Second Hand myymälä Moody Monday
Ihanan suloinen Second hand myymälä Moody Monday löytyy Helsingin Vallilasta. Myymälä on pieni mutta raikas tuulahdus, jossa voi tehdä monenlaisia löytöjä. Tai jos ei ostelu kiinnosta, voi viedä omat vaatteet sinne myyntiin. Itse pidän paljon Boutique -tyyppisistä myymälöistä ja tämä on paljon juuri sellainen. Täällä voi ostosten lomassa nauttia myös kupillisen kahvia halutessaan. Tutustu myymälään linkissä.
Second Hand myymälä Moody Monday
Tästä on jo paljon aikaa kun kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa tähän söpöön paikkaan. Satuin näkemään Instassa nimen ja mietin, että tuonne pitää päästä käymään kääntymään. Kun vietimme meidän hääpäivää, niin kotiin mennessä mies kurvasi Vallilan kautta ja pääsin tutustumaan tähän kauppaan. Alun perin en ajatellut ostaa mitään mutta mieheni löysi minulle heti keltaisen mekon, olin puhunut pitkään, että tarvitsen keltaista väriä elämääni, minulla kun ei oikein kirkasta keltaista ole missään vaatteessa. Näin ensimmäinen löytö tuli vastaan. Lopulta vaatteita oli neljä ja odotan kovasti, että pääsen niitä käyttämään.
Myymälä on tosiaan suloinen ja vaikka on aika pieni, on se silti valoisa. Noh, lastenosaston puolella en käynyt mutta ylätasanteella ainakin valoa oli paljon. Käytävät ovat pienet, joten jos enemmän ihmisiä, niin kannattaa malttaa mieltä ja hymyillä vaan kauniisti ja pyytää anteeksi kun koittaa siirtyä toisen ohi. Sopu antaa tilaa, eikö vain? Tämä on kuitenkin kiva paikka pistäytyä, kun lähtee kirppiskierrosta tekemään.
Mitä kivaa ostin?
Löysin tosiaan pari aivan ihanaa juttua, värit olivat ne asiat mitä etsin, en niinkään sitä vaatetta. Tämän vuoksi mukaan lähti lopulta keltainen mekko, keltainen trikoohame, pallollinen kesäpaita ja paksu kirkkaan pinkki neule. Neuletta olenkin jo ehtinyt käyttämään töissä, mutta muita en vielä kertaakaan. Toivonkin, että kelit kohta paranisi, että voisi pukea päälleen mitä haluaa, ohuempaa siis. Ostokset on tehty siis talvella, mutta tämän tyyppisissä kaupoissa myydään aika paljon eri kausien vaatteita mikä on oikein hyvä, kun voi varautua hyvissä ajoin kesään.
Minulle tänä keväänä keltainen väri on todella tärkeä, ihan siitä syystä, että alkuvuosi on ollut todella vaikea. Keltainen väri selkeyttää ja antaa luovuutta. Sitä selkeyttä nyt tarvitsen aika lailla, että tästä murheen keväästä pääsen parempaan kesään. Keltainen parantaa stressikykyä ja antaa voimaa. Näitä tarvitsen sen verran paljon nyt, että siksi tarvitsen keltaista väriä auttamaan minua.
Mitä pidätte löydöistä?
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Lakkohame
Lakkohame on ommeltu kolmesta eri kuosisesta puuvillakankaasta. Aikanaan eri lehdillä oli olemassa leikkuupalvelu, josta sai tilattua ommeltavan vaatteen valmiiksi leikattuna. Minulla on tällaisia valmiiksi leikattuja vaatteita iso pino ja olen nyt tehnyt niistä jotakin ihan muuta kuin ne vaatteet mitä pitäisi tehdä. Hameessa on siis hyödynnetty kahta tällaista pakettia sekä minun vanha paita, jonka olen aikanaan itselleni ommellut, mutta en enää käyttänyt.
Lakkohame
Lakkohameessani nähdään kolme eri sektoria: Yksityinen sektori, julkinen sektori sekä kolmas sektori. Hameen väreinä on valkoinen, jossa on sinisiä kukkia, joka kuvaa meidän Suomea. Kukat valkoisella pohjalla taas kertoo, että nyt on kevät ja tämä lakko on uuden alku, kukat tulee lumen alta esiin. Hameen pullea ulkomuoto on päättävien elimien omat palkkapussit. Hameen pitsiosat kertovat meille sen, miten meidän oma palkka valuu eri paikkoihin, että voimme asua ja elää täällä. Palkkapussi on reikäinen, ettei sinne jää mitään. Hameen helma on edestä lyhyempi ja takaa pidempi, joka kuvastaa kahden kerroksen väkeä.
Jokainen voi toki löytää hameesta enemmänkin asioita, mikä on hyvä vain. Itse mietin näitä asioita kun ompelin hametta kasaan. Halusin saada ajatukseni ommeltua tähän hameeseen ja toivoa, että muutkin näkisi sen minkä minä itse. Hame toki oli myös hyvää ajanvietettä ja hyvää terapiaa erittäin ongelmallisesta keväästä, joka itsellä on ollut. Kävin ommellessa läpi kyllä sellaiset myrskyt ja laineet, että nyt on jokainen nurkka tutkittu oman sielun syvyyksissä.
Huomenna on päivä uusi
Lakkohameeni on yksi tärkeimpiä ompeluksiani ja uskonkin, että tätä hametta tulen tulevana kesänä käyttämään paljon. Hame päälle, puukengät jalkaan ja ulos. Se on suunnitelma ja nyt vain toivotaan, että tuleva kesä olisi vähintään yhtä ihana kuin viime kesä. Uskon siis, että tulevaisuudessa tätä hametta saa katsella paljon Instassa ainakin. Meinaan kulkea hame päällä joka päivä jos kelit sen sallii. Toki voi hameen kanssa käyttää myös kumisaappaita halutessaan.
Itselle tämän malliset hameet ovat hivenen ongelmallisia, koska lantioni on niin leveä, että tämä päällä vaikutan hyvin leveältä, mutta itseäni se ei juuri haittaa, tärkeää on se mitä laitan hameen kanssa päälle. Onneksi kaapista löytyy erilaisia yläosia, joita voi testailla hameen kanssa ja myös erilaisia takkeja viileään päivään löytyy myös kivasti. Eli hame muuttuu sen mukaan miten yhdistän sen muuhun. Minua jo jännittää kesä.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:


2











