Hae
VillaNanna

Vuoden 2022 lankatyöt

Vuoden 2022 lankatyöt

Vuoden 2022 koosteet jatkuvat, ainakin parin artikkelin verran. Tänään on vuorossa lankatyöt, joita olen tehnyt vuoden aikana. Tänä vuonna en yhtäkään työtä ole valmiiksi asti saanut. Kesken on vino pino, enkä edes ymmärrä miten niitä keskeneräisiä nyt näin paljon on. Ihan älytöntä! Mutta mennään asiaan ja katsotaan mitä kaikkea viime vuonna olen oikein saanut aikaan.

Vuoden 2022 lankatyöt

Tammikuu alkoi neuloen. Aloitin työn, joka oli minulla aikaisempana vuonna ollut mukana make nine -haasteessa mutta en sitä ollut valmiiksi saanut. Langat oli toki hankittu, joten homma lähti liikkeelle hyvin. Virkkuukoukkukin viuhtoi jo heti alkuvuodesta, sillä aloin virkata risoja farkkujani ehjiksi. Mitään en kuitenkaan esitellyt blogissa sen enempää.

Helmikuussa esittelin ensimmäisen valmiin neuleen mohairlangasta neulotun poolopaidan. Mitään ohjetta ei paitaan ole. Suoraa laatikkoa vain neuloin. Näin sai oikein kivan puseron itselle. Valitettavasti paita on ollut aika vähän käytössä, syystä jota en itsekkään tiedä. Neule on kyllä ihan esillä mutta valitsen aina sen ympäriltä päälleni neuleen.

Maaliskuussa valmistui vihdoin neule, jonka olin aloittanut tammikuussa. Kasarimallia lepakkohihoilla. On muuten edelleen kovassa käytössä ja yksi lempparineuleistani. Ja on muuten ihanan lämmin neule joka tavoin ja niin pehmeä. Lanka on myös nopea tehdä isoilla puikoilla.

Huhtikuussa korjattiin jälleen yhdet risat farkut virkkaamalla ja neuloin puuvillalangasta liivin itselleni. Tässä kuussa aloin valmistautua myös vappuun, joten suurensin meidän kestokoristemäärää virkatulla serpenttiinillä. Niin helppo ja yksinkertainen tapa tehdä serpenttiiniä. Tällä tavoin saa myös lankajämiä pois nurkista helposti. Uskon, että tänä keväänä serpanttiinimäärä lisääntyy.

*****

Toukokuussa sain hillittömän virkkaushulluuden, josta syytän lähinnä oikeudenkäyntiä, jota käytiin Deppin ja Heardin välillä. Kun katselin suoraa lähetystä oikeudenkäynnistä, niin virkkuukoukku vispasi lankaa minkä ehti. Näitä hienoja töitä esittelin pitkin kesää, tai osaa niistä…Hattuja en juuri erikseen ole esitellyt. Mutta ihanan kaunis Novitan paita pääsi blogin sivuille heti kun se puikoilta putosi. Toukokuussa valmistui myös slipoveri, jälleen. Ja ei enempää eikä vähempää, sain valmiiksi upean popcorn hihaisen neuleen.

Kesäkuussa purin jonkun neuloman laatikkomallisen topin ja virkkasin siitä topin ja pikkuruisen laukun. Loppu lanka upposi mekkoon, jota aloin virkata meidän road tripillä. Mekko onkin sellainen työ, jota tehdään kun jaksetaan ja yleensä kesällä ja langoista mitä sattuu olemaan kotona ja mitä löytyy Kirppareilta.

Heinäkuussa virkkailu lähti lapasesta ja virkkasin toppia liukuhihnalta. Valkoinen toppi yhdistyi monena päivänä sinivalkoisen hameen kanssa ja oli niin täydellisen kesäinen asu kuin olla ja voi. Toppiin kirjoitin myös ohjeen, jonka löydät tästä linkistä. Toukokuun ihanat topit esiteltiin Yyterin kauniissa maisemassa. Vihreä toppi oikeastaan muutti muotoaan ja pienentyi, sillä se oli väärän mallinen minulle. Toisen topin esittely siirtyi elokuun puolelle, vaikka heinäkuussa olimme road tripillä.

Elokuussa esittelin virkkuutöitä, joita en ollut keskikesällä vielä ehtinyt esitellä. Toinen oli Novitan kierrätyspuuvillasta tehty toppi sekä tyttäreni virkattu toppi. Molemmat valmistui kesällä mutta ilmestyivät blogin sivuille vasta elokuussa. Tyttären topin tosin jouduin purkamaan ja neulomaan uudelleen tuon alaosan. Olin tehnyt aivan liian suuren siitä.

Vuoden 2022 lankatyöt

*****

Syyskuussa neuloin omalla mallilla itselleni shortsiasun. Villahousut on hyvä juttu kun on kylmä talvi ja siihen sopiva paita on kuin kirsikka kakun päällä. Shortsiasun teko vei sen verran paljon aikaa, ettei paljon muuta sitten saanut tehtyä. Toki juuri ja juuri yhden sukan sain valmiiksi. Toinen sukka odottaa edelleen tekijäänsä. En siis ole saanut asiaa edistymään millään.

Lokakuussa valmistui Avalon niminen liivi, joka oli kuin panssarin olisi pukenut päälleen. Neuloin myös toisen liivin omalla mallilla jälleen. Toiset villasukat sain kyllä valmiiksi ja tässä kohtaa tajusin, että olen neuloosin kourissa. Neuloin puhdetyönä myös toisen slipoverin ja päätin, etten hetkeen tee lisää liivejä.

Marraskuussa Sain vihdoin valmiiksi työn, jonka olen aloittanut aikaa sitten, mutta en ole päässyt hommassa eteen päin. Nyt vihdoin paita on valmis ja ai että olen ylpeä työstäni. Ja kun paita oli valmis alkoi heti puikot kilkattaa seuraavaa työtä. Neuloin jämistä sukat, jotka tosin esittelin jo ennen villapaitaani.

Joulukuussa nappasin virkkuukoukun jälleen käteeni ja virkkasin söpön repun. Myös kutimet kilkatti kovaan tahtiin ja sain valmiiksi Muita ihania -blogin neuletakin sekä pipon jämistä. Muuta ei sitten tullut vuonna 2022 tehtyä. Onhan tässä jo vaikka miten paljon kaikkea. Ja nyt on tulilla paita.

Vuoden 2022 lankatyötVuoden 2022 lankatyöt

Vuoden 2022 Neuleunelmat siirtyy vuodelle 2023

Elän toivossa, että neuloosini jatkuu vaikka mukaan tulisi myös ompelumania ja virkkaushulluus. Kaikkea kivaa haluan tehdä ja yksi tärkeä juttu minulla on se, että saisin valmiiksi töitä, jotka on kesken sekä tietenkin lankavasrastoja olisi hyvä saada pienemmäksi. Tammikuu on kuitenkin ollut enemmän ompelupainotteinen, varsinkin refashion on nostanut päätään reilusti, mutta myös zero waste -ompelu inspiroi tällä hetkellä ja saa nähdä mitä kaikkea saankaan aikaan tilkkulaatikollani.

Vaikka monet sanoo, että pörröiset ja pehmeät neuleet ovat jääneet menneisyyteen, niin meikäläinen kyllä suunnittelee neulovansa edelleen pörröisiä ja pehmeitä neuleita. Uuden Novita lehden myötä olen tehnyt parit neulesuunnitelmat ja tietenkin osa viime vuotisista on siirretty tälle vuodelle.  Yksi neule suunnitelma muuttui matkalla. Eli en tee sitä neuletta mitä piti, ohje oli niin omituinen, että mieluummin teen oman maun mukaan. Mielestäni kuvioohje pitää olla selkeä, että siitä ymmärtää mitä pitää tehdä. Nyt siinä ohjeessa oli niin sekava, että en saanut kiinni siitä, mitä piti tehdä, joten ohjeen nakkasin päin vesilintua ja teen kokonaan oman maun mukaan mitä haluan.

Vuoden 2022 lankatyöt

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Liian pieni tunika ja paita

Liian pieni tunika ja paita

Lomalla otin esiin tuunauslaatikkoni ja löysin sieltä liian pienen tunikan sekä kauluspaidan. Näistä olikin hyvä lähteä liikkeelle ja valmistaa itselle toimiva ja päälle mahtuva vaate. Projekti oli nopeasti ohi, sillä tämän teko oli hyvin helppo ja yksinkertainen juttu. Tunikasta tuli mekko kauluspaidan avulla. Ja toimii itselläni oikein hyvin tämä mekko.

Liian pieni tunika ja paita

Pyörittelin jonkin aikaa molempia paitoja edessäni ja mietin mitähän kummaa tekisin. Tunikan takakappaleella oli pitsiä, joten ehkä pitsiä? Hylkäsin ajatuksen hyvin nopeasti, sillä tällä hetkellä pitsien laittaminen joka vaatteeseen ei innosta. Haluan jotakin grunge -tyylistä, joten ainut pitsi, joka on takakappaleella saa riittää tässä. Muuten asusta on tulee jotain ihan muuta kuin tähän asti on totuttu. Romantiikka roskikseen tässä kohtaa.

Miten tein:

Aloitin muokkauksen niin, että leikkasin tunikan etukappaleen vinosti auki, en ihan kokonaan auki, vaan vähäsen. Sen jälkeen fileoin kauluspaidan ja leikkasin kauluspaidan takakappaleesta pitkän kiilan. Etukappaleet taas leikkasin ja ompelin yhteen helmaksi, näin sain lisäpituutta helmaan. Ompelin helman kiinni ja sen jälkeen kiinnitin kiilan. Lopuksi irroitin tunikan hihansuissa olevat kiristävät kuminauhat ja ompelin kauluspaidan jämistä hihansuille huolittelunauhan. Tämän kummemin ei tarvittu mitään. yksinkertainen mutta näyttävä.

Tuunatun vaatteen pukeminen

On aika itsestään selvää, että tämä vaate puetaan maihareiden kanssa. Tällä kertaa tosin pitkien maihareiden kanssa ja päähän musta baskeri. Vaatteen voi yhdistellä monella muullakin tavalla, esimerkiksi laittaa alle poolopaidan, vaihtaa sukkikset verkkosukkiksiin. Tai sitten lisätä asuun vain pitkävartiset sormikkaat. Joko mustat pitsiset tai mustat. Harmaatkin käy hyvin. Leikkimielisyyttä siis kehiin kun pukee päälleen vaatteita. Myös kuosien yhdistely on yksi vaihtoehto.

Minusta pukeutumisen pitää olla hauskaa ja leikkisää. Ei aina tarvitse olla niin jäykkä kuin patsas. On tärkeää, että itsellä on hyvä olla vaatteissaan, muista viis. Maksimalistina minulla on helppo leikitellä vaatteilla ja tyyleillä. Minun on helppo myös yhdistää eri tyylejä toisiinsa ja näin luoda tuhansia eri asuja. Se on parasta maksimalisessa elämässä. Ihanat aarteet, joista nauttii joka päivä.

Liian pieni tunika ja paita

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Kastemekosta pitsihameeksi

Vanha ja tylsä neule koristeelliseksi jakuksi

Tahraisten pöytäliinojen uusi elämä