Hae
VillaNanna

Kahdesta tunikasta paita

Kahdesta tunikasta paita

Reissulle otin mukaan testipaidan, joka on tehty kahdesta tunikasta Fibre Moodin kaavalla. Malli on kiva ja varmaan teen toisenkin tuollaisen. Paitaa olen tehnyt pitkään, sillä ompelumania on jättänyt meikäläisen ja hommat eivät ole aikoihin sujuneet ihan niin kuin olen suunnitellut. Nyt kuitenkin tälle vuodelle olisi suunnitelma, että saisin keskeneräiset työt pois nurkista. Siksi onkin tällä lomalla tarkoitus ommella.

Kahdesta tunikasta paita

Olen monta vuotta sitten saanut säkillisen vanhoja vaatteita kaveriltani, vaatteet ovat olleet hänen äitinsä ja niistä on tehty jo vaikka ja mitä erilaisia uusia vaatteita. Osan tosin olen vain pienentänyt itselleni sopivaksi, mutta osa on tuunattu ihan uusiksi. Niin tein näidenkin tunikoiden kanssa. Tähän paitaan tarvitsin molemmat tunikat, sillä vaikka kyseiset tunikat olivat isokokoisia, niin paidassani on sen verran paljon volyymia, että yhdellä en pärjännyt millään.

Kaava:

  • Fibre Mood 13

Kaavaksi valikoitui tietenkin Fibre Mood -lehden kaava. Lehti on lemppareitani ja onkin mukava testailla eri kaavoja lehdistä. Odotan jo kovasti seuraavaa julkaisua. Sitä ennen pitää käydä oma vaatekaappi läpi ja valita ne vaatteet tuunaukseen, joita ei sellaisenaan enää käytä.

Kahdesta tunikasta paita

Ei ihan helppo kaava

Olen monasti sanonut, että ohjeet ja kaavat ovat helppoja tässä lehdessä, nyt on kuitenkin todettava, että aivoni meni aivan solmuun, kun yritin tätä tehdä. En kuitenkaan usko, että kyse olisi ollut siinä, että ohje olisi ollut huono. Minulla nimittäin tökki todella pahasti ylipäänsä ompelu tuossa vaiheessa kun paitaa aloin tehdä. Sen vuoksi sen tekeminen jäikin yli puoleksi vuodeksi. Mutta nyt kun matka oli nurkan takana päätin tehdä paidan valmiiksi. Virheitä tuli valtavasti, en meinannut saada esimerkiksi napinläpiä onnistumaan millään. Paita on kuitenkin nyt valmis ja pääsi Disneylandiin mukaan.

Tykkään pukea tuollaisia rentoja vaatteita päälleni, jos pitää olla jossain monta tuntia ja on helteinen ilma. Lämpötila kipusi joulupäivänä +28 asteeseen ja Disneylandissa oli todella kuuma. Onneksi päällä oli ilmava paita, niin oli helpompi liikkua ja turvotukset eivät näkyneet pahasti. Joten ihan paras paita tuollaiselle päivälle. Ja tietenkin se, että paita kuivui nopeasti…Olis vesilaitteessa ja kastuttiin aika reippaasti…

Kahdesta tunikasta paita

Nautinnollista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Disneyland Adventure Park

Disneyland Adventure Park

Seuraavana päivänä kohteena oli Disneyland Adventure Park, joka on enemmän huvipuistomainen sekä enemmän Disneymainen paikka. Jos sellaista edes on kuin Disneymainen. Tältä puolelta varasimme vain illaksi pöydän. Erikoisnumerot jäivät tälläkin kertaa näkemättä, sillä parhaat paikat oli varattu jo ennen kuin ehdimme painaa ok nappulaa.

Disneyland Adventure Park

Tämä puoli tosiaan on keskittynyt pitkälti juuri laitteisiin, mutta myös kokemuksiin, kuten tuo toinen puolikin, yllättävää on myös se, että innostuin itse hyppimään laitteesta laitteeseen. En tosin mihinkään hurjaan mennyt kun ei kroppa kestä, mutta kaikkiin hitaisiin ja kivoihin menin heti. Alueella tapahtuu kaiken aikaa, että pitää pyörittää päätään ympäri koko ajan, että ehtii näkemään mitä nurkan takaa on tulossa.

Ruokailu ajoittui meillä jälleen alkuiltaan ja lounasta pääsimme syömään helposti ilman jonoja. Eli kannattaa tosiaan tulla aikaisin paikalle, sillä laitejonojakaan ei ole ehtinyt tulla. Miesväki riensi ensimmäisenä Guardians of the Galaxy – Mission: Breakout laitteeseen heti kun pääsimme sisälle. Silloin jonoa oli jo kertynyt puoli tuntia. Paikalla olimme siis 08.15. Eli aikaisin. Tässä kohtaa ei kannattunut käyttää LL mahdollisuutta, vaan jonottaa. Meillä jonotus maksimi oli yksi tunti. Muutoin käytimme LL laitteisiin.

Vinkit:

  • Ruoka ja naposteltavat kannattaa tilata sovelluksen kautta, niin jonotukseen ei mene aikaa. Riittää, että olet paikalla kun sovellus ilmoittaa, että ruokasi on valmis ja ei muuta kuin haet ruokasi. Ravintolassa tämä ei onnistu. Jos et siis halua varata pöytää, niin tämä on yksi tapa päästä jonojen ohi.
  • Käy myös perheesi kanssa läpi kaikki laitteet, sekä tapahtumat joihin haluatte osallsitua ja merkatkaa ne jo valmiiksi luetteloon. Sovellus ilmoittaa hyvissä ajoin milloin missäkin tapahtuu ja näin sinun ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana kuin päätön kana.
  • Kun suunnittelee reissua Disneylandiin suosittelen, että kahden päivän lisäksi ottaa yhden lisäpäivän, sekä puistohyppelyn. Silloin viimeisenä päivänä on hyvä kiertää molemmat puistot ja käydä niissä paikoissa joissa ei vielä ehtinyt. 

Tätä jäimme kaipaamaan, mutta me ei voitu valitettavasti sitä kolmatta lisäpäivää enää järjestää. Meillä jäi molemmista puistoista paljon kokematta ja laitteita käymättä. Tällä puolella viihdyimme parhaiten Cars alueella sekä Avengers Campus alueella.

Disneyland Adventure Park

Disneyland Adventure Park

Disneyland Adventure Park

Disneysovelluksen kautta saa ladattua erilaisia kuvia, joita sinusta ja perheestä otetaan vierailun aikana. Esimerkiksi Härdellistä otettiin kuvia, jotka saatiin ilmaiseksi ladattua puhelimeen, sekä myös kuvat, joita napsittiin laitteissa.

Tarkistuspisteet, vessat ja kaupat

Ennen kuin pääset sisälle Disneylandiin sinut tarkistetaan, reput ja laukut katsotaan. Tulit sitten dösällä tai kävellen. Dösällä kun tulee, niin tarkistukset tehdään jo ennen kuin pääset autoon ja sen jälkeen pääsee suoraan kävelemään lipunmyynnille. Ohjeet kannattaa lukea mitä alueelle ei saa ottaa. Avaa reippaasti laukut valmiiksi, se nopeuttaa prosessia ja lyhentää jonoja.

Yleiset vessat ylipäänsä tuossa maassa ei ole mitään verrattuna Suomeen, moneen kertaan tuli ikävä suomalaisia vessoja, joissa on oma rauha asioida. Pari kertaa joku kurkki vessaan kun olin asioilla, mutta ei siis tuolla Disneyssä. Mielestäni Disneyssä oli suhteellisen hyvät vessat ja osassa jopa oma rauha asioida, riippui pitkälti alueesta, jossa vietti aikaa. Disneyssä on hyvin istumapaikkoja ja joka alueelta löytyy isot vessatilat. Ihan hirveän montaa kertaa en joutunut jonottamaan vessoihin. Taisi muutamassa alueessa, jotka olivat hyvin suosittuja tulla jonoja vessoihinkin, mutta ei muuten.

Olin todella yllättynyt siitä miten hyvin viihdyin molemmissa puistoissa ja tosiaan aamusta aikaisin kannattaa mennä, päivällä ilmestyy lapsiperheet ja porukkaa on valtavasti. Taas kun aurinko laskee väki vähenee ja myös jonot laitteisiin. Sen päiväsajan voikin ottaa rennosti syöden ja kuunnellen livemusaa ja tehdä ostoksia. Kaupat ovatkin pääasiassa sellaisia, että teityillä alueilla on keskitytty kyseiseen teemaan ja kaupoista voi ostaa teeman mukaisia muistoja. Tämä oli tosi hyvä systeemi, ettei kaikissa kaupoissa ollut samoja tavaroita myynnissä vaan alueittain.

Täälläkään emme päässeet käymään kaikkialla, esimerkiksi kiinnostavat näytökset jäivät näkemättä kun oltiin samaan aikaan jossain laitteessa. Välillä käy näinkin, mutta kannattaa siitä huolimatta laittaa sovellukseen kaikki kiinnostavat jutut ja jos sattuu niin hyvin, että LL ja näytös ei ole samaan aikaan, niin ehdottomasti kannattaa käydä myös näytöksiä katsomassa!

Lisää tietoa löytyy: Disneyland Resort

Disneyland Adventure Park Disneyland Adventure Park

Disneyland Adventure Park

Rentoa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Disneyland Park

Terveisiä talvisesta Kaliforniasta