Bella kirppis saapui Helsinkiin
Vihdoinkin Bella kirppis on sellaisessa paikassa mihin on itsellä helppo mennä. Tutustuin Bella kirppikseen aikanaan kun se vielä oli Myyrmäessä, sieltä se siirtyi Porttipuistoon, jossa emme käyneet kertaakaan. Nyt Bella löytyy Helsingistä Vallilasta ja heti sinne oli päästävä kierätmään. Ja löysinkin pari kivaa juttua. Mies siis vei minut äitienpäivänä pikkuruiselle kierrokselle ja tietenkin Bellaan.
Bella kirppis saapui Helsinkiin
Kirppisten määrä on kasvanut lähivuosien aikana ja parasta on se, että niitä on alkanut tulla myös ihan ostoskeskuksiin. Paras kaikista on Redissä, siellä kun on kaikkea kiertotalouteen liittyvää. Mutta pysytään tässä Bellassa kuitenkin tällä kertaa. Kirppis on iso halli, jossa jokainen voi myydä omia tavaroitaan. Löytyy itsepalvelu ja täyspalvelu vaihtoehdot. Itse pidin kovasti tilasta, joka oli avara, ei liikaa tupattu täyteen hyllyjä, valoisuutta toi ikkunat sekä valkoinen yleisilme.
Pääset Bellan sivuille tästä linkistä.
Oma tarkoitus oli vain käydä tutustumassa paikkaan, tämän vuoksi ostin vain kolme asiaa. Mies vähän kritisoi neuleen hankintaa, mutta itselläni ei ole mitään tämän kaltaista, joten kyseinen neule lähti mukaani. Mukaan lähti myös farkut sekä mekko. Olisin ehkä voinut muutakin ottaa, mutta pienen pohdinnan jälkeen laitoin muut omille paikoilleen takaisin. Olen erittäin tyytyväinen valintoihini.
ostokset
Syy miksi mieheni kyseenalaistaa varsinkin neuleiden hankintaa liittyy siihen, että neuleet vie valtavasti tilaa ja koska myös teen niitä välillä aika kovaan tahtiin. Pakko on todeta se, että neuleiden määrä on aika massiivinen minulla ja niiden saaminen vaatekaappiin on vaikeaa. Pitääkö minulla olla sitten näin paljon vaatteita? Kyllä, toiset kerää postimerkkejä tai Muumimukeja, minä kerään vaatteita ja kenkiä. Mutta mennäänpä ostoksiin.
Ostokset:
- Mekko: Odd Molly
- Farkut: Lindex
- Neule: Pola
Mielestäni tein hyvät ostokset ja odotan kovin, että saan ne päälleni. Ensin tuuletin vaatteet ja sen jälkeen pesu. Neuleessa on hiukan pesunukkaa, joka on helppo ottaa pois. Sitä tosin on niin vähän, että välttämättä ei tarvitse ottaa edes nukanpoistajalla, vaan nyppii sormilla. Eli hyvät valinnat, paljoakaan ei tarvitse tehdä, että saan ne käyttööni. Minulle suurin ongelma on kierrätetyissä vaatteissa kaikki hajuhaitat. Enkä tarkoita nyt mitään hometta yms. Vaan ihan pesuaine -ja huuhteluainejäämät. Joskus ihmiset laittaa niin paljon huuhteluainetta pyykkikoneeseen, että vaatteeseen tulee sellainen öljyinen pinta ja sen peseminen pois on iso homma. Näissä ei onneksi sellaista ollut, vaikka pesuaineen tuoksut oli pakko tuulettaa pois.
Mitä pidätte ostoksista?
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Farkkutakkien farkkutakki
Minulla on farkkutakkien farkkutakki. Tällaista ei muilla ole eikä tule, vaikka kaikki alkaisi tekemään samalla kaavalla itselleen, niin samanlaista ei kukaan saa. Jokaisen oma työ on uniikki ja sitä ei voi pala palalta kopioida. Vaikka tämä farkkutakki on venynyt ja vanunut käytössä sekä henkarilla roikkuen, on se silti edelleen todella kovassa käytössä.
Farkkutakkien farkkutakki
Farkkutakkini on tehty vanhojen farkkujen jämistä, tähän on meikäläisen suosikki tyyli tehdä vaatteita. Ommella eri tyylisiä tilkkuja sinne tänne ja lopulta työ on millainen on. Tähän työhön ompelin myös valtavan määrän erilaisia merkkejä, joita olen säästänyt vaatteista kun olen niitä tuunannut, samoin vetoketjuja. Yleensä farkkujen ketjuja tulee niin isot määrät, etten ehdi niitä oikein käyttämään, useasti ne ovat myös turhan lyhyitä. Näin saan myös vetoketjuista kivoja koristeita vaatteisiin. Hyödynnän myös napit ja nappilistat koristeiksi.
- Tähän farkkutakkiin olen käyttänyt valmiskaavaa: Extra Patrones no 15 /2012
Tämä farkkutakki ei myöskään ole mikään uusi takki vaan se on esitelty blogissa ensimmäisen kerran jo vuonna 2018, jos tämä postaus kiinnostaa, niin pääset lukemaan postauksen tästä linkistä. En kuitenkaan ottanut tätä takkia uudelleen esille vain siitä ilosta, että on kiva esitellä vanhoja töitä. Vaan halusin esitellä asuni, päivän asuni, joka koostuu Uffista löytyneistä vaatteista. Farkut ovat lempparit ja ovat kakkoslaatua, minkä vuoksi ne sain todella edullisesti ja neule on myös Uffista.
Farkkua farkun kanssa
Todella harvoin yhdistän farkkua farkun kanssa, mutta joskus on niinkin. Minusta asuni toimii hyvin arkeen ja arjessa suosikkini tosiaan on farkut ja neule. Farkut olen ostanut siis Uffista, tarkemmin Fredan vintage Uffista ja neule taasen on Hakaniemen Uffista. Kengät on aikanaan ostettu uutena ja farkkutakki siis itse tehty, myös hiusdonitsi on tehty itse. Sen tekeminen onkin valtavan helppoa ja hyvä tapa opetella virkkausta.
Toimiiko farkku farkun kanssa?
Minusta toimii erittäin hyvinkin. Ihan täysin samaa sävyä ei kannata laittaa, vaan valitsee vain alaosaksi tummempaa tai vaaleampaa ja sen seuraksi sitten toisin päin yläosaan. Itse vierastan hiukan käyttää farkkupaitaa farkkujen kanssa, siksi mieluiten valitsen sen farkkutakin farkkujen pariksi, jos tuntuu sille, että haluan pukeutua pelkkään farkkuun. En tiedä mistä moinen johtuu, mutta näin vain on.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:


8













