Hae
VillaNanna

Kahden vuoden tauon jälkeen Kallio Block Party!

Kahden vuoden tauon jälkeen Kallio Block Party!

Korona vei kahden vuoden ajaksi Kallio Block Partyt meiltä ja nyt vihdoin eilen saimme jälleen kokea mahtavan juhlan. Vihdoin kadut täyttyi iloisista ihmisistä, musiikista ja herkullisten ruokien huumaava tuoksu valtasi ympäristön.

Kahden vuoden tauon jälkeen Kallio Block Party!

Meillä oli kova nälkä kun vihdoin iltapäivällä saavuimme juhla-alueelle. Nenään tarttui heti herkulliset katuruoan tuoksut ja suuntasimme tietenkin kohti ruokaa. Just Vegen kojulta ostimme herkut ja söimme ensin ihan rauhassa ja fiilistelimme tunnelmaa. Ihmisiä ei vielä ollut paljon liikkeellä, olihan aika aikaista vielä. Musiikki soi ympärillä ja puheensorina kaikui tuulessa. Tunnelma oli katossa jo näin aikaisin. Syötyämme kiersimme juhla-alueen ensin kokonaan, kuuntelimme musiikkia ja lopulta löysimmekin itsemme museosta.

Olimme eksyneet Työväenasuntomuseoon ja tietenkin lähdimme kierrokselle. Museo on ilmainen ja koska meidän kanssa kierrokselle lähti oppaan lisäksi myös englannin kielinen pariskunta, niin kierros tehtiin englanniksi. Tämä on yksi sellainen museo, jonne meidän on useasti pitänyt mennä, mutta emme ole vain tänne asti koskaan päässyt. Nyt tehtiin kierros täälläkin. Olipa kodikasta, sillä niin moni asia oli tuttu omasta lapsuudesta, vaikka Helsingissä en asunut lapsena.

Kallio Block Party

Nämä bileet ovat kaikille ilmaiset ja kyse ei ole mistään pilipali festareista, vaan ihan kunnon katufestarit. Tänä vuonna tosin konemusiikki oli valtaosassa. Ennen on ollut lavoja, joissa bändit ovat soittaneet, mutta nyt monessa kohteessa soi konemusiikki. Meitä se ei haitannut yhtään, olemme miehen kanssa molemmat konemusiikin ystäviä. Mutta kaipasin kyllä myös bändejä. Siellä kyllä soitti bändejäkin, mutta valitettavasti musiikki meni aika mössöksi, sillä konemusiikki oli niin valtavan lujalla.

Tänä vuonna katufestarit oli järjestetty enemmän Alppilan alueella, kuin Kalliossa, mutta ei se haitannut yhtään. Meno oli mahtavaa siitä huolimatta. Kävimme myös Konepajalla istumassa ja rauhoittumassa, paettiin ihmismäärää, sillä iltaa kohti alkoi alue täyttyä ihmisistä niin, että oli hankalaa kävellä eteen päin. Mutta oli ihanaa katsella kun ihmiset tanssi ja nautti elämästä vihdoin kahden vuoden tauon jälkeen. Elämä on saapunut kaupunkiin. Näihin tunnelmiin onkin ihanaa päättää lomansa!

Kahden vuoden tauon jälkeen Kallio Block Party! Kahden vuoden tauon jälkeen Kallio Block Party! Kahden vuoden tauon jälkeen Kallio Block Party!

Ihanaa ja rentoa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Kallio Block Party ja tuunattu asu

Kallio Block Party

 

Kesän lempihousut

Kesän lempihousut

Minun tämän kesän kaikkein tärkein vaate on ollut pallohousut. Tämä on kyllä sinällään kummallinen juttu, sillä yleensä minulla kesällä on päällä vain mekkoja sekä hameita. Hyvin vähän housuja. Mutta tänä keväänä ompelin parit ”pyjama” housut, joista tuli niin iso hitti, etten ole paljon muita sitten käyttänytkään. Kangas on löytynyt Kierrätyskeskuksesta.

Kesän lempihousut

Keväällä seurasin paljon, että mitkä kuosit olisivat in tänä kesänä. Pallot ja pilkut eivät siihen kuuluneet ja minulla oli pilkku/pallokankaita useampia kaapissa odottamassa ompelua. Kaivoin ne esille. Ihan vain koska innostuin tästä kuosista keväällä paljon. Ompelin pari mekkoa ja pöksyt ja kirppareilta löytyi pilkkupaitoja. On isoa pilkkua, on pikkuista pilkkua. Palloa ja pilkkua. Tietenkin isot hihat ovat toinen elementti, jota oli vaatteisiin saatava. Mutta takaisin pöksyihin, nimittäin nämä voidaan tehdä millä tahansa pyjamakaavalla. Tällaisiin housuihin on toki olemassa myös omia kaavojakin. Eli leveät lahkeet sekä kuminauhavyötärö. Siinä se. Näihin housuihin tein tosin myös taskut.

Tämän tyyppisissä housuissa on se hyvä, kun näitä voi yhdistellä ihan miten tahansa. Ohut hulmuava kangas sopii lähes kaiken kanssa. Hiukan vilpoisenakin päivänä housuja voi pukea vaikka collegepaidan tai neuleen kanssa. Kengiksi sopii korkokengistä, lenkkareihin. Tärkeää on laittaa juuri sitä mistä itse tykkää. Näin siis hyppäsi pallot ja pilkut minun sydämeen keväällä ja loppua ei ole ainakaan vielä tulossa.

Hulluus se on tämäkin

Joskus on kyllä todella vaikeaa valita mitä laittaisi päälleen, näin on nyt tänään. Istun sängyllä, kirjoitan tätä postausta ja samalla mietin mitä tänään valitsen päälleni. Olisi niin paljon kivoja vaatteita, joihin haluaisin kietoutua. Mutta minua on vain yksi, joten on valittava se yksi asu, oikea asu jolla voin mennä nauttimaan festari tunnelmasta. Myös nämä housut ovat käyneet mielessä, mutta niin on moni muukin vaate. Vaatteen pitää olla se oikea, sillä festareilla pitää jaksaa olla ja vaatteen on hyvä olla myös rento, ei saa kiristää mistään. Sen pitää näyttää myös kivalle ja olla festareille sopivan näköinen.

Vaatteiden kanssa puuhastelu on tosiaan omanlaista hulluutta ja kun siihen lisätään kuosihulluus ja mallihulluus, niin hullun pakka on valmis. Äääh, ja sitten alkoikin satamaan, saa nähdä miten meidän tämän päivän menot menee lopulta. Käykö niin, että jäämmekin kotiin ja meikäläinen vain ompelee tai neuloo. Sokeria ei olla, mutta mieluiten nautin festareista ilman sadetta ja ihme kyllä myös ilman aurinkoa. Mutta joka tapauksessa, oikein ihanaa päivää teille kaikille!

Kesän lempihousut

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Mun kaksitoista mekkoa

Ompelujätteestä viirit

Ompelujätteestä servetinpidikkeet