Viitta vanhasta villapaidasta ja kierrätyskankaasta
Viitta on aina ollut yksi lempivaatteistani, samaan sarjaan kuuluu myös erilaiset ponchot. En ole koskaan oppinut itsestäni sitä, että mikä niissä vetoaa minuun niin paljon. Mutta joku niissä vain on. Viitankin voi heittää takin päälle ja saa näin lisälämpöä itselleen tai sitten heittää ponchon. Nyt onkin se aika vuodesta kun näitä ihanuuksia tulee käytettyä ja paljon.
Viitta vanhasta villapaidasta ja kierrätyskankaasta
Välillä tekee mahtavia kangaslöytöjäkin Kirpputoreilta. Kankaat eivät välttämättä ole isoja paloja, vaan voivat olla hyvinkin pieniä, joista saa aika kivoja juttuja siten, että laittaa mukaan jotain muuta materiaalia. Näin tein tämän työn kanssa. Ilmaisosaston villapaita pääsi osaksi villakanganviittaani ja tuli kyllä aika kiva. Kaivoin tilkkulaatikosta keinoturkista hupun reunukseen ja irroitin vanhan ja rikkinäisen duffelin napit hyötykäyttöön tähän työhön. Koska villakangasta oli hyvin vähän, enkä halunnut mitään super lyhyttä viittaa, niin löysin laatikosta vielä lisäksi huolittelunauhaa helmaan.
Keinoturkista oli pieniä palasia, joten ompelin paloja yhteen käsin, jotta sain sellaisen pitkulaisen madon, joka oli helppo ommella tulevan hupun reunaan. Keinoturkiksesta voi siis tehdä mitä tahansa pienimmistäkin palasista, kun ne ompelee yhteen. Halusin ommella nyt käsin, koska sain mahdollisimman kapean saumanvaran näin ompelemalla ja silloin ei tule myöskään epätasaisia kohtia matoseen.
Mitä viitta lopulta maksoi?
Kangas löytyi Kierrätyskeskuksesta ja maksoi 3€ ja loput materiaalit löytyi joko ilmaisosastolta tai sitten olivat omia jämiä, joiden hintaa ei voi edes muistaa sillä iso osa materiaaleista on monen vuoden takaa. Joten voisin sanoa näin, että viitta tuli maksamaan 5€ kaikkinensa. Työaikaa en laskenut tähän ollenkaan. En näe sitä nyt tarpeelliseksi. Joskus voin toki laskea työn hinnankin.
Eli ompelemalla saa myös halvalla vaatteita. Aina ei tarvitse ostaa kalliita kankaita, vaan voi hyödyntää kirppareiden valikoimia. Vanhoista vaatteista saa vaikka mitä kaunista ja ihanaa ja vanhojen vaatteiden osia voidaan myös käyttää yhdessä kankaiden kanssa. Se ei ole kiellettyä. Onkin aina kiva nähdä miten kangas ja vanha vaate muokkautuu ihan toiseksi. Viittoihin löytyy kaavoja Burdalta niin Easy fashion -lehdistä kuin ihan Style -lehdistäkin. Kannattaa siis selata esimerkiksi vanhoja Burdan lehtiä kirppareilla. Sieltä itsekin nappailen lehtiä mukaani.
Housut
Kuvan housut ovat löydetty muutama vuosi sitten UFFista. Housut on yhdistelma kaksia housuja, joissa on vielä jotakin kolmatta materiaalia, ehkä myös housun osia. Ostan mielelläni muiden tuunauksia tai tekemiä vaatteita kirppareilta, sillä niissä on enemmän syvyyttä kuin ihan tehdasvalmisteisissa. Nämä housut ovat tosiaan aivan mielettömän ihanat, vaikka näissä on matala vyötärö, jonka tulen jossakin vaiheessa korottamaan mutta muuten todella kiva idea kaikin puolin. Kahdet erilaiset housut vain, edessä nahkahousut ja takana joustavaa ja kiiltäväpintaista housua. Toimii todella hyvin ja olenkin suunnittelemassa toisenlaisia samalla ajatuksella kuin nämä.
Rentoa sunnuntaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Voihan tietokone
Argh, voihan kilin kellit sanon minä. Tässä on nyt jonkun päivän säädetty tietokenasioiden kanssa. Tämä ei nyt mennyt niin kuin piti mutta luulen, että tätä nauretaan ensi jouluna makoisasti. Tällä hetkellä naurun aihetta ei ole, kun kohta kuulette, että mitä on tässä oikein tapahtunut, niin pudistatte vain päätänne ja sanotte, voi voi sitä Melissaa taas.
Voihan tietokone
Oma tietokoneeni on ollut murheen kryyni jo pidemmän aikaa. Kone on jouduttu ostamaan vuonna 2018 ja sen jälkeen siihen tehtiin kaksi vuotta sitten iso remontti, koko sisuskalusto vaihdettiin uuteen kaksi kertaa ennen kuin tajuttiin, miksi se meni hajosi. Korjauksen kustannus oli vajaa 1000 euroa mutta halvempi kuin uusi kone. Noh, kesällä tietokone alkoi sekoilla urakalla ja vaikka mitä tehtiin se lopulta viikolla sitten sanoi sopimuksensa kokonaan irti ja ei kun uuden koneen ostoon. Kirjoittelen tätä postausta nyt uudella koneella ja kyllä tämä vaatii isoja muutoksia itsessäni, sillä en tykkää koneesta yhtään.
Joka tapauksessa, päätimme vielä vanhan koneen kohdalla palauttaa sen oletusasetuksiin, että jos sillä vielä voisi edes pelata. Sehän siis palautui ja sillä voi tehdä asioita, ei toki samoin mitä ennen ja on erittäin kankea, joten someiluun se ei enää sovellu mutta pelit toimii vielä hyvin, joten pelikoneeksi se sitten jää. Mutta siis kone toimii kuitenkin ja sen kanssa voisi kyllä hyvinkin pärjätä vielä, mutta ei ole kiinnostusta alkaa sitä enää tämän enempää laittamaan kuntoon. Eli uudella laitteella mennään. Tämän pitäisi olla parempi versio tuosta vanhasta….Ei se siltä kyllä tunnu.
Miksi tietokoneet ovat niin hitsin rumia?
Niin miksi? Olisin halunnut koneen, joka sopisi minulle. Siis ulkoisestikin, ei vain sisäisesti. Miksi näiden laitteiden pitää olla niin kammottavan rumia? Mieheni esitti väitteen, että koska naiset yleensä ostaa omenaa, mutta sekin on aivan susiruma. En ole yhtään nättiä omenaa vielä nähnyt. Joskus on ollut ihan kivoja värejäkin mutta nykyään löytyy lähinnä musta ja hopea. Kuin katsoisi ulos ikkunasta, kun lähes kaikki autot on saman sävyisiä. Joo, tosiaan purnaan tästä, koska koneiden rumuus häiritsee minua.
Toki aina sanon, että pitää nähdä kaikessa myös kaunista, mutta vedän tähän sen rajan. Olisi paljon kivempi ottaa kone esiin ja alkaa hommiin, jos se olisi miellyttävämmän näköinen. Nyt kone ulvoo hopeana ta mustana nuotin vierestä niin, että silmiin sattuu. Kyllä, mulla on asenneongelma näitä koneita kohtaan. Kerrankin löytyi minustakin tällainen puoli… Jaksanko katsoa uutta mustaa konetta joka päivä? En, se pysyy piilossa silmistä ja toivottavasti muistan aina välillä ottaa sen esille.
Ai niin, puleimissä on kyllä sama ongelma, mutta onneksi niihinkin saa välillä ihan nättejä kuoriakin. Nekin pakkaa kyllä olemaan aika kauheita…Joo, joo…Mulla on asenneongelma!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:


2








