Hae
VillaNanna

Sammarit jalkaan ja menoksi

Sammarit jalkaan ja menoksi

Sammarit, nuo mielipiteet jakavat pöksyt. Itse tykkään paljonkin ja olen pitkään sellaisia etsinyt kirppareilta, mutta niissä on aina ollut jokin vika miksi ne eivät ole kulkeutuneet kotiin asti. Yhdet olen tuonut mutta onnistuin ne hajottamaan ennen kuin sain ne edes päälleni. Ei ole auttanut sitten muu kuin tehdä itse.

Sammarit jalkaan ja menoksi

Sammarit ovat ihanan pehmeät ja niistä lähtevä ääni on hauska. Halusin ehdottomasti turkoosit sammarit, mutta koska sellaista kangasta ei sitten lopulta löytynyt, oli otettava sinapinkeltaista. Turkoosi olisi ollut mielenkiintoinen väri, ihan siitäkin syystä, että minulla ei sen värisiä housuja kaapissa ole olemassakaan. Sinapinkeltaisia toki on.

Kaavan löysin Suuri käsityölehti 9/2020 ja valitsin numeroa pienemmän kaavan mitä olen. Siitäkin huolimatta pöksyistä tuli hippaisen liian isot. Korjasin niitä muutamaan otteeseen, mutta ne ovat edelleen isot mutta eivät liian isot. Eli pienennys paransi pöksyjä paljon. Kaava on siis aika väljä, tietenkin jos materiaali on napakampi, niin sitten tietenkin kannattaa lähteä sopivammasta kaavasta. Oma kangas oli hyvin joustavaa, joten päätin valita sen pienemmän kaavan.

Make Nine -haaste edistyy hitaasti mutta varmasti

Make nine -haaste on tavallaan nyt valmis, ja puolet suunnitelmista on valmiina. Kaikkia en ole valitettavasti päässyt kuvaamaan, mutta pyrin nyt pikku hiljaa ne laittamaan kaikki esille. Nämä housut ovat siis yksi ruutu haasteesta ja on mukava saada haaste päätökseen. Olen vihdoin saanut oikeasti jonkin suunnitelman loppuun asti. Toki täytyy muistaa, että minulla alun perin oli kaksi eri ruudukkoa, oli neule sekä ompelu ja molemmissa oli yhdeksän ruutua suunniteltuna. Olen siis yhteensä tehnyt yhdeksän tuotetta.

Käytännössä tilanne on se, että loput yhdeksän jää ensi vuodelle, eli Make Nine -2022. Tämä sopii kyllä erittäin hyvin näin. En olisi millään ehtinyt saamaan kaikkia näitä valmiiksi vuodessa. Tämän tiesin jo heti, mutta päätin silti yrittää ja olen erittäin onnellinen lopputuloksesta. Loppuvuodesta tulee vielä kooste koko vuoden tehdyistä töistä ja uusi suunnitelma. Myös fiilikset ja se miksi jotkin töistä muuttui matkan varrella hiukan toisiksi.

Sammarit jalkaan ja menoksi

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Minulta kysyttiin: Mistä saan ideat ompeluihini

Minulta kysyttiin: Mistä saan ideat ompeluihini

Minulta kysyttiin: Mistä saan ideat ompeluihini ja nyt kirjoitan tässä artikkelissa vastauksen. Tämä aihe ei ole kovin yksiselitteinen, saan ideoita niin monella eri tavalla ja monesti osa ei edes onnistu.

Minulta kysyttiin: Mistä saan ideat ompeluihini

Pyytelin tuossa jokin aika sitten IG:n stooreissa kysymyksiä seuraajilta ja muutamia tulikin kivasti. Ensin oli tarkoitus, että vastaan kaikkiin kysymyksiin yhdessä postauksessa, mutta moni kysymys oli sellainen, että oli parempi laittaa kaikki osiin. Ensimmäinen osa oli muutama päivä sitten. Linkki artikkeliin alla.

Lempikirpparini

Tämä seuraava kysymys ei ole kovin helppo, sillä ideoita tulee vastaan ihan joka paikassa, kun kuljen kadulla, kun katselen ohjelmia, kun näen unia, kun selailen internettiä. Ideoiden tulva on jatkuvaa ja välillä se myös väsyttää niin paljon, etten saa aloitettua yhtään mitään. Näin on ollut jo jonkin aikaa minulla. Se onkin yksi syy siihen miksi blogi päivittyy milloin sattuu.

Mistä ne ideat tulee?

Yksi erittäin tärkeä työkalu ideoiden saamiseen on kaikki kaavakirjat sekä tietenkin kaavalehdet. Olen sen verran vanhanaikainen, että kaipaan kirjojen sekä lehtien tuoksua. Sivujen kääntelyn ääntä ja sitä, kun voi lappuun kirjoittaa ajatuksensa ja laittaa lapun kiinni sivuun, josta sai idean. Tämän hetkiset idealähteet on: Fibre Mood -kaavalehti sekä Yoshiko Tsukiorin kaavakirjat.

Toinen tärkeä työkalu on Pinterest, selailen ja pinnaan kaikkea mikä vähänkään kiinnostaa minua ja välillä olen testannutkin ideoita. Useimmiten kyllä teen asiat omalla kummallisella tavalla. Pinterestistä löydän vinkit ja ideat niin ompeluun, tuunaukseen kuin myös ihan pukeutumiseen. Pinterestin kautta olen löytänyt myös muutaman YouTube -kanavan, joita seuraan. Mutta tämä videopalvelu ei ole käytössä kuitenkaan samalla tavoin kuin on Pinterest.

Kolmas on unet. Näen valtavasti unia ja varsinkin erilaisista vaatteista ja kun herään, useimmiten kirjoitan ylös näkemäni, aina en välttämättä muista untani mutta muistan vaatteet ja sen kirjoitan ylös. Jotkin vaatteeni on tehty näiden unien pohjalta. Esimerkiksi sunnuntainen kotiasuni, jonka tein jo kertaalleen tuunatusta vaatteesta. Toki housuosan tein toisella ajatuksella, mitä unessa. Mutta kuitenkin.

Neljäs ideapaikka on kaupungin kadut. Katselen ihmisiä, katselen heidän vaatteitaan, käyn mielessä läpi kaavoituksia ja suunnittelen miten voin toteuttaa minkäkin asian ihan vaikka muokkaamalla vanhoja vaatteita. Saan ideoita myös luonnosta ja väreistä. Ideamaailmani on siis hyvin monenkirjava. En myöskään usko siihen, että tässä olisi kaikki ideapaikkani, en nyt vain välttämättä muista niitä muita.

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest