Hae
VillaNanna

Tehdään paita kahdesta paidasta

Tehdään paita kahdesta paidasta

Tehdään paita kahdesta paidasta ja paidat voi hankkia vaikka UFF:in tasarahapäiviltä. Tosiaan tällä kertaa oli haettava UFFista juttuja, kun en löytänyt omasta kaapista ja välillä on saatava tämä ajatus testattua päässä. Muuten se kutittaa siellä ihan liian pitkään.

Tehdään paita kahdesta paidasta

Mutta se minkä nyt tästä projektista opin, niin oli se, että haluan vielä tukevampaa villapaitaa ja vielä överimpää lopputulosta. Tästä paidasta toki siis tykkään ja paljon. On ihan yksi voimavaatteistani, tai siis lensi suoraan niiden joukkoon. Mutta tarkoitus alun perin oli se, että paita on mahdollisimman överi. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt niin övereitä paitoja mistään, että olisin saanut lopputuloksen ihan sellaiseksi kuin olisin halunnut.

Kaavana käytin tuttua Fibre Mood 13 -lehden kaavaa. Nämä hihat ovat siis aivan mielettömän ihanat ja tähän paitaan vielä suurensin hihoja, että saan niistä vielä enemmän ilmapallomaisemmat. Parastahan olisi ollut, että hihat olisivat niin tönköt, että jäisivät sellaisiksi puhveiksi. Nyt ne laskeutuu kauniisti, niin kuin muissakin paidoissani. Mutta meinaan vielä kokeilla sellaisella tosi tönköllä neuleella, ehkä ihan villapaidoilla. Voin tosin joutua ompelemaan käsin kaiken, mutta se ei haittaa.

Ilmapallohihainen paita puuvillapaidoista

Minulla on pitkään ollut ajatuksena sellainen överipaita, jonka hihat ovat suuret ilmapallot ja todella överin kuvioiset, jotka poikkeaa paljon miehustan väristä. Voi olla jopa vaikka virkattua pintaa, pitsiä. Tai sitten miehusta todella överi ja hihat maltillisemman väriset, mutta kuitenkin suuret ja tönköt. Koska ajatuksena oli tämä, niin halusin suunnata kirpparille etsimään tällä ajatuksella paria paitaa. Parasta oli se, että samaan aikaan pyöri UFF:issa tasarahapäivät ja tietenkin suuntasimme mieheni kanssa sinne.

Olisiko tasarahapäivät olleet siinä kohtaa 5€ päivät? En muista nyt ihan tarkkaan tätä asiaa, mutta suuntana oli UFF ja tarkemmin käytiin Vuosaaren UFFissa, jossa en ole koskaan ennen ollut, sekä Hakaniemen UFFissa. Mukaan toki lähti muutakin, kuten suoraan kasarilta nahkatakki, sekä muutama muu neulepaita, jotka on myös tuunattu uudeksi jutuksi. Nahkatakkia en tuunaa mihinkään. Saa olla sellainen kuin on. Ainut mitä mietin on poistaa okatoppaukset.

Ihan niin övereitä paitoja en sitten löytänyt UFFista, mutta se ei nyt haittaa tahtia, sillä tästä paidasta tuli valtavan suloinen. Yhdistelin ja käytin hyödykseni molemmista paidoista lähes kaiken. Se ylimääräinen mitä niistä nyt on jäänyt pääsee kyllä johonkin projektiin vielä. Mutta sen aika on sitten kun aika riittää pähkäilemään niitä paloja.

Tehdään paita kahdesta paidasta

Riemukasta lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

LUE MYÖS:

Hihat kuin ilmapallot

Kahdesta neuleesta yksi paita

Uusi kaavalehti tuttavuus Fibre Mood

Syntymäpäivän kunniaksi

Syntymäpäivän kunniaksi

Syntymäpäivän kunniaksi esittelen jälleen vanhan vaatteen, jonka olen ommellut aikaa sitten. Olen tämän ihanan mekon ommellut alun perin itselleni, mutta se katosi tyttäreni kaappiin aika nopeasti. Nykyään mekko on jälleen palannut kotiin ja käyttö on ollut sen mukaista.

Syntymäpäivän kunniaksi

Tänään on tosiaan synttäripäiväni ja paras päivä kertoa niin itsestäni kuin tästä mekosta. Olen siis syntynyt isänpäivänä monta monta vuotta sitten. Unelmissa olin aina poliisi, jossakin vaiheessa ajattelin, että vaatetusala olisi enemmän itseäni varten, mutta nykyään nuorisotyö ja nimenomaan tekstiiliohjaajan homma on minun juttu kaikkein eniten. Miten tämä liittyy mekkooni? Ei mitenkään, kunhan jaarittelen.

Mennään siis mekkoon! Mekon tarina on alkanut jo vuonna 2010, jos muistan oikein. Ostin valtavat määrät erilaisia kankaita, varsinkin sifonkeja, joihin edelleen hukun. Tarkoituksena oli ommella niistä, ties mitä. En kuitenkaan enää muista mihin tarkoitukseen niitä ostin, en tosin muistanut tuolloinkaan miksi ne ostin. Joka tapauksessa, tästä yhdestä kankaasta pyöräytin vallan suloisen mekon. Kaava löytyi yhdestä lempi kaavalehdestä: La mia Boutique. Aikanaan sitä lehteä sai ostaa Akateemisesta kirjakaupasta. Nyt en ole hetkeen kyseistä lehteä nähnyt missään. Mikä on suuren suuri suru puserossa. Kaavat ovat nimittäin mahtavia.

Kiipeilin korkkareilla kalliolla ja olin metsänpeikko

Minulla oli tuohon aikaan ihan oma pöljä tapa haluta kuvia, tämä oli yksi niistä. Mennä nyt 10 cm koroilla kiipeilemään kalliolle. Huonosti ei käynyt, en jäänyt kengistä edes jumiin mihinkään, enkä liukunut persliukua alas, vaan sipsuttelin menninkäisen tavoin kalliolla kuin kotonani. Ja kyllä, metsänpeikko. Vaikka olenkin tanssinut koko ikäni, niin en saanut tarpeeksi sulavuutta liikkeisiini, vaan römistelen menemään kuin jättiläinen. Johtuu varmaan koosta muutoinkin.

Valitettavasti en nyt heti muista lehden numeroa, josta tein tämän suloisuuden, mutta ei se nyt niin haittaa edes. Koska kyse on läpinäkyvästä kankaasta, on hyvä ainakin näin mekkoihin ja hameisiin laittaa vuori, puserot voivatkin olla sitten läpinäkyviä. Tosin voi tämänkin tehdä ilman vuorituksia, jos niin tahtoo. Mitä minä olen siihen mitään sanomaan. Mutta ihanan kevyt ja helteelle sopiva tästä tuli ja näin se ryntäsi suoraan suosikikseni.

Mitä tuumaatte tästä?

Syntymäpäivän kunniaksi

Kuvat otettu vuonna 2013

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

LUE MYÖS:

Vanhat kuvat kertovat omaa tarinaa