Hae
VillaNanna

Sunnuntai fiilis

Sunnuntai fiilis on meikäläisellä aina aika rento, vaikka minulle sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä ja silloin alan suunnitella ompeluhommia sekä neulehommia. Joskus tosin lähden myös kuvaamaan tehtyjä ihania vaatteita, en kuitenkaan aina. Riippuu niin fiiliksestä mitä lopulta tehdään.

Sunnuntai fiilis

Minun sunnuntain kotiasu on aina nämä ison huomion saaneet swantsit. Nämä hauskat swantsit olivat kova trendi vuonna 2013 (jos muistan oikein vuoden). Kaikki kädentaitoiset alkoivat tuunata vanhoja paitojaan housuiksi. Minä tosin päätin odottaa myöhempään ajankohtaan, kun isoin huuma menee ohi. Siinä odotuksessa vierähti enemmänkin aikaa kuin hetki. En ollut oikein valmis näille, en lämmennyt, mutta vuosi sitten kun korona pakotti ja verotti, swantsit ilmestyivät elämääni ja tein ensimmäiseni, nämä ihanat puuvillaiset swantsit. Takaisin ei ole paluuta…Jälleen suunnittelen seuraavia, vaikka kaapissa on jo kahdet. Toiset villaiset, toiset puuvillaiset.

Sunnuntai fiiliksellä mennään siis tänäänkin, toki ulos olemme menossa myöskin, niin sen mukaan vaihtuu sitten vaatteetkin. Tämä on viimeinen postaus, jossa keskityn näihin nimenomaisiin pöksyihin, jos ne seuraavat tehdään niin siirryn niihin. Mielestäni nyt on nämä housut saaneet tarpeeksi näkyvyyttä ja on aika keskittyä muihin asioihin.

Swantsien paluu…Ehkä?

Minulle näiden pöksyjen paluu oli itsestään selvyys, näitä ei sovi unohtaa mitenkään. Googlettelin jonkin hetken ja koitin löytää juttua siitä, miten nämä ovat saaneet alkunsa. Mutta eihän näistä nyt oikeasti tiedä, niin monet ympäri maailman innostuivat näistä, ettei sitä ensimmäistä ole helppoa löytää. Uskoisin kuitenkin, että ensimmäiset ovat tulleet julkisuuteen marraskuussa 2013, ainakin upea Swats dance on julkaistu YouTubeen silloin, vanhempaa en löytänyt (tai jaksanut etsiä). Tästä linkistä pääset katsomaan tämän upean tanssin. Epäilen siis, että ensimmäinen tekijä on ollut Stephen West.

Alunperin tarkoitus on ollut, että hullunkurisemmat pöksyt, sen paremmat. Minulle se sopisi myös erittäin hyvin. Mutta minusta myös hienot, kauniit ja näyttävät swantsit sopivat itselleni parhaiten. Siksi olenkin tehnyt niitä vähän toisenlaisesta vinkkelistä, tai siitä vinkkelistä mitä täällä meillä Suomessa tehtiin. Eli hienoista kirjoneuleista saatiin aika mageita pöksyjä aikaiseksi. Villaa vaan ei oikein joka aika viitsi käyttää, niin koitin tehdä myös puuvillasta. Nämä toimii niin kivasti näin kotiasuna, ulkoilussa ei niinkään. Siihen kannattaa valita aina ne villaiset.

Mukavaa Sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Swantsien paluu

Villapaidasta swantsit

Baskerin kirjailu

Baskerin kirjailu

Baskerin kirjailu oli aika kivaa puuhaa. Opin monta uutta asiaa ja vaikka homma ei ihan sujunut kaikkein kauneimmin, niin silti tykkään ajatuksesta miten homman tein. Hommaan tarvitaan baskeri, lankaa sekä ohutta huopaa. Hiukan malttia sekä elokuva, jota katsella homman aikana,.

Baskerin kirjailu

Tuossa kun kävin kaappeja läpi, huomasin, että meikäläisellä on kaksi ihan samanlaista baskeria. Toinen on uutta tuotantoa ja toinen vanhaa. Vanha jäi sellaisenaan kaappiin ja uudempi pääsi muokkaukseen. Olen pidempään jo halunnut baskeria, joka on kirjailtu. Ensin siis ajattelin kirjailla eri tavalla, mutta koska tähän myssykkään jäi jäljet neulasta niin päätin kokeilla ihan uutta juttua. Ja tämähän olikin hauskaa puuhaa ja vei vähemmän aikaakin mitä olisi vienyt oikeanlainen kirjailu.

Onhan tämäkin oikeanlaista, vain hiukan erilaista. Olenkin saman tapaista kokeillut neuleeseen aikanaan. Mutta huovan kanssa tämä jotenkin sujui paljon paremmin mitä ihan tavallisen puuvillakankaan kanssa. Lopputuloskin vähemmän ryppyinen. Halusin myös enemmän väriä, joten sen mukaan valitsin osia eri huovista. Valmista tuli aika nopsaan, joten ei senkään puolesta harmittanut hinkata istuinta.

Villabaskerit on ihania

Baskereita minulta löytyy aika paljon. Nyt on olemassa myös kaksi tuunattua baskeria. Yhdessä oli ostovaiheessa ommeltu pitsiä ja koriste sekä nyt tämä ihana. Minulla on aina suuria vaikeuksia kävellä baskereiden ohi kirppareilla, ymmärrän kuitenkin, että tila on meillä rajallinen ja kaikkia baskereita ei voi ottaa meille turvaan. Joten valitsen vain sen minkä tarvitsen ja muut jätän kirpparille.

Nämä kyseiset valkoiset baskerit olen löytänyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja valitettavasti joskus minulla käy niin, että unohdan, että minulla on jo samanlainen olemassa kaapissa. Mutta tietenkin säästin vanhemman baskerin koskemattomana, sillä se on paljon parempi laatuinen mitä tämä, jonka tuunasin. On hyvin epätodennäköistä, että enempää baskereita tulee meille. Saa olla kyllä todella upea ja erikoinen baskeri, jos ostan. Minulla kun asusteita syksyyn sekä talveen löytyy valtavat määrät, sillä niitä tulee myös tehtyä hyvin, hyvin paljon. Mutta nyt kun opettelee kirjailua, voi vanhoja asusteita myös alkaa kirjailla, jos asian ulkonäkö ei enää miellytä.

Osaatko sinä kirjailla?

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi