Hae
VillaNanna

Vaatekaapin perukoilta

Vaatekaapin perukoilta

Niin kuin olette huomanneet, rakastan neuleita ja vaatekaapin perukoilta löytyi eiliselle päivälle sopiva ihanuus, jonka olen itselleni tehnyt jo vuonna 2007. Tämä neuletakki on silmäteräni ja ollut monessa mukana. Totuus on, että neuletakki alkaa olla hiukan nafti tuosta etumuksesta ja sen vuoksi on päälläni hyvin harvoin nykyään. Mutta nyt oli pakko saada se päälle ja jalkaan tietenkin huopikkaat.

Vaatekaapin perukoilta

Eilisessä asussani ei ole mitään uutta, kaikki on vanhoja vaatteita, vanhoja löytöjä mutta minulle niin hirmuisen tärkeitä. Vain villatakki sekä villasukat ovat itse tehtyjä, kaikki muut on hankittu kirppareilta. Huomasinkin ilokseni, ettei kaappiini ole tullut uutta aikoihin. Ainoat sellaiset uudet mitkä olen tässä ostanut, on olleet yhdet kengät. Mutta niitä ei nyt tässä postauksessa nähdä. Vaan minun upeat ja niin ihanan lämpimät huopikkaat. Nämä huopikkaat ovat minulle numeron liian suuret, joten villasukka pakko on suuri. Näinkin paksut sukat mahtuu hienosti huopikkaisiin ja silti varpailla on hyin tilaa liikkua kengässä.

Myös villatakin alla oleva korkealaatuinen silkkineule on myös kirpparilta. Siitä sainkin maksaa hiukan suolaisen hinnan, mutta koska nämä ohuet neuleet, joissa poolokaulus on minulle tärkeitä näin talviaikaan, niin halusin sen aikanaan hankkia. Vähän senkin vuoksi, että hyväkuntoisia ohuita pooloneuleita on aika vähän kirppareilla. Yleensä ne on loppuun käytetty. Poolon alla minulla on vielä pitkähihainen trikoopaita, joka on ostettu aikanaan uutena (vuonna 2006) aluspaidaksi ja on edelleen käytössä. Leggarit taas on myös iankaikkisen vanhat, nämä ovat vanhimmat leggarini, jotka on vielä käytössä. Olen korjannut niitä monasti ja materiaali on kulunut niin, että läpikin jo näkyy. Mutta käytän näitä silti esimerkiksi näin ulkoillessa sekä kotioloissa. Kelsilakki on tehty viime vuonna.

Vaatekaapin perukoilta

Villatakki Novitan ohjeella

Villatakki on siis Novitan ohjeella tehty. Ohje löytyy lehdestä numero 4/99 ja lehdessä on muutnkin aika paljon kaikkia kivoja malleja, joita nyt voi hyvin tehdä kun tuo ysäri sekä 2000 -luvun alku on muotia. Itse pitäydyn edelleen kasarissa ja ysärissä ja annan tuon 2000 -luvun alun muodin tulla muille jutuksi. Se ei oikein ollut mun juttu silloin oikeaan aikaankaan, joten ei ole nytkään. Enkä oikein osaisi edes matalavyötäröisillä housuilla olla. En tajua miten niitä olikin niin paljon meikällä silloin joskus aikanaan. Toki olin paljon pienempi silloin, niin vatsaa tuli helposti esiteltyäkin, mutta ei enää nykyään.

Näin löytyy kaapista jälleen jotakin kivaa päivän asuksi, joita te ette välttämättä ole nähneet tai muista. Kuva tästä villatakista on ollut vanhassa blogissa kyllä, mutta ei enää uudelleen paitsi nyt. Tämän tyyppiset neuleet on ihan mun juttu ja nämä vaatii jo pidempää pitkäjänteistä jaksamista, että saa valmiiksi. Sen verran on tylsää puuhaa tämä homma tuossa alussa ennen kuin pääsee neulomaan kuviota. Mutta lopussa kiitos seisoo ja voi vain muistella sitä hetkeä kun tikutti ja tikutti ja tikutti, eikä tuntunut sille, että olisi edistynyt mihinkään… Ei muuta kuin etsimään oma asu vaatekaapin perukoilta.

Vaatekaapin perukoilta Vaatekaapin perukoilta

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Vaatekaapin perukoilta

LUE MYÖS:

Villasukkien lämmössä

Rento asu matkalle kuin matkalle

Rento viikonloppuasu

Rento viikoloppuasu

Paras viikonloppu on sellainen, joka on rento ja hidas. Ei tarvitse tehdä mitään, vaan olla ja möllöttää. Sellaisia viikonloppuja kaipaan todella paljon tällä hetkellä. Sellaiseen rentoon menoo tarvitaan myös erittäin rento asu, joka ei kiristä eikä purista yhtään mistään ja sellainen onneksi nyt on.

Rento viikonloppuasu

Olenkin ehtinyt muutama postaus sitten kertoa, että kaapissa on ollut pino fleeceä ja niistä on nyt tehty pusakoita liukuhihnalla. Tämä on se viimeinen fleecepusakka joka pinosta valmistui. Sen seuraksi ompelin myös leggarit jämäkankaasta, jota jäi pojan pitkistä kalsonkeista yli. Päähän tietenkin leikkuujätteestä ommeltu nikitahattu. Näillä varusteilla on mahtava hypätä viikonlopun viettoon ja möllöttää vaikka koko viikonlopun.

Kaavatiedot:

  • Fleecepusakka: Kotiliesi Käsityö Trikoo -lehti
  • Leggarit: Ei valmiskaavaa
  • Nikitahattu: Burda 10/2011

Itselle tulee niin hyvä mieli, kun pukeudun itse tehtyihin vaatteisiin, oman käden jäljen näkeminen nostaa itsetuntoa ja alkaa myös arvostamaan vaatteita eri tavoin. Näihin vaatteisiin olen jo kirjoittanut niiden tarinan alusta asti. Vaikka pidänkin kierrätysvaatteistakin ja niiden mielenkiintoisista tarinoista, niin silti itse tehtyihin vaatteisiin sisältyy niin paljon enemmän tunteita ja tekemisen meininkiä, ja näin niiden tarinat ovat tärkeämpiä.

Over size kelsitakki on ostettu Kierrätyskeskuksesta viime talvena ja kaulaliina on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta (jos muistan oikein).

Olen ommellut hyvin vähän

Täytyy myöntää, että miten pidemmälle vuosi menee, niin sitä vähemmän olen ommellut. Keskeneräisiä töitä on paljon, mutta valmiiksi en niitä oikein saa. Tänä viikonloppuna onkin urakkana se, että siivoan oman työhuoneeni ja katson mitä se on syönyt. Näin ehkä pääsen vähän järjestykseen myös päässäni. Ompeluhuoneeni kun on todella räjähtänyt, hyvä kun sisälle pääsee. Olen siis repinyt kaapeista suunnitelmia esiin, mutta ne suunnitelmat ovat jääneet pitkin lattioita ja se vaikuttaa myös työhön.

Vaikka olen juuri tuollainen, että minun pitää nähdä kaikki materiaali, jotta voin inspiroitua niin se ei ole nyt onnistunut. Kaikkeni olen kokeillut… Mutta jos tästä siivoamisesta olisi jonkinsortin hyötyä ja jos vaikka löytäisin hyvän materiaalin työpaikan pikkujouluasuun. Tai noh, asun eri osia minulta jo löytyy mutta se, jolla yhdistän kaiken, se avain on vielä hukassa. Inspiraatio asuun löytyi Sex and the City elokuvasta, jossa päähenkilö juoksee ystävänsä luokse uutena vuotena pyjama päällä. Sen idean ympärille olen rakentanut oman asuni. Pyjama se ei ole, vaikka pyjamahousujen tyylistä lähdetään liikkeelle.

Eli tänä viikonloppuna ei lepäillä paljoa, vaan siivotaan ja toivottavasti myös ommellaan. Ainakin jos muutaman työn verran saisin tehtyä. Koska kohta pitää alkaa pakkailla matkalaukkuja. Joko haluatte tietää minne me matkustamme?

Rento viikoloppuasu

Rentoa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Lämmin asu ulkoiluun ja oleiluun

Rento asu matkalle kuin matkalle