Miehen farkuista hame
Ompelin miehen farkuista hameen itselleni. Farkut olivat sen verran rikki, etten niitä lähtenyt korjaamaan, vaan ompelin reilusti hameen. Farkut olen heittänyt aikanaan laatikkoon, joten tämäkin työ kuuluu laatikkoprojektiin. Projekti keskeytyy nyt, sillä meille tulee muutto aika nopeasti tässä. Joten ensimmäisenä siirretään työhuone pois tästä osoitteesta missä nyt asutaan.
Miehen farkuista hame
Farkkuhameet ovat nyt muotia ja tietenkin minäkin haluan joskus olla edes sinne päin muodikas. Koska laatikossa oli kahdet miehen farkut, niin kaksi farkkuhametta tuli rakennettua itselleen. Toki hameet ovat hiukkasen liian isot vyötäröltä ja ehkä jossakin kohtaa tulen ne vielä pienentämään. Mutta nyt mennään näillä systeemeillä tähän syksyyn.
Miten tein:
- Purin farkkujen sisäsaumat sekä haarasaumat. Purin vyötärökaitaletta takaa sen verran, että pääsin poistamaan takakappaleelta haarasauman kokonaan pois. Edestä kiinnitin haarasauman päällitikkauksella toistensa päälle.
- Tämän jälkeen ompelin takasauman kiinni ja jätin pienen halkion taakse. En tehnyt mitään muuta muutoksia toistaiseksi.
Tykkään itse siitä, että voin muokata tällä tavoin vaatteita helposti, eikä aina tarvitse tehdä kokonaan uutta. Tykkään miltä hame näyttää ja aika pienellä vaivalla saatu lopputulos. Toinen hame onkin sitten toisenlainen. Erilainen muunnos tästä hameesta, mutta sen näette kyllä myöhemmin. Kunhan saan kuvattua sen vain.
Syksyn tuulet puhaltaa
Nyt on se hetki, kun olen alkanut katsella vaatteita vähän sillä silmällä. Toki tämä muuttokin on sen aiheuttanut osaltaan. Nimittäin muutetaan paljon pienempään asuntoon, mitä tämä on, joten tavaraa pitää laittaa pois ja paljon. Olen jo aloittanut ja myyntiin on tulossa jo kassillinen paitoja. Pihakalusteet, osa huonekaluista myydään pois, myös autosta luovutaan. Iso muutos siis tulossa meille kaikille.
Palataan muutosta takaisin syksyn ihaniin vaatteisiin. Vaikka vielä on suht lämmintä ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta, voi jo haistaa syksyn. Eilen illalla työpaikan ovesta leijaili syksyinen tuoksu sisälle, joka aiheutti osaltaan pientä keskustelua tulevasta talvesta. Syksy myös tuo tullessaan kaikki ihanan pehmeät neuleet, joiden käyttöä odotan kovasti jo nyt. Vaikka olen kesäihminen, niin pyrin kovin etsimään jokaisesta vuodenajasta jotakin hyvää ja syksyn parasta antia on neuleet ja korkealaatuinen tweed.
Ihanan aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Syksy kolkuttaa oven takana
Istun sängyllä ja huomaan tutun tuoksun, syksy kolkuttaa oven takana. Hanhiparvi lentää talon yli ja niiden laulu kuuluu kauas, tekevät lähtöä lämpimään paikkaan, pois tulevan talven tieltä. Onneksi ihan vielä ei talvea tarvitse odottaa. Ehkä muutama kuukausi vielä ennen pakkasukkoa.
Syksy kolkuttaa oven takana
Tämä on se hetki, kun alkaa tulla pieni suru ja kaipaus. Suru, sillä kesä on ohi ja talvi astelee kovaa vauhtia elämään ja kaipaus jää, kesän kaipaus. Kaipaan aina kesää, aina. Sillä ei ole väliä onko kesä ollut kuuma vai sateinen. Minä kaipaan sitä elämän keveyttä mitä silloin on. Ajatukset kuitenkin harhailee ja alkaa tottua ajatukseen syksystä, alkaa odottaa sitä hetkeä, kun lämpötila laskee ja sateen ropina ikkunan takana kovenee. Halu kietoutua lämpimiin ja pehmeisiin villapaitoihin alkaa ja neuloosi kurkkii ikkunasta sisälle.
Syksyn parasta antia on se, että sinulla on kutimet kädessä, leffa pyörii ja lämmin teekuppi on käden ulottuvilla. On lupa kietoutua lämpöisen peiton sisälle ja unohtaa koko kolea syksy. Voisi jäädä siihen fiilikseen koko talveksi, kuin talviunille menevä karhu. Voisin hyvin nukkua koko talven, piiloutua neljän seinän sisälle kuin kärttyinen vanha eukko. Keittää keitoksia ja nysvätä sohvan nurkassa.
Mekkotehtaan Livia -mekko syksyyn
Livia -mekko on pyörinyt mielessä jo siitä asti kun ostin Mekkotehtaan Helmat kirjan. Nyt vasta kuitenkin otin kaavan testiin, kun kaivoin Ikean kassista, joka on täytetty Kierrätyskeskuksen materiaalitukun materiaaleilla, verhot joista ajattelin mekon tehdä. Kangas ei ole puuvillastaan huolimatta niin ihanan kesäisen ilmavaa, mitä ohjeessa annetaan vaihtoehdoksi. Koska materiaalini on tönkömpää, niin ajattelin sen sopivan näin syksyyn paremmin. Ja tosiaan se sopii todella hyvin. Tämä mekko toimii erittäin hyvin kerrospukeutumisessa näin alkusyksystä varmasti ihan kevääseen asti.
Kaava:
- Mekkotehdas Helmat, Livia
Mekon kangas toimii muutenkin syksylle hyvin kuvioinnin ja värinsä puolesta. Alle on helppo pukea poolopaitaa tai kauluspaitaa. Paksua sukkahousua ja bootsia jalkaan. Mekon ulkonäkö muuttuu sen mukaan miten sitä yhdistelee. Jos oikein innostuu, voi sekoittaa kuoseja oikein kunnolla. Pakkasella sitten voi laittaa vaikka paksua neuletta päälle ja näin mekko muuttuukin hameeksi. Kaikki käy, kunhan kokeilee vain.
Ihanan aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


6








