Hae
VillaNanna

Neuloksesta härpätin

Neuloksesta härpätin

Tällä kertaa valmistui neuloksesta härpätin. Tämä härpätin on myös hyvin runsas ja sopii oikein hyvin shabby chic tyyliin. Kun lähdettiin kohti Turkua halusin pukeutua jotenkin rennosti vaikka tuo härpätin päällä olisikin ja vetaisin sen kanssa sitten collegehousut ja lenkkari. Toimii oikeastaan aika mainiosti, vaikka voisi kyllä laittaa vaikka hameen kanssa tuon härpättimen.

Neuloksesta härpätin

Tämä työ ei liity laatikkoprojektiin, vaikka voisi luulla. Laatikossa kun on erilaisia kankaan pätkiä ja tilkkuja paljon. Mutta nämä kaksi härpätintä eivät liity laatikkoprojektiin mitenkään, valitettavasti. Tähän ei myöskään ole minkäänlaista kaavaa, vaan jälleen olen hyödyntänyt oman kaapin paitaa, jolla mallailin liidulla muotoa kankaalle. kauluksessa apuna käytin bleiseriä. Näiden yhteistuotoksena syntyi tämä omituinen vaate.

Myös tämä härpätin on samanlainen hihoiltaan kuin aikaisempi, eli lyhyet puhvihihat, joissa tukea antamassa on resoria. Reunapitsiä on ommeltu vähän joka paikkaan, myös takana olevaan kaarrokkeeseen. Reunapitsin olen muistaakseni ostanut aikanaan Kierrätyskeskuksesta. Ja loput sain hienosti sitten tähän vaatteeseen upotettua. Pienestä pitsin palasesta tein ruusukkeen, johon keskelle ompelin käsin koristenapin.

Neuloksesta härpätin

Itse tehtyjen vaatteiden tuoma ilo

Minusta on ihanaa kun saan vaatteen valmiiksi ja voin pukea sen vihdoin päälleni. Kun koko asu on itse tehty, on olo kyllä vieläkin parempi. Oman työn näkeminen päällä tuo valtavasti iloa minulle. Se voimaannuttaa ja nostaa itsetuntoa paljonkin. Katsoo peilistä itseään ja totetaa, että minä osasin, minä tein tämän. Minulla on kaapissa noin 80% itse tehtyjä vaatteita, 15% kirpparilta hankittuja ja sitten se 5% on uutena hankittu. Aika hyvä määrä.

Kun aikanaan lopetin vaatteiden uutena ostamisen, niin en tyhjentänyt kaappia ja laittanut kaikkea pois. Vaan kävin kaapin läpi. Osa vaatteista meni tuunauspinoon, osa taas tosiaan pois kun ei ollut järkeä tuunata mutta olivat liian pieniä. Katsoin mitä tarvitsen ja hain tarvikkeita ilmaisosastolta ja tein niistä itselleni uusia vaatteita. Hyvin vähän ostin vielä siinä vaiheessa kirppareilta mitään. Mutta vähitellen alkoi tilanne olla sellainen, että myös kirpparilta tuli hankittua jotakin.

Suurimman tyhjennyksen tein kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon. Raakasin todella isolla kädellä kaiken ja tämän jälkeen olenkin ollut todella tarkka mitä hankin ja mihin tarpeeseen. Ja ostaminen on muutenkin vähentynyt todella paljon, sillä moni vaate tulee tuolta pojan kaapista minulle. Joten järkevöitys kaapissa teki todella hyvää.

Mutta hei, härpätin on valmis ja se on myös koeajettu, hyväksi havaittu ja oikein toimiva härpätin. Seuraavaksi sitten jonkin muun kanssa päälle.

Neuloksesta härpätin

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Collegejämästä härpätin

Rosala viikinkikeskus

Rosala viikinkikeskus

Turun saariston Rosala on ollut pitkään sellainen paikka, jonne olen halunnut mennä. Varsinkin tuonne viikinkikeskukseen. Nyt kun tein DNA testit ja selvisi taustasta asioita, jotka tietenkin johtaa minut niin viikinkien maailmaan kuin myös kelttien, on aika tavallista, että haluan uppoutua enemmän myös viikinkien elämään. Keltit on minulle paljon tutumpia kuin viikingit.

Rosala viikinkikeskus

Meidän matka Rosalaan alkoi Turusta sunnuntaina aamulla. Tarkoituksena oli ylittää autolautalla Kasnäsistä Rosalaan. Autolautan matka kestää noin 30 minuuttia. Lauttaan mahtuu rapian 50 autoa sekä tietenkin polkupyöriä. Satamasta ei ole pitkä matka ajaa viikinkikeskukseen. Saari on pieni ja rauhallinen. Rantamökkejä on joka puolella. Hiittisistä sekä Rosalasta löytyy hyvin myös yöpymispaikkoja pidempään olemiseen.

Itse viikinkikeskus ei ole mikään suuren suuri, mutta mielenkiintoista nähtävää on kyllä. Päätimme jo ennen reissua, että syömme siellä brunssin. Olikin mahtavaa päästä alueelle ja syödä rauhassa ennen kuin sukelsimme museoalueelle. Pääsimme tutustumaan viikinkien uskomuksiin sekä historiaan, käsitöihin ja soittimiin. Upea päällikön talo nousi keskeltä pihaa komeana. Tuollä päällikön talossa voi järjestää juhlia ja tapahtumia. Myös alueella järjestetään erilaisia tapahtumia kuten näin heinäkuussa viikinkipäivät.

LUE LISÄÄ: Viikinkikeskus

Rosala viikinkikeskus

Kova sade ja liukkaat kalliot

Kun olimme aloittaneet kierroksemme museoalueella, alkoi sataa kunnolla. Sadevarusteet päälle ja jatkettiin kiertämistä. Miesväki innostui pihaleikeistä ja minä aloin kierrellä sitten yksin paikkoja. Muinaispolkua pitkin kun tallustelin ylöspäin kohti kirkkoa sekä asuintaloa ja viikinkilaivaa, huomasin kallion olevan todella liukas. Sain tallustella todella varovasti, en ole ennen näin liukkaalla kalliolla kulkenutkaan, vaikka sateessa olen kallioilla ollut.

Oli todella mielenkiintoista nähdä miten tavallinen viikinkiperhe asuu, miten tulisijat on tehty. Oli myös kiinnostavaa, että täältäkin löytyy viikinkien jättämiä jälkiä. Tätäkö kautta olen päätynyt tänne? Hyvä kysymys. Viikinkien veneet ovat vaikuttavan näköisiä, enkä ihmettele sitä pelkoa mitä viikinkien tulo on kyläläisille aiheuttanut. Kunnioituksen ja pelon sekaiset tunteet. Minulle viikingit ovat jääneet hiukan hämärän peittoon, en ole niistä juurikaan ollut kiinnostunut muuten kuin uskomusten kautta. Miten viikinkien maailma syntyi ja miten jumalat ottivat paikkansa. Mutta itse viikinkien elämä avautui minulle vasta nyt. Voin kyllä suositella kohdetta kaikille. Mutta mikään valtavan suuri museo ei ole mutta mielenkiintoinen ja siellä saa kyllä aikansa kulumaan.

Rosala viikinkikeskus

Rosala viikinkikeskus Rosala viikinkikeskus