Helmikuun monivaiheinen alku
12
Helmikuun alku ei mennyt kovin hyvin. Mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi minä olen ollut hiukan huono kirjoittamaan minnekään mitään. Kirjoitinkin jo, ettei viime viikonloppu mennyt kauhean hyvin, mutta jätin kertomatta jotakin, joka todella sekoitti koko tämän viikon. Eikä vain minua, vaan monia muita myös. Haluan siis kertoa teille, miksi olen allapäin ja miksi kirjoita tällaisen viikon tapahtumista kertovan postauksen, jollaista yleensä en kirjoita. Voit lukea hankalasta lauantaista täältä.
Helmikuun monivaiheinen alku
Kun aloitin työssäni vuonna 2016 tuntsarina, aloitti yksi työntekijä kaupungilla, minun kotitilallani, jonne tein lähes pelkästään tunteja, tein myös jalkautuvaa tyttötyötä samaan tilaan. Monen mutkan kautta minut lopulta vakinaistettiin kyseiseen tilaan. Koska tämä oli se paikka jossa viihdyin, oli niin ihanat työkaveritkin, varsinkin tämä yksi työkaveri. Viime viikolla sitten tuli suru uutinen, että tämä mahtava tyyppi on menehtynyt. Tämä nuori, elämä edessä oleva upea ihminen. Suru vei ajatukset kokonaan muualle, olen keskittynyt tekemään vain sen työn mikä pitää tehdä. Muutoin olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut miettiä mitä kirjoittaisin, mitä postaisin Instaan.
Tämän ihmisen kuolema on jälleen herätellyt ja ravistellut minua, että elämä on hyvin hauras. Se voi päättyä hyvinkin nopeasti. Elämän kuuluisi mennä niin, että vanhemmat kuolee ensin, ei niin, että nuoret menehtyy ja jättävät taakseen suuren tyhjän aukon. Minulle jäi vain muistot hassutteluista, naurusta ja vakavista keskusteluista. Hän ei ollut ihminen, joka jäisi paikalleen vaan hänellä oli monta rautaa tulessa ja valtava määrä suunnitelmia. Nuoret tykkäsi hänestä ja tietenkin me työkaverit. Työyhteisö, varsinkin me, jotka olemme hänen kanssa töitä tehneet olemme tilassa, missä on vaikea ymmärtää tapahtunutta.
Emme viettäneet hääpäivää
Meillä oli tällä viikolla myös hääpäivä, 16 hääpäivä, mutta sen juhlistaminen siirtyy, koska en jaksa juhlia sitä nyt. Mieheni onneksi antaa minulle tämän mahdollisuuden, vaikka hänelle hääpäivän vietto on tärkeää. Ensi kuussa toivottavasti minunkin fiilis on jo vähän toinen ja olen toipunut järkytyksestä sekä surusta vähäsen. Tokihan minä kovin odotankin hääpäiväämme, vaikka nyt ei sitä vietetäkään.
Muuten viikko on mennyt aika sumussa, röntgenissä käyntiä, lääkärille soittelua, olen uppoutunut työhön kokonaan. Huonosti saanut kotona mitään tehtyä, töiden jälkeen lähes heti vain nukkumaan. Käsityötkin odottavat kiltisti pinossa. Kerran otin sukan esille kun ajattelin, että nyt neulon edes tuon yhden sukan valmiiksi, mutta siihen se sukka jäi viereeni. Yritän löytää kirjoittamisen ilon, joka on nyt kadonnut jonnekkin.
Toivotan rakkaalle työkaverille hyvää taivasmatkaa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Testissä: Peplum -paita vanhoista farkuista
Tänään testissä peplum -tyylinen paita vanhoista farkuista. Kaavana Burda 8/12, jonka kanssa olen tehnyt monenlaisia juttuja, kuten takkeja. Tykkään ajatuksesta ja tykkään kaavasta mutta kerron myös mistä en tykkää ja mitä meinaan korjata kunhan ehdin. Farkku on kuitenkin sen verran jäykkää tavaraa, että tietyt asiat eivät vain toimi.
Testissä: Peplum -paita vanhoista farkuista
Ajatus tällaisesta paidasta lähti ihan siitä, että halusin erilaisen farkkupaidan. Tietenkin ohuesta farkusta tulee toimivampi kuin jäykästä housufarkusta, mutta halusin siitä huolimatta lähteä testaamaan millainen paita olisi. Minä siis tykkään paidasta kovasti ja se on ihanan ryhdikäs kaikin puolin. Eli onnistuin hyvin siinä, että se on hiukan jämerä. Mutta se mistä en tykkää on se, että selästä kaava on minulle aivan liian pitkä. Olen sen jo lyhentänyt mutta on edelleen pitkä. Olen lyhyt, niin se on yksi syy miksi selkä on lyhyt, mutta minulla vaikuttaa myös se, että jalkani ovat 8 cm pidemmät kuin selkä. Eli jos olisin pitempi, olisin yhtä jalkaa vain. Eli selkää on lyhennettävä vielä lisää.
Toinen mikä pitää korjata on hihat. Kun käden nostaa, menee olkapää hupsusti ryppyyn ja kun on tönkkö kangas se nousee pystyyn. Ajattelin poistaa hihat siis kokonaan ja tehdä hihattoman version paidasta. Se ei haittaa yhtään. Toki samalla muokkaan olkapäätä. Toivon näiden parantavan paidan käyttömukavuutta. Näin en nimittäin tykkää paidasta yhtään. Nämä minihihat olisivat kyllä kivat, mutta eivät nyt vain sovellu tähän hommaan yhtään. Tuntuu myös ikävälle kun menee ryppyyn tuohon olkapäälle.
Joskus vasta käyttö kertoo ongelmista
Aina en sovituksessa huomaa kaikkia ongelmia ja vasta kun käytän vaatetta, niin huomaan, että mikä ei toimi. Silloin on paras pysähtyä ja alkaa tehdä korjauksia. Yleensä sekin on helpompaa, jos joku toinen tekee merkinnät kun vaate on vielä päällä, mutta aina se ei ole mahdollista, varsinkin jos oma kumppani on hiukan sokea kaikelle sille minkä itse näkee. Joten varmasti jossakin vaiheessa tulee lisää kuvia paidasta, kunhan olen saanut sen korjattua. Katsotaan sitten miltä se näyttää ja toimiiko paita niin kuin ajattelin.
Burdan kaavat yleensä toimii minulla parhaiten, esimerkiksi Suuri käsityölehden mitoitukset ovat minulle aivan liian väljiä. Mutta nyt tämän Burdan kaavan kanssa olen saanut useamman kerran taistella. Se ei tunnut tykkäävän kropastani ollenkaan. Olen niin monta erilaista työtä tehnyt tätä kaavaa apuna käyttäen, että kosketuspintaa on. Muokkauksia olen tehnyt jokaiseen ja kaikkiin eri tavoin, paitsi selän pituuteen. Sen kohdan olen korjannut lopullisesti kaavaan. Nyt kun kirjoitan postausta jo purkaan hihaa ja kädentietä avoimeksi. Hiukan jännittää mitä tästä oikein tulee.
Aurinkoista keskiviikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: