Hae
VillaNanna

Kesäloman parhaat hetket

Kesäloman parhaat hetket

Mitkä ovat olleet kesäloman parhaat hetket? Niitä on hyvin vähän, mutta kaikenlaista on tullut tehtyä, loma oli minulla lähinnä hengailua ja olemista. En juurikaan tehnyt mitään. Ennen ollaan pyöräilty ja seikkailtu paljon, lähes joka päivä, niin sitä ei kyllä tänä vuonnakaan päästy tekemään. Vaikka kovin odotin. Kelit olivat sen verran kehnoja, että me keskityimme sitten vaan hengailuun, mikä ei sekään nyt huono vaihtoehto ole.

Kesäloman parhaat hetket

Meidän kesässä oli yksi iso muutos ja se oli se, että me saimme pitkälti viettää sen kahdestaan mieheni kanssa. Poika on kasvanut yli meistä ja keskittyy pitkälti kavereiden kanssa hengailuun. Toki välillä lähti mukaan, mutta ollaan saatu tosiaan opetella tekemään asioita kahdestaan. Ei edes Suomenlinna enää houkutellut poikaa lähtemään meidän kanssa seikkailuun. Mutta Suomenlinnaan kuitenkin me mentiin miehen kanssa kahdestaan. Myös matkailu taittuu välillä kahdestaan, poika ei kaikkeen lähde mukaan.

Parasta:

  • Kalliolasku
  • Road trip
  • Suomenlinna (aina)
  • Helsingin kesä
  • Porvoo
  • Krakova

Helsingin kesä on hyvä sekoitus kaupunkilomaa sekä seikkailuja monessa paikassa. Uiminen on yksi iso juttu, mutta tänä vuonna käytiin vain kerran uimassa, se harmitti meikäläistä todella paljon. Varsinkin se, ettei ollut niin lämpimiä öitä, että olisi kannattanut lähteä yöuinnille, ne kun on meidän kesän kohokohtia. Mutta kerran Aurinkolahden rannalla vietettiin pikkuinen hetki.

Mitä jäi mieleen?

Kaikkein parhaiten jää kyllä muistiin se, että laskin töissä 15m pystysuoraa kalliota pitkin alas. En tule koskaan unohtamaan sitä, en koskaan. Se oli jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen tehnyt ja vaikea uskoa, että tekisin sen enää uudelleen. Ja road trip ei tule unohtumaan, sen täydellinen epäonnistuminen ja keskeyttäminen. Minua harmittaa edelleen etten päässyt Yyteriin. Mutta sitten taas pääsin Krakovaan. Jos yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa. Helsingin kesä on todella upea ja koettavaa ja nähtävää on paljon. Yleensä ollaan lähdetty seikkailemaan polkupyörillä, mutta tänä vuonna tosiaan hengailtiin keskustan ympäristössä lähinnä. Kierreltiin kirppareita ja ravintoloita. Syötiin pääasiassa ulkona vain. Ei mikään hyvä juttu, mutta näin nyt vain kävi. Joka kerta se nälkä yllätti.

Kesäloman parhaat hetket

Mitä suunnitelmia ensi kesälle?

Ei mitään. Matkustelut on hetkeksi matkusteltu, ainakin sen osalta, että voimme lähteä niin, että koirat jäävät kotiin. Suomessa toki ja jos lähdemme road tripille Ruotsin ja Norjan puolelle, niin koirat on mukana tietenkin. Mutta muuten ei olla lähdössä. Suomessa vain. Hoitajat alkaa olla vanhoja ja meidän koirat myös. Varsinkin Nuppu on itse jo kuuro ja sokea ja sitten jos hoitaja on toinen samanlainen, niin hommasta ei tule mitään. Parempi keskittyä nyt elämään vähän toisenlaista arkea vanhuudenhöperön koiran kanssa. Eli tästä lähtien kesäloman parhaat hetket koetaan Suomessa.

Kesäloman parhaat hetket

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Kulttuuripäivä Helsingissä

Postikortteja matkalta

Mun yksi lempipaikka Helsingissä

Kuvia Krakovasta

Dina mekko joustamattomasta kankaasta

Dina mekko joustamattomasta kankaasta

Tällä kertaa valmistui Dina mekko joustamattomasta kankaasta ja tämäkin kangas löytyi laatikosta, joka on tarkoitus saada tyhjäksi ehkä vielä tämän vuoden puolella tai sitten kesällä, jolloin otin sen projektikseni. Tällä hetkellä fiilis on vähän se, että vaikka miten ompelisi laatikosta, niin ei laatikko tunnu pienenevän ollenkaan.

Dina mekko joustamattomasta kankaasta

Aika huikea määrä erilaisia juttuja olen jo saanut ommeltua tuosta laatikosta. On aivan käsittämätöntä miten paljon tavaraa sinne mahtuu. Olen kuitenkin päättänyt, että osa materiaalista kulkeutuu töihin nuorille askarteluun. Mutta ennen sitä käyn itse tarkkaan läpi sen, että mitä kannattaa meikäläisen käyttää itse. Kun laatikko tyhjenee, saan sinne seuraavan materiaali kasan ängettyä.

Kaava:

  • Fibre Mood 21, Dina Dress

Kangas itsessään on hankittu myöskin Kierrätyskeskuksen Näprä osaston materiaalitukusta. Materiaalitukku on nykyään meikäläisen se paikka josta lähden etsimään materiaalia, jos jotakin pitää hankkia. Tämäkin kangas on alku keväästä löydetty. Nyt en ole ollut materiaalitukussa aikoihin, enkä ole menossakaan. Sen verran paljon on materiaalia, josta tehdä.

Kaava on todella helppo vaikka lopputulos on näyttävä, on mekon tekeminen aika helppoa, ehkä se kaikkein vaikein osuus on mekon takaosan vetoketju. Jouduin itse tekemään oman variaation, sillä itse unohdin koko vetoketjun. Trikoosta jos tekee, niin ei ole pakko laittaa vetoketjua ollenkaan, pää menee oikein helposti pääntiestä. Mutta joustamattomaan on vähän pakko laittaa.

Dina mekko joustamattomasta kankaasta Dina mekko joustamattomasta kankaasta Dina mekko joustamattomasta kankaasta

Trikoo vai joustamaton?

Olen tehnyt saman mekon myös trikoosta ja on pakko todeta, että mekko on paras kyllä joustamattomasta. Koko on sama molemmissa mutta joustamaton istuu parhaiten päällä ja tuntuu päällä paremmalta. Vaikka toinen on parempi toistaan, niin siitä huolimatta tykkään molemmista ja molempia tulee varmasti pidettyä paljon. Tämän tummemman kanssa kuitenkin voin pukea myös vähän paksumpaa. Esimerkiksi pitkähihainen paita alle ja paksut sukkikset.

Myös erilaiset saapikkaat ja maiharit menee tämän uudemman mekon kanssa oikein hyvin syksymmällä. Tietenkin alle paita, koska upeat hihat menevät muuten piiloon. Kangas on gabardinia ja näin aika farkkumaista, vaikkakin paljon ohuempaa. Siitä huolimatta pysyy hyvin kuosissaan ja hihat saavat paremmin volyymia mitä sitten trikoossa. Joten tästä materiaalista tulee näyttävämpi mekko. Kokeilen jossakin vaiheessa tehdä vielä paidankin tällä kaavalla. Olen tehnyt yhden tällaisen trikoostakin. Joten pääsen hyvin vertailemaan näitäkin keskenään.

Dina mekko joustamattomasta kankaasta

Nautinnollista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Dina mekko -Fibre Mood

Itse tehdyt vaatteet kohottaa itsetuntoani