Hae
VillaNanna

Valkoinen mekko vesisateessa

Valkoinen mekko vesisateessa

Valkoinen mekko on omaa käsialaani tai oikeastaan monen kaavan muokkauksen tulos. Eikä kannata edes kysyä mitkä kaavat olen muokannut, sillä mitään muistikuvaa ei siitä ole. Kaavoja on lekelty ja liimailtu ja testattu ja kehitelty tässä jo pidemmän aikaa. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Kankaaksi tähän mekkoon valikoitui Kierrätyskeskuksen Näpräosaston materiaalitukusta löytynyt kangas.

Valkoinen mekko vesisateessa

Tuossa keväällä kävin Kierrätyskeskuksen näpräosaston materiaalitukussa hakemassa vähän materiaalia hommiini, niin löysin muutamia kankaita, jotka oli otettava mukaan. Mekon kangas on yksi niistä materiaaleista. Olin jo ennen reissua suunnitellut ja rakentanut kaavat, joita halusin ehdottomasti testata. Helmaosa tosin muuttui matkalla ja jätin sen tuollaiseksi pitkäksi ilman mitään frilloja. Jotenkin tykkään tästä mekosta näin tosi paljon. Alunperin oli tarkoitus tehdä helmasta epäsymmetrinen ja laittaa leveä frilla helmaan myös. Se kaikki jäi pois, koska kangas on näyttävää brodyyrikuviollista kangasta. Lanka, jolla kuviot on ommeltu on kiiltävää, joten kangasta voisi pitää aika juhlavanakin.

Koska tein aika valtavan kokoiset hihat mekkoon, niin koin, että muu osa voisi olla hillitympi. Näin lopputulos poikkeaa paljonkin siitä mitä suunnittelin. Mikä minusta on parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Tarkoitus olisi ehkä joskus sitten tehdä alkuperäinenkin, mutta se on sitten tulevaisuudessa. Ehkä syksyisempi versio voisi olla hauska.

Koska tästä kankaasta näkyy hyvin läpi, niin otin mukaan reissulle myös aikasemmin tehdyn alusmekon. Erittäin hyvä valinta. Vain jaloista näkyy enää läpi ja muu osa pysyy nätisti piilossa. En halunnut vuorittaa mekkoa kokonaan, joten alusmekolle oli tarvetta. Onneksi niitä on muutama olemassa kaapissa.

Valkoinen mekko vesisateessa

Mekko on kyllä silitetty, mutta rypistyi hetkessä kun touhusin mekko päällä.

Kamala viimeinen yö Krakovassa

Viimeinen yö Krakovassa oli aika pelottava. Edellisenä iltana alkoi kova ukonilma, meillä oli tarkoitus illalla lähteä vähän kiertämään Kazimierzia ja käydä ravintoloissa istumassa, mutta homma jäi siihen kun salamat iski joka puolella ja ukkonen jyrisi niin, että hotelli tärisi. Ihmiset tosin nautti edelleen ulkona, itse pelkään niin ukkosta, että jäimme hotelliin. Suljimme ikkunat ja katosimme kun isot hämähäkin kokoontuivat ikkunan eteen suojaan vesisateelta. Otin tabletin esiin, laitoin kuulokkeet päälle ja syvennyin ohjelmaan. Miehenikin katseli omaa ohjelmaansa tyytyväisenä.

Seuraavana päivänä satoi edeleen kaatamalla. Emme siis pitäneet mitään kiirettä hotellilta poistumisessa, vaan kävimme ensin rauhassa aamupalalla ja sitten pakkailtiin, jonka jälkeen jäi aikaa hengailuunkin. Meidän lento lähti vasta illalla ja tarkoitus oli kierrellä pitkin Krakovaa ja nautiskella olostamme. Kylmä vesisade kuitenkaan ei antanut siihen mahdollisuutta. Koska sunnuntaina oli paljon paikallisten paikkoja kiinni, niin suuntasimme suoraan vanhaan kaupunkiin, sillä poika halusi tuliaisiksi korvikset. Turistikaupasta ne sitten löytyi ja käännyimme takaisin Kazimierziin ja ruokailemaan pitkän kaavan mukaan Awiwiin. Meiltä jäi siis kokonaan sellainen kiva hengailu tekemättä, sillä olin aivan märkä vanhan kaupungin reissusta, vaikka sateenvarjon alla kuljinkin. Mutta tulipahan nautittua kunnolla Kazimierzin tunnelmasta.

Valkoinen mekko vesisateessa

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Alusmekon suloinen viettelys

 

 

Vaatteilla koreilua

Vaatteilla koreilua

Vaatteilla on suuri merkitys minulla, kun matkustan. Välillä käy tosin niin, että jotkin vaatteet eivät lopulta oikein toimikkaan reissulla tai jäävät käyttämättä. Näin kävi tällä Krkaovan reissullakin. Johtuen paljon kelistäkin. Olin valinnut mukaani sellaisia vaatteita, joita voisi myös yhdistellä toisiinsa. Joukossa oli kyllä muutama vaate, jota ei voinut yhdistää minkään kanssa ja yksi mekko jäi kokonaan käyttämättä.

Vaatteilla koreilua

Ennen lähtöä me seuraamme säätä ja alamme kerätä sen mukaan vaatteita, joita voisi mukaan ottaa. Lennolle valitsen aina jonkin hyvin rennon puvun, jolla voin käydä myös aamupalalla ja hengailla huoneessa raskaan kävelyn jälkeen. Mietimme tarkkaan myös missä syömme, missä liikumme. Mitä tarvitsemme siis jalkaan ja mitä kenkien ympärille voidaan rakentaa. Minulle pukeutuminen on tärkeä osa identiteettiä, joten olen hyvin tarkka siitä mitä haluan päälleni.

Tästä syystä ennen reissua kävimme nopeasti kiertämässä Urbaani legenda second hand kaupan. Sieltä mukaan tarttui kolme vaatetta, joista kaksi lähti mukaani matkalle. Toki reissulla vähäinen vaatemäärä tuottaa minulle hiukan hankaluuksia, sillä aina en sitten kuitenkaan välttämättä haluakkaan pukeutua niin kuin olen suunnitellut. Fiilispukeutuja katsokaas. Erilliset asut olivat illallisille, joista toista en sitten koskaan käyttänyt kelin sekä huonovointisuuden vuoksi.

Mustat housut yhdistelin paitamekon kanssa sekä paidan ja jakun. Hyvin tummaa pukeutumista minulta.

Tumma jakku oli ajateltu käytettäväksi myös farkkujen kanssa, mutta lopulta jakkua käytin vain kerran. Farkkuja kyllä useammin.

Itse tehtyä ja kirpparilöytöjä

Lopulta matkalaukku täyttyi itse tehdyistä vaatteista sekä kirpparilöydöistä. Kahdet kengät on hankittu uutena. Mukavuus edellä siis mentiin. Koska Krkaovassa kuljemme pääasiassa kävellen, niin jalkaan pitää saada kengät, joilla on hyvä tallustella, eivät hierrä eivätkä muutakaan. Toki mukaan lähti myös näihin minun illallisasuihin valitut kengät myös mukaan. Jalassa ne ovat kyllä mukavat, mutta kadulla kävely niillä on vähemmän mukavaa. Eli pitää olla super varovainen kun tallustelee kaduilla. Ihan niillä mukavillakin kengillä.

Vaatelista

  • mustat suorat housut
  • farkut
  • paitamekko
  • vaaleanpunaiset suorat housut
  • valkoinen paita
  • musta paita
  • 2xtoppi
  • neule
  • neuletakki
  • jakku
  • 2xmekko
  • alusmekko
  • lentoasu
  • farkkutakki

Vaatteet, jotka jäi käyttämättä

  • vihreä pitsimekko
  • harmaat suorat housut
  • paita

Kengät

  • lenkkarit
  • 2xkorkokengät
  • puukengät
  • Dr.Martens sandaalit

Paljon vaatetta siis, mutta hyvin sai yhdisteltyä niitä toisiinsa tarvittaessa. Muutama ostoskin päätyi päälleni ihan siitä syystä, että fiilispukeutujalle on tällainen pakkailu vähän hankalaa. Yhtenä päivänä kun kävelimme ympäri Kazimierzia, niin sen laitamilta löysimme hyvin pikkuruisen putiikin ja sieltä löysin aivan ihanan mekon itselleni ja se meni seuraavana päivänä päälleni. Vaatteilla on siis itselleni suuri merkitys myös matkaillessa.

Vaatteilla koreilua

Tämän mekon löysin pienestä putiikista ja tosiaan se eksyi päälleni vaikka vaatetta olisi ollut enemmänkin käytettävissä laukussa.

Vaatteilla koreilua

Tämä oli ainut illallisasu, jota käytin. Kelit muuttui niin paljon eikä säätiedotukset pitäneet kutiaan, joten toinen asu jäi käyttämättä.

Saanamekon olenkin esitellyt erikseen teille täällä.

Riemukasta lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Kuvia Krakovasta

Hotel Rubinstein ja Suomalainen sauna

Kuusi päivää, neljä museota

Krakovan ruokakulttuurin sykkeessä