbie elokuvasta alkoi tulla mainoksia, niin keräsin kaikki ihanat paperit yhteen ja aloin suunnitella kirjaa. Kun sain visioni, niin suuntasin uudelleen Kierrätyskeskukseen hankkimaan Barbie kirjoja sekä lehtiä. Kaksi kirjaa löysin ja nappasin ne mukaani. Vein kaikki töihin ja aloin toteuttaa ajatustani.

Olin kerännyt ideoita niin Tik Tokista kuin myös Pinterestistä ja ajattelin, että tämä kirja on sitten sellainen testikirja, josta tulikin minun ihan ehdoton suosikki. Kirja on siis täynnä erilaisia kokeiluja ja testejä, joita olen tosiaan laittanut itselleni talteen. Jätin muutenkin sellaisen vintagetyyppisen ratkaisun kokonaan pois tästä kirjasta vaikka muutama sivu olikin värjätty.

Barbie aiheinen junk journal

Pienet bukletit kirjan sivujen väliin valmistetaan aina jämistä.

Kirjan sivut

  • Kahvivärjättyjä
  • Marmoroituja
  • Itse tehtyjä riisipapereita
  • Kuvipaperia

Paperin voi myös maalata kevyesti vesiväreillä halutessaan. Itselläni on vähän se, että ihan valkoista paperia en haluaisi kirjoihini, mutta nyt on kyllä joukossa valkoistakin. Tähän olisi sopinut tosi hyvin myös väripaperit, koska itse värjättiin ja marmoroitiin, niin halusin hiukan valkoistakin joukkoon.

Barbie aiheinen junk journal

Lempisivuni

Kirjassa on kaksi nippua, jotka on ommeltu kansiin. Jokaiselle tulee kirjaan aina se lempisivu, kyllä, aina on sellainen the sivu tai aukeama, jonka ulkonäkö ja fiilis on juuri sitä mitä on lähtenyt rakentamaan. Itselläni niitä sivuja on parikin. Minulla on myös monta kivaa pikkuista liikkuvaa juttuakin tuossa kirjassa. Kuten itse tehdyt tarrat ja klemmarit.

Pidän myös kovin amuletista, joka on rakennettu Barbien kengistä roikkumaan kirjan selkämykseen. Nämä ehkä ovat eniten minulla sellaisia parhaita paloja tässä hommassa. Salaiset piilopaikat ja hauskat liikuteltavat osat, joita voi siirtää tarpeen mukaan sinne tänne. Ehkä itse tykkäsin tänä vuonna tehdä kaikkein mieluiten tarroja. Se oli kivaa.

Barbie aiheinen junk journal Barbie aiheinen junk journal

Hyvää sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Random kuvia viikolta

Random kuvia viikolta

Nyt tulee random kuvia ja vähän viikon kuulumisia. Muutto edistyy hitaasti, sillä vasta hiihtolomalla meillä on ensimmäinen huonekalujen siirto edessä. Tänään saadaan pojan uusi sänky uuteen kotiin. Ollaan siis roudattu lähinnä keittiötavaraa, vaatteita ja meikäläisen työmaata hitaasti mutta varmasti kohti uutta kotia.

Random kuvia viikolta

Viikko sitten perjantaina sain suru-uutisia, kun poliisi soitti minulle ja kertoi, että isäni on löydetty kuolleena kotoaan. Oman muuton lisäksi olen samaan aikaan hoitanut myös kuolinpesän asioita. Siksi tämä oma muutto on vähän hidastunut tässä. Mutta onneksi on aikaa molemmissa asunnoissa kuun loppuun. Pakko on kaikki saada hoidettua vain. Ei auta itkut markkinoilla. Ja näiden lisäksi opiskelen oppisopimuksella työn ohessa kestävän nuorisotyön tutkinto-osaa. Jostain syystä ei ole oikein opiskelu nyt tällä hetkellä maistunut.

Tosiaan muutamme täältä Helsingin maalaismaisemasta kaupungin sykkeeseen, meren äärelle. Korkeiden talojen syleilyyn. Olemme jo pitkään suunnitelleet muuttoa ja nyt yhtäkkiä vain löydettiin asunto ja ei kun muuttamaan. Toki poika joutuu siirtymään uuteen kouluun, mutta hän on todella innoissaan muutosta ja odottaa pääsyä uuteen kouluun. Toki kaverit jää tänne, mutta se ei häntä tunnu huolettavan ollenkaan.

Random kuvia viikolta Random kuvia viikolta

Onkohan tämä opinahjon vanha opettaja?

Ensimmäinen aamupala uudessa kodissa.

Muutama rikkoutunut tavara on löytynyt.

Osa peleistä pääsee uuteen kotiin.

Toisilla on karvanopat, mun appiukolla Härdellin vanhat tossut.

Meikäläisen kesävaatteet joudutaan varastoimaan. Keväällä tuodaan talvivaatteet varastoon.

Miksi kantakaupunkiin?

Yksi syy on se, että minun on todella hankalaa liikkua töihin täältä missä nyt asumme. Toinen syy on se, että en ole koskaan tykännyt asua tässä asunnossa, miesväki tähän asuntoon ihastui ja tietenkin kolme vastaan yksi, muutto on ollut aika varma siinä kohtaa. Mutta nyt kun vanhempi poika on asunut pitkään muualla, niin olemme vähitellen löytäneet itsemme Helsingin kantakaupungista hengailemassa. Alue jonne muutamme on lähellä kaikkea ja ei tarvitse enää lähteä erikseen jonnekkin, että pääsee seikkailemaan, kun seikkailut odottaa heti oven takana.

Vaikka olenkin saanut lapsuuteni viettää maalla, niin en ole koskaan hinkunut asumaan sinne. Olen paljasjalkainen kaupunkilainen ja nautin kaupungin humusta. Kaupunginvalot ja erilaiset äänet saa sydämen sykkimään. Parasta on myös se, ettei autoa enää tarvita. Joka paikkaan pääsee joko kävellen tai spåralla. Saavutan kaupungissa sellaisen rennon fiiliksen. Siksi odotan muuttoa kovasti.

Aloitan heti neulehommat, kun päästään asettumaan uuteen kotiin.

Sen pituinen se.

Rentoa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest