Uusi matka journal
Uusi matka journal valmistui kesällä meidän kurssilla. Pidettiin siis jälleen kesäkuussa nuorille junk journal -kurssi ja voi miten upeita töitä he tekivätkään. Parasta oli, kun koko porukka vaipui flow tilaan, eikä huomattu ollenkaan ajan kulumista. Ensimmäisen päivän jälkeen nuoret toivat mukanaan kotoaan kaikenlaisia kivoja papereita sekä ”roskaa”. Jokainen olikin sitä mieltä, että enää ei voi mitään heittää pois, kun siitä voi tehdä kirjan tai jotain kivaa kirjaan.
Uusi Matka journal
Oman kirjan aloitin ihan sillä, että kirjan kannet ovat muistaakseni jonkin meikkipaketti tai sitten se oli suklaapaketin. En nyt tarkkaan valitettavasti muista mistä ajatus lähti. Marmoroin osan kirjan sivuista ja osan taas kahvivärjäsin. Näin saisin sisälle kivoja erilaisia sivuja. Sivuja ei kannata laittaa yhteen nippuun kuin 7-12 muuten kirja avautuu aivan liikaa. Tosin omani vuotaa pahasti jo yli kun sinne lisääntyy niin paljon asioita. Nuoret pääsivät tekemään myös feikki riisipaperia. Eli paljon kaikenlaista kivaa kokeiltiin ja opetettiin sekä tietenkin opeteltiin.
Itse ehdin tehdä viikon aikana kolme kirjaa, joista tämä yksi on nyt käytössä. Kaksi muuta valmistui ihan kaikesta jämästä, mitä nuorislta sekä itseltäni oli jäänyt. Ihan niistä kaikista pienemmistäkin silpusta. Meillä oli käytössä myös erilaisia leikkureita, joilla saimme elävyyttä kirjoihin. Jokainen teki ihan omanlaisiaan. Neuvoimme vaan miten eri kohdat tehdään ja miten sivut ommellaan kiinni kansiin. Muun he sai ihan itse tedä sen näköiseksi kuin halusi.
Mihin kirjaa käytetään?
Minullä on juuri tämä kirja matkakirjana. Eli teen erilaiset muistiinpanot meidän matkoista. Kirja on kesän jäljiltä aika täynnä, mutta haluan saada meidän tulevan matkan mahtumaan kirjan sivuille myöskin. Kirjaan taltioin myös muutamia kuvia, jotka printtaan matkaprintterillä suoraan puhelimesta. Näin kirjaa on kiva seurata, kun ei ole pelkkää piirrosta ja tekstiä koko kirja täynnä. Samaan aikaan minulla on varsinainen päiväkirja, jonne taltioin sitten kaikkea enemmän. Taltioin siis elämääni aika moneen paikkaan, kuten tänne blogiin ja päiväkirjojen väliin.
Tosin kirjoissani on myös listoja ja muistiinpanoja. Ne helpottaa niin ostosten tekemistä kuin muutenkin osokäyttäytymistäni. Näin ei tule hankittua myöskään kaikenlaisia herätteitä. Toki herätejuttuihin minulla on muitakin tapoja hillitä niitä, mutta kirjan listoista se lähtee liikkeelle. Näiden kirjojen teko on myös aivan mahtavaa puuhaa, sillä silloin saa itselleen juuri sellaisen kirjan kuin haluaa ja silloin sitä on kiva täyttää.
Kirjan sisälle pääsee kurkkaamaan tästä linkistä. Näette mitä kaikkea olen sisälle jo alunperin laittanut, tosin iso osa on poistettu, sillä tilalle on tullut matkakohteista asioita. Tagit yms. on siirretty toisiin kirjoihin. Eli kannattaa tehdä oikeasti ihan pelkät sivut ja tehdä kaikki söpöt tagit sitten pussiin, josta ottaa käyttöön niihin kirjoihin, joihin haluaa.
Mieheni ostaa lahjan, onnistuuko hän hemmottelussa?
Mieheni haluaa hemmotella minua paljon ja monin eri tavoin. Ei siis aina osta lahjoja, vaan voi viedä minut myös metsään tai syömään tai antaa nukkua pitkään. Saan joka aamu myös kahvin sänkyyn. Mieheni ei kuitenkaan ole mikään tossukka vaan hän on sitä mieltä, että kun vaimon pitää tyytyväisenä, niin elämä on helpompaa monin tavoin…. Tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa.
Mieheni ostaa lahjan
Pitkästä aikaa mieheni päätti ostaa minulle lahjan. Eikä kyseessä ole mikä tahansa lahja, vaan Kierrätyskeskuksen Plan B tuote, joista pidän paljon. Näitä tuotteita meiltä muutama löytyykin. Plan B on Kierrätyskeskuksen uusiotuoteiden mallisto sekä myös verstas. Mallisto on hyvin monipuolinen huonekaluista vaatteisiin. Lisää tästä linkistä.
Sain siis aivan ihanan puseron, jossa on isot ilmapallohihat ja se on tehty pöytäliinoista. Sellainen paita, jonka olisin itsekin tehnyt itselleni. Mutta tämä paita ei riittänyt. Sain myös paperitavaraa, jota tarvitsen junk journaleissa sekä ihania vanhoja kaavalehtiä. Tosin kaavalehdet kävin ihan itse läpi ja valitsin ne lehdet, jotka minua kiinnosti eniten ja joista on minulle eniten hyötyä. Olin siis jollain tavoin mukana prosessissa.
onnistuuko hän hemmottelussa?
Tämä useasti kysytään kun kerron, että saan erilaisia lahjoja mieheltäni. Mutta kyllä vain, hän onnistuu lahjoittelussa ihan joka kerta. Nappi suoritus oli nytkin. Toinen mitä kysellään paljon on, että miksi hän ostaa kierrätyksestä asioita. Esimerkiksi monet kengät, joita olen lahjaksi saanut on kaikki kirpparilta. Ja vastaus on se, että minä tykkään enemmän kierrätysjutuista kuin uusista. Toki olen juuri saanut takin, joka on ostettu uutena. Tosin tähänkin on syy miksi lopulta mies hankki uutena minulle. Mutta kerron siitä toinen kerta.
Mutta kyllä, mieheni osaa tehdä oikeanlaisia hankintoja, oikeasta paikasta ja oikean kokoisia. Ja ei, hän ei aina osta jotain, niin kuin sanoin hemmotteluun ei tarvita ostoksia. Nyt kuitenkin tällaiset ihanuudet tuli vastaan ja tietenkin hän ne otti mukaansa. Paidalekin on syynsä ja se syy selviää teille myöhemmin. Nyt on kiva askarrella ja ommella ja odottaa matkaa, jonne kohta pääsee.
Mahtavaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:


16










