Hae
VillaNanna

Disneyland Park

Disneyland Park

Disneyland oli oikeastaan se meidän syy lähteä Kaliforniaan ja juuri tuolla Disneyland Parkissa oli pojan joululahja, eli hän pääsi isänsä kanssa rakentamaan valomiekat itselleen. Isä rakensi oman ja poika oman, minä tyysyin katsomaan tätä puuhaa. Vaikka en ole erityisen Disneyfani, enkä myöskään välitä laitteista, niin kyllä vain sukelsin täysillä mukaan ja minulla oli hauskaa, kuten oli miehellä ja pojalla.

Disneyland Park

Kun suunnittelimme Disneyreissua, niin tulimme siihen lopputulokseen, että yövymme mieluiten hiukan kauempana Hampton Inn & Suites Anaheim hotellissa. Hotellilta oli noin 5 minuutin kävelymatka Disneyn kuljetuksiin, jotka osottautui erittäin toimivaksi systeemiksi. Päästiin hienosti tarkistuspisteiden ohi Disneylandissa, kun tarkistukset tehtiin jo kuljetuspisteellä. Hotelli oli toimiva ja aamupala ok. Ei mikään makuelämys mutta sai vatsan hyvin täyteen, niin jaksoi sitten Disneylandissa.

Disneylandissa on kaksi eri puistoa, Disneyland Park sekä Disney Adventure Park. Me aloitimme siis Disneyland Parkista, sillä valomiekat oli se juttu. Koska päivästä tulee todella pitkä, niin on vaihtoehtona ottaa hotellihuone tuolta Disneylandista, niin voi käydä omassa huoneessa lepäilemässä. Me ei kuitenkaan sitä valittu. Menimme huvipuistoon heti aamusta kun ovet avautuvat, niin ei tarvinnut jonottaa niin paljon. Vinkkinä siis kaikille, kannattaa myös ladata Disneyn sovellus, josta näkee kaikki tapahtumat ja laitteiden jonotusajat ja tietenkin jonon ohi on mahdollista päästä myös laittamalla pikkuisen lisärahaa. Jonon ohi pääsee jokaiseen laitteeseen yhden päivän aikana kerran. Eli kannattaa hyödyntää sitä. Jonotusajat kun tulee olemaan pitkiä. Hinta ei myöskään ole päätä huimaava.

Disney on toki rahastusbisneksessä, mutta jotenkin silti tulee sellainen olo, että saa rahoilleen vastinetta ja että ne tuntuvat välittävän tuotteestaan

Suosittelen myös varaamaan pöydän ruokailuun. Ainakin silloin illalla, jonot ravintoloihin on pitkiä myös. Ensimmäisenä päivänä varasimme aamupäiväksi sekä alkuillaksi pöydän eri ravintoloista. Jotkut ruoat olivat iso pettymys, eikä paikan varaaminen ole välttämättömyys, paitsi jos haluaa ravintolan sijaintiin perustuvan kokemuksen tai syödä autenttisia Mikki hiiri -vohveleita

Alue on suuri ja kävelyä tulee paljon, joten laita jalkaan ne kaikkein parhaimmat kengät, joilla on mukava kävellä. Puistosta saa myös eri kokoisia rattaita myös aikuisille sekä sähkömopoja. Mutta niillä on hankala liikkua veänpaljouden keskellä.

Vinkit:

– käytä koko päivä ja jos tiedät, ettet jaksa ilman lepoa, sijoita hieman ylihinnoiteltuun disneyn omaan hotelliin, jotka resort -alueella

– ero päivän ja illan lämmössä on suuri, eli jos et tee kuten edellisessä kohdassa, varaudu kahteen vaatekertaan jos päivästä tulossa lämmin

– lightning lane on nopeampi jonotus eli jos aamulla ei vielä ole isoa jonoa, kannattaa käyttää vasta myöhemmin, yksi LL yhtä laitetta kohden yhden päivän aikana

– muutama hypersuosittu laite maksaa vielä erikseen eli jos käytät äppiä niin tässä kohtaa huomaa, kun pyytää rahaa vaikka genie+ (joka sisältää LL) olisi valittu

-vaikka LL olisi valittu, niin vasta kun sen oikeasti hyödyntää (claim) tulee se käytettyä, ominaisuus ei ole kovin selkeä, ja niitä varauksia on rajoitettu myös ettei voi roiskia joka laitteeseen kaikkia kerralla, mutta kun pääsee jyvälle auttaa se nopeuttamaan jonottamista kivasti

– hinta noin kolmekymppiä lisää lipun hintaan, mikä kohtuullinen kun vertaa universal studiosin Express ominaisuuteen (melkein 200$)

– lippujen hinnat on kovat kun vertaa mihin tahansa suomalaiseen huvipuistoon, mutta kun paikan päällä näkee sen, miten yksityiskohdista ei ole tingitty, hinnan myös ymmärtää. Joka vaiheeseen ja tilanteeseen on työntekijänsä (esim. Joulupukkia jonottaessa työntekijä oli pitämässä seuraa perheen pienimmille eli oli huomioitu se, että jonottaminen tylsää joten siinä oli työntekijä sitä varten)

– 60 päivää etukäteen pitää olla varaamassa paikkoja ravintoloihin ja erikoisnumeroihin (kuten vaikkapa valomiekat), sillä ainakin sesonkiaikana paikat viedään käsistä, lisäksi liput pitää olla ostettuna valmiiksi kun varauksia alkaa tehdä. Eli osta liput monta kuukautta ennen ja paikkoja varaamaan sitten 2 kk ennen

Disneyland Park

Disneyland Park

Tämä paikka on kokemus

Disneyland on kokemus, se ei ole vain huvipuisto. Itse en ole mikään Star Wars fani, mutta viihdyin todella hyvin Star Wars alueella, jossa oli nähtävää kyllä vaikka miten paljon. Ja niin kuin sanoin, puisto on valtava ja meillä jäi oikeastaan osa näkemättä kokonaan, pahimman helteen aikana me rynnimme nopeasti kahden alueen läpi, joka oli niin täynnä porukkaa, ettei nähty kunnolla edes kulkuetta. Mutta alueella tapahtuu niin paljon kaikkea, ettei sen kulkueen missaaminen sitten lopulta niin haitannut.

Itse en moneen laitteeseen voi mennä sairauteni vuoksi, mutta osaan pääsin. Valitettavasti yksi laite jäi kokematta, kun väsy oli valtava. Olimme ehtineet olla puistossa koko päivän ja ilta oli jo hyvin laskeutunut ja haluttiin vain mennä hotelille. Se tosin jäi harmittamaan, etten päässyt Pirates of the Caribianin laitteeseen. Olin niin odottanut sitä, mutta aikaero, nukkumattomuus vaati veronsa ja posituimme 12 tunnin jälkeen hotelliin suihkuun ja nukkumaan. Seuraavana päivänä olisi vuorossa toinen alue.

Disneyland Park

Lisää tietoa löytyy Disneylandin omilta sivuilta: Disneyland Resort

Nautinnollista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Vuoden 2022 luetuimmat postaukset

Vuoden 2022 luetuimmat postaukset

Vuoden 2022 luetuimmat postaukset kooste on aiheuttanut mulle pikkuisen päänvaivaa, en nimittäin millään nyt saa päätettyä, että jaanko vain viisi luetuinta vai kymmenen. Jaksaako kukaan käydä kymmentä linnkiä läpi? Hyvä kysymys. Tai sitten jokainen valitsee itselleen kiinnostavimmat linkit, en siis osaa päättää tätä asiaa ja kohta on niin, että niitä on sata. Vitsi vitsi…

Vuoden 2022 luetuimmat postaukset

Vuonna 2022 eniten on kiinnostanut ylipäänsä blogini, VillaNanna siis roikkuu ykkösenä mutta siitä ei käytännössä ole tässä nyt mitään hyötyä, sillä halutaan esitellä niitä postauksia, ne kiinnostavimmat, jotka teitä on kiinnostanut. En juurikaan seuraa mistä kaikkialta näihin postauksiin tullaan, mutta lupaan joskus selvittää niitäkin. Laiska kun olen, niin laitan koosteen vain ja ainoastaan postauksista. Vuonna 2022 on blogiani luettu 141 172 sivun katselun verran, joka on tosiaan paljon vähemmän mitä se on ollut silloin kun postailin joka päivä. Laskua on siis paljon. Mutta sekään ei ole se asia tässä. Vaan ne postaukset.

1-5 luetuinta

Ensimmäisen viiden luetuimman ryhmässä ei juuri ole muutoksia viime vuoteen. Muutama muutos kuitenkin ja se on vain positiivista. On hyvä, että yläpäässäkin vaihtuu välillä ne luetuimmat. Näistä viidestä oma suosikkini on ehkä tuo perunamuusi piirakan pohjaksi -postaus. Itseäni kun vähän harmittaa se, etten enää ehdi itse kyökin puolella olemaan ja tekemään noita ihania hävikkiruokia.

6-10 luetuinta

Tämä porukka olikin monenkirjava ja muuttunut paljon aikaisemmasta. Suosikkini tästä ryhmästä on ehdottomasti virkatut rikkinäiset farkut. Kivaa on se, että kaikki viisi liittyy käsitöihin, toki aina toivoo, että jokin matkapostauskin pääsisi listalle, mutta tietenkin etusijalla on käsityöt, koska ne ovat blogini juttukin.

Mikä on sun lemppari postaus?

Suunnitelmia vuodelle 2023

Ihan mahdottomasti en ole suunnitelmia tehnyt tälle vuodelle. Keskeneräiset neuleet haluan saada valmiiksi, sekä sukkatilaus, jonka lapsukaiseni ja mieheni ovat tehneet tuossa joulun alla, lisäksi pitäisi jämälangat saada pyöräytettyä jonkin malliin. Neuloosi tosin kylmettyi aika paljon tuossa meidän reissun aikana, minulla kun ei ollut mitään työtä mukana, enkä olisi ehtinyt kyllä mitään neulomaankaan tai virkkaamaan.

Toinen projekti liittyy työhöni, nimittäin työkaverini lupasi opettaa minulle macramea, osaan toki tehdä erilaisia koruja macrame -tekniikalla mutta siihen se sitten jääkin. Nyt pitää oppia vähän isompaa kun nuoret haluaa tehdä solmuja.

Matkan aikana aloin suunnitella parin vaatteen muokkausta ja tänään olisi tarkoitus aloittaa se projekti. Eli noita tuunauksia olisi tulossa jonkin verran tuossa. Ennen joulua kun pääsin hienosti vauhtiin sillä saralla. Vaikka tuunaus olisi nyt mielessä, niin kankaat pitäisi saada kaapista tehtyä pois ja se projekti jatkuukin tänä vuonna. Viime vuonna se alkoi ja nyt jatketaan. Olisi ihana saada kaikki vanhat kankaat käytettyä, niin voisi hankkia ehkä jopa uusiakin kankaita. Tällaisia suunnitelmia siis tälle vuodelle.

Vuoden 2022 luetuimmat postaukset

Rentoa pikkulauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest