Hae
VillaNanna

Liian pienistä vaatteista yksi sopiva vaate

Liian pienistä vaatteista yksi sopiva vaate

Liian pienistä vaatteista on mahdollista saada sopivaakin päälleen. Tarvitsee vain yhdistellä osia toisiinsa, niin lopputuloksena on kaikkea ihanaa ja rönsyilevää. Tämän super söpön topin olen tehnyt kahdesta pienen pienestä vaatteesta, joihin en olisi itse kyllä koskaan mahtunut. Toppi muokkautui liian pienestä valkoisesta hameesta sekä liian pienestä prodeeratusta topista. Kaavana on käytetty Moda 3/2006 lehden kaavaa. Tosin vain yläosa on otettu kaavasta ja helmaosa on itse hametta vain.

Liian pienistä vaatteista yksi sopiva vaate

Valitettavasti minulla ei ole antaa ennen kuvaa, mielestäni sellaisen olen ottanut, mutta en sitä mistään enää löydä. Useasti käy näin, että minulla ei olekaan alkuperäistä kuvaa vaatteesta vaikka mielestäni olen sen ottanut. Noh, ei mahda nyt mitään. Jos kuva kävelee joskus vastaan, niin sitten lisään sen tähän.

Mutta miten onnistuin saamaan lopputuloksen, joka sopii päälleni?

  • Valitsin ensin miten osat leikkaan ja ryhdyin hommiin. Helmaosa tuli helposti hameesta, leikkasin vyötäröstä niin leveän palan pois, että hame oli jo tarpeeksi iso vyötärön kohdalta. Tämä on siis helppo tehdä jos on tarpeeksi pitkä hame. Ja yläosan takakappaleen leikkasin hameesta ylijääneestä palasta. Yläosan etukappale taas leikkasin topista. Näin sain maksimoitua materiaalit. Näin myös huomaatte miten pieniä kappaleet olivat.

Näin sain itselleni aika söpön helletopin, jota voi käyttää vähän minkä tahansa vaatteen kanssa. Vaikka shortsien tai farkkujen tai hameenkin kanssa. Mikä ikinä sopii omaan tyyliin ja tietenkin materiaalia ja kuosia vaihtamalla topin ilme muuttuu helpostikin.

Tuunauksessa on oma viehätyksensä

Tuunaus on kivaa puuhaa ja yksi mahtava asia on se, että näkee mitä uutta voi siitä vanhasta tehdä. Tulee myös mahtava olo siitä, että se oma liian pieni vaate mahtuu taas päälle, kun on pari pientä muutosta tehnyt. Kolmas juttu on se, että saa koko ajan uutta, vaikka mitään ei ostaisi ja näin pystyy hyödyntämään omat jämänsä.

Itselleni on tärkeää myös se, että voin esitellä kaikille mitä vaateraadoille voi tehdä siitä huolimatta, että ovat jo vanhoja ja pienentyneitä siellä kaapissa. Miten ottaa nämä vaatteet osaksi pukeutumista ja mitä kaikkea näistä ihanista vaatteista voikaan tehdä. Se on monin tavoin kannattavaa, hyödyntää mitä on jo olemassa. Siksi tämäkin blogi on olemassa, että näette miten vanha herää eloon muutoksilla.

Liian pienistä vaatteista yksi sopiva vaate

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Viimeinen työviikko ennen lomaa

Viimeinen työviikko ennen lomaa

Viimeinen työviikko on minulla perinteisesti ollut eläinleiriviikko. Siihen olen yleensä aina päättänyt työvuoden ja näin tein nytkin. Tällä kertaa tosin emme menneet Kanniston tilalle valitettavasti, vaan perustimme uuden eläin -ja luontoleirin.

Viimeinen työviikko ennen lomaa

Pääsin kuitenkin moneen paikkaan, jossa en ole koskaan ennen ollut. Sellaisia olivat Ala-Ollin alpakkatila, Lomamäen lemmikkipuisto sekä Glims Espoossa. Mikään näistä paikoista ei ole minulle millään tavoin tuttu mutta nyt on. Varmasti kyllä haluan mennä näihin paikkoihin joskus uudestaan ihan omalla ajalla. Alpakkatilalta haluan ostaa lankoja sekä yhden ihanan huivin. Lomamäki taas kutsuu ihan muissa merkeissä, esimerkiksi käärmeitä mentäisiin moikkaamaan uudelleen.

Onko näistä paikoista mikään sinulle tuttu?

Yleensä leirin jälkeen on mahtavaa päästä lomalle, vaikka tuo leiri ei tunnu millään tavoin työltä, sillä se on niin erilaista mitä normaalisti teen työvuoden aikana. Toki vedän parit kurssit ja sitten parit leirit, tosin tänä vuonna ehdin olla vain yhdellä leirillä, kun olin mukana kolmella kurssilla. Yritän silti yleensä minimoida kädentaitoja juuri kesäaikaan. Eli yksi ihan paras juttu näin kesällä on kaikki erilaiset leirit ja sellainen tekeminen mitä ei muulloin pääse tekemään arjessa.

Retket:

Viimeinen työviikko ennen lomaa Viimeinen työviikko ennen lomaa

Keppareita ja junkiksia

Tänä kesänä olin ensimmäisen viikon askarteluhommissa työtiimin jäsenen kanssa ja kahtena seuraavana viikkona vedin kollegan kanssa keppihevos -kurssin sekä junk journal -kurssin. Kaikki kolme kurssia meni oikein hyvin ja nuoret saivat ommella oman kepparinsa sekä tarvikkeet niille. Junk journa -kurssilla taas tutustuttiin feikki riisipaperin valmistukseen, värjättiin tutusti kahvilla paperia sekä marmoroitiin paperia.

Muuta ei päästy valitettavasti tekemään, sillä minun tila, jossa teen töitä on remontissa ja väistötiloissa ei kaikkea kyennyt tekemään, kuten paperimassaa. Mutta ensi kesänä sitten. Opetin myös tekemään erilaisia taskuja ja miten hyödyntää feikki riisipaperia junk journalissa. Palaute oli positiivista ja meillä oli valtavan kivaa. Nuoret tuumasivat vain, että nyt ei voi mitään heittää enää pois kun kaikesta voi tehdä jotakin kivaa. Siinä he ovat oikeassa, mitään ei raaski enää heittää pois kun tämän homman aloittaa.

Nyt onkin hyvä hetki unohtaa työt ja laittaa lomavaihde päälle. Eli ompelukone soimaan ja nauttimaan elämästä, vaikka se pelottaisi miten paljon tahansa!

Viimeinen työviikko ennen lomaa

Ihanaa kesää teille kaikille! 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Loma on jo nurkan takana