Hae
VillaNanna

Joulun this or that

Joulun this or that

Sain seuraajalta Joulun this or that -kyselyn, joka haluttiin myös minun blogiin. Tämä kysely on hivenen hassu, sillä meillä ei oikeasti vietetä joulua sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki kun meillä on kaksi uskontoa, niin myös jouluna meillä on joitain asioita, joista toinen meistä haluaa pitää kiinni. Minä pidän kiinni sitten omistani.

Joulun this or that

Missä vietät joulua?

  • Tänä vuonna kylpylässä.

Mitä puuhastelet joulun välipäivinä?

  • Se riippuu missä päin maailmaa ollaan. Tänä vuonna käydään linnassa ja ollaan anopilla muutama päivä. Sitten kotosalla ompelen ja ulkoilen.

Joulupukin kuuma linja vai Samu Sirkan joulutervehdys?

  • Lapset herää yleensä joulupukin kuumaan linjaan ja syövät telkkaria katsellen jouluisen aamiaisen. Minun pitää saada katsoa Samu Sirkkaa.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?

  • Ei kumpikaan, jos ollaan oltu kotona, niin appiukolle ollaan menty uimaan ja saunomaan joko joulupäivänä tai tapanina. Tänä vuonna tosin ollaan kylpylässä, joten koko päivä vietetään saunoen ja uiden.
Joulukinkku vai graavilohi?
  • Ei kumpikaan. Emme syö sianlihaa ja graavilohi ei ole meidän juttu.

Perinteiset jouluruoat vai erilainen joulumenu joka vuosi?

  • Riippuu missä päin maailmaa ollaan.

Mitä kuuluu joulupöytääsi?

  • Kalkkuna ja laatikot, erilaisia salaatteja, savulohi.

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?

  • Muutama päivä ja sitten niistä tehdään jo muuta.

Vaalea vai tumma glögi?

  • Kumpi vaan. Ei juoda glögiä jouluna. Se on meillä syksy -ja talvijuomaa. Ollaan juotu sitä jo pitkään.
Suklaakonvehdit vai vihreät kuulat?
  • Suklaakonvehdit

Piparit vai joulutortut?

  • Ei kumpikaan

Parasta joulussa?

  • Saadaan olla koko porukka yhdessä

*****

Joululahjojen saaminen vai antaminen?

  • Meillä lahja voi olla esimerkiksi matka tai muu vastaava. Lahjat on meillä toisasia.

Pehmeät vai kovat paketit?

  • Aineettomat ovat parhaita.

Avaatko lahjat jouluaattona vai joulupäivänä?

  • Jos jotain lahjoja on, niin ne avataan aattona.

Aito joulukuusi vai tekokuusi?

  • Meiltä löytyy tekokuusi, mutta koska ollaan pääasiassa matkoilla joulu, niin emme koristele kotia mitenkään.

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?

  • Joululauluja kuunnellaan hyvin vähän

Jouluna juhlavaatteet vai rento oloasu?

  • Riippuu taas missä ollaan.

Joulutähti, hyasintti vai amaryllis?

  • Ei mikään

Jouluaattona leffoja vai lautapelejä?

  • Sekä että

Kuvaile perinteistä jouluaattoasi

  • Ei ole perinteitä, kun mennään sen mukaan missä ikinä ollaan.

Joulupäivänä jotain ohjelmaa vai yökkärissä rennosti kotosalla?

  • Viime vuonna oltiin kotona, niin lapset tuli kumppaneidensa kanssa syömään. Pari vuotta sitten oltiin Krakovassa ja joulupäivänä lähdettiin kiertämään kaupunkia ajatuksena osallistua lasten tapahtumaan. Sinne tosin oli niin valtavat jonot, että se sitten jäi. Nautittiin kuitenkin Krakovan joulutunnelmasta.

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?

  • Ei meillä ole mitään

Kumpi vai kampi?

Skippaisit joulun – Skippaisit uudenvuoden 

  • Olen ollut useasti uuden vuoden jalkautumassa, tänä vuonna olen lomailemassa.
  • Jouluna meillä kaikilla on aikaa hetkeksi istahtaa yhteiseen pöytään, joten mieluummin vietän joulua, vaikka se ei minun juhla olekkaan.

Luopuisit suklaasta – Luopuisit juustoista

  • En luopuisi kummastakaan

Joulutee – Joulukahvi

  • Teetä juon harvoin

Tekstiviesti – Joulukortti

  • Ei kumpikaan, meille tulee joulukortit anopilta ja minun äidiltä

Paljon lahjoja – Lahjaton joulu

  • Meillä lahojen antaminen ei ole tärkeää. Jos joku meistä tarvitsee jotakin, hän sanoo sen ja se hankitaan. Muuten lahja on yleensä matka.

Joulu ilman musiikkia – Joulu ilman leffoja

  • Leffa ja neuletyö. Se on rentouttavaa

Joulu kotona – Joulu muualla

  • Vietän mieluiten joulun matkustellen

Voisit syödä vain jälkkäreitä – Voisit syödä vain suolaista

  • molemmat ehdottomasti

Valokuvaisit kaiken – Et voisi käyttää kameraa ollenkaan

  • Kuvaaminen on minulle tärkeää ja kuvaan paljon myös jouluna

Riemukasta viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Ilmaisosaston mekon modaus

Ilmaisosaston mekon modaus

Ilmaisosaston laarit sulkee sisäänsä erikoisia asioita ja useasti löydän laareista kaikenlaisia mielenkiintoisia juttuja. Kesällä tein muutaman syksyisen löydön, joista aloitin uuden syyspuvuston suunnittelun. Mutta tulinkin sitten uusiin aatoksiin yhden vaatteen kohdalla.

Ilmaisosaston mekon modaus

Kun vaatteet on pesty, käyn yleensä läpi kaikki ja katson mitä pitää korjata, miten huoltaa yms. Ryhdyn hommiin ja saan ihania uusia juttuja kaappiin ihan ilmaiseksi. Tämän tumman harmaan neulemekon kohdalla kuitenkin tilanne oli se, että en ollut ihan varma, että haluanko sittenkään tätä käyttää. Näin mekko jäi pinojen alimmaiseksi moneksi kuukaudeksi, en halunnut edes miettiä koko mekkoa koko kesänä. Syksyllä otin jälleen mekon esiin ja totesin, että tällaisena se ei minulle käyttöön tule mitenkään. Jotain on sille tehtävä.

Aloin miettiä ja suunnitella, kirjoittelin ideoita ylös, mutta mikään ei oikein tuntunut oikealta, ei omalta jutulta, ehkä myös liian monta kertaa useampi ajatus nähty. Halusin jotain ihan muuta. Enkä välttämättä mitään kauhean yliampuvaakaan, mutta kuitenkin minulle toimivaa, minun juttuani. Kun tuunasin yhtä toista juttua, niin välähti. Välähti kuulkaas niin, että silmätkin häikästyi.

Langat käteen ja hommiin

Mietin hetken, että mitä käytän tässä modauksessa ja muistin, että olen aikanaan ostanut Kierrätyskeskuksesta villalankoja, hyvin murrettuja värejä. Kaivoin langat esiin ja valitsin värit, joita pääasiassa haluan käyttää. Lisäksi kaivoin joitain jämiä eri koreista. Näin sain hiukan eri sävy sinne tänne mekkoon. Sitten pyörin jonkin aikaa Pinterestissä etsimässä sopivia kirjontamalleja ja lopulta valitsin neljä erilaista mallia. Yksi valikoitui ja aloin hommiin.

Ilmaisosaston mekon modaus

Mitä enemmän kirjailee, sen enemmän oppii

Minulla on naurettavan huono käsiala kun puhutaan käsin ompelusta. En ole koskaan oppinut sitä hommaa kunnolla ja lopputulos on aina vähintäänkin koominen. Siitä huolimatta haluan harjoitella ja jatkaa jotta oppisin homman kunnolla. Olenkin todella innostunut tekemään erilaisia kirjonta juttuja, en niinkään sisustukseen, vaan juurikin vaatteisiin. Tätä olenkin suunnitellut ensin kolme neljä vuotta, ennen kuin vuosi sitten otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin kokeilemaan. Kokeilu tuotti yhden hassun työn ja homma jäi hetkeksi muhimaan. Monen kirjonta kirjan jälkeen uskalsin lähteä jälleen testaamaan hommaa ja nyt sain aikaan kivan mekon. Tätä minä ainakin tulen käyttämään.

Olen jopa sitä mieltä, että käsialani on parantunut tässä yrittämisten aikana. Olen yllättynyt. Kun tehdessä sitä ei oikein edes huomannut mutta kuvista näkee, että käsiala on parantunut. Tämä innostaa kokeilemaan koko ajan uutta. Nyt onkin vuorossa takki, jota kirjailen parhaillani. Saa nähdä koska kyseinen takki on valmis ja miten paljon innostun siihen asioita laittamaan.

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest