Tilkkuvaatteet on mun aatteet
Tilkkuvaatteet ovat olleet minulla monena vuonna juttu, joita tykkään tehdä ja käyttää. Oli kyse sitten talvisista tai kesäisistä, niin tilkuista pitää tehdä aina jotakin. Minulta kyseltiin tuossa jokin aika sitten, että mitkä näistä minun tilkkutöistä on niitä kaikkein ihanimpia mielestäni ja ajattelin nyt esitellä yhden niistä.
Tilkkuvaatteet on mun aatteet
Tilkkuvaatteita minulle tulee siitä, että haluan hyödyntää kaikki jämät mitä minulta jää kun ompelen erilaisia juttuja. Zero waste -ajatuksella. Minä kun en niin välitä niistä zero waste vaatteista, joista ei leikkuussakaan jää mitään jämää yli, vaan kaikki käytetään siihen tulevaan vaatteeseen. Ne eivät vain minun päällä näytä niin kovin hyvältä, joten tämä tapa on ollut enemmän minun juttuni.
Esittelyssä oleva tilkkumekkoni on rakennettu virkattuun toppiin, jonka alun perin olin purkamassa, mutta lopulta purinkin vain alaosan pois ja kuppiosat jäivät pyörimään tuunauslaatikkoon pitkäksi aikaa. Näiden minun erilaisten projektien (lumppis, kasa yms.) vuoksi tuli ajankohtaiseksi tehdä tuosta virkatusta bikiniyläosasta jotakin. Laatikossa oli viskoosin paloja, joten ei muuta kuin hommiin ja ensin ompelemaan paloja yhteen, lopputuloksena oli hassu tilkkumekko, jonka olen itse asiassa tuunannut vielä hiukan tänä kesänä. Nimittäin virkkasin siihen etuosaan narun, jotta saan etumustani hiukan piiloon.
Onko tilkuista tehdyt vaatteet kauniita vai rumia?
Omasta mielestä tilkkuvaatteet ovat mielenkiintoisia, niissä on kerroksia ja ne kertovat tarinaa erilaisista vaatteista. Eli omaan silmääni tilkkuvaatteet ovat useasti kauniita. Ei vain ulkonäöllisesti vaan myös mitä ne vaatteet edustaa milloinkin. Esimerkiksi tässä mekossa on joukossa myös vanhoja vaatteita, ei vain tilkkuja, joita on jäänyt leikkuusta, vaan vanhojen vaatteiden osia, joita olen hyödyntänyt tässä mekossa.
Mekosta voit lukea enemmän alla olevasta linkistä.
Linkissä enemmän teknistä tietoa mitä ja miten tuon mekon sain valmiiksi. Kaavoja tuohon ei ole, koska kaikki tehtiin lopulta tuon virkatun yläosan ympärille. Osa sieltä ja osa täältä. Näin rakentui tämä mekko. En myöskään miettinyt sitä, että sointuuko värit toisiinsa vai ei. Kaikki kuviot ja värit länttäsin yhteen vain. Ilman miettimistä ja hyvä tuli. Romanttinen, rönsyilevä, hippi ja hauska. Siinä adjektiivit, jotka kuvaavat hyvin tuota mekkoa. Tuleeko lisää tilkkuvaatteita? Kyllä, talvelta on yksi neulekassi vielä rakentamatta ja puuvillapaloja on kasaantunut nurkkiin sen verran, että niistä on kohta alettava rakentaa jotakin mielenkiintoista. Katsotaan mitä saan lomalla aikaan.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Vanha tunika ja verhot
Kaapista löytyi vanha tunika, jota aikanaan käytin todella paljon. Se on hankittu joskus 2000 -luvun alussa ja oli yksi lempivaatteistani siihen aikaan. Mutta nykyään tämä tunika ei sovi millään tavoin tyyliini, joten se oli tuunattava minulle sopivaksi. Tämä muokkaus on helppo, eikä juuri vaadi taitoja.
Vanha tunika ja verhot
Kauaa en miettinyt mitä haluan tehdä, joten nappasin ensimmäisenä sakset käsiin ja leikkasin tunikan helman epäsymmetriseksi. Tunikan edessä on taskut, joten yksinkertaisin tapa on vain leikata tunika niin, että taskunosat saadaan pois näin. Näistä osista saa vielä pussukan jos haluaa tehdä ja hyödyntää jämät tai sitten hiusjuttuja.
Tarvikkeet:
- Tunika
- Pitsiverhot
- Aluskangas
- Koristenauhaa
Tee näin:
- Leikkaa tunikan helma epäsymmetriseksi.
- Leikkaa pitsiverhosta pitkä noin 20 cm leveä suiro ja ompele sen lyhyet sivut yhteen.
- Leikkaa aluskankaasta 25 cm leveä suiro ja ompele sen lyhyet päät yhteen.
- Ompele aputikkauksella suirot yhteen ja päärmää alareunat. Pitsiverhoon riittää siksak ja aluskankaan voi päärmätä normaalisti.
- Ompele rypytyslanka ja rypytä suiro sopimaan tunikan helmaan.
- Ompele frilla kiinni tunikan helmaan.
- Ompele koristenauhaa hihansuihin sekä pääntielle.
Nyt tunika toimii oman vaatekaapin kanssa, näin mukavasti vanhat vaatteet saadaan sopimaan siihen omaan tyyliin, hiukan tuunaamalla. Joskus toki joutuu tuunaamaan enemmän ja välillä riittää pienempikin. Nyt joutui tekemään pikkuisen enemmän, ei paljon mutta vähän.
Millaiset tunikat kelpaa tähän tuunaukseen?
Valitse mahdollisimman leveä, iso kokoinen, over size tunika. Silloin helmaan saa mahdollisimman paljon volyymia. Trikootunikat, jotka ovat vartaloa muotoilevia, voi leventää kiiloilla ennen kuin lisää frilloja helmaan. Näin onnistuu myös tämä saman tyyppinen tuunaus. Tokikaan lopputulos ei ole aivan samanlainen, mutta lähelle kuitenkin. Kannattaa siis testailla muillakin tunikoilla, kuin vain samanlaisilla kuin minulla on.
Ja kun tällaisen runsaan yläosan yhdistää hyvin pelkistettyyn, jalkoja myötäilevään alaosaan, niin asu näyttää kivalle. Jos alaosana on myös hyvin leveää ja hulmuavaa, niin nopeasti tällainen lyhyenläntä ja pyöreä näyttää entistä isommalle. Useasti sellainen asu myös on hirmuisen painavan näköinen tällaisen kirpun päällä. Sama myös toisin päin, eli leveä alaosa ja vartaloa myötäilevä yläosa. Siitä sainkin idean, että pitääkin tällä samalla ajatuksella tehdä itselle kesähousut.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:


2









