Hattaran syleily
Tämä paita on kevyt kuin pinkin hattaran syleily. Niin pehmeä ja kevyt paita. Paidan rentous myös ihastuttaa, se sopii hyvin sunnuntaipäivän riennoille. Korvat saa suojaan pannalla, joka on tehty vanhan villapaidan jämistä. Paidasta tein ensin Söpölle villapaidan ja jämistä sitten pannan itselleni.
Pinkin hattaran syleily
Langat olen hankkinut vuosia sitten Lankamaailmasta. Ostin kaksi kilon pussia ja yhdestä kilosta olen neulonut kaksi paitaa ja polvisukat. Lanka on siis hyvin riittoisaa. Vaikka langassa on pääasiassa akryylia, se ei kuitenkaan ole nyppyyntynyt, vaikka paitaa on käytetty todella paljon. Nykyään en kuitenkaan osta lankoja, joissa on näin paljon akryylia tai mieluiten ei akryylia ollenkaan. Mutta koska tarkoitus on hyödyntää kaikki olemassa oleva, niin seuraava kilo on odottamassa neulontaa.
Cewec Delano 50g
- 80% akryylia
- 10% villa
- 5% mohair
- 5% alpaca
Koska lanka on liukuvärjättyä, niin halusin tehdä paidasta hyvin yksinkertaisen, sekä pitkän, että se on helppo heittää päälle leggingsien kanssa. Mahdollisimman rento paita. Olisin voinut sen itsekin neuloa ilman ohjetta, mutta en halunnut laskea silmukoita tai kerroksia, vaan pistellä menemään, joten lopulta malliksi valikoitui Moda 8/2014 malli 28. Paita oli sopiva ajatuksiini mahdollisimman perusmallista.
Sunnuntai asuni kuin hattaran syleily
Sunnuntai asuni on kokonaisuudessaan mahdollisimman rento, mistään ei pidä kiristää, vaan asussa on helppo olla. Saapikkaani olen aikanaan ostanut uutena, ovat nahkaa ja tosiaan ostettu jo vuonna 2007. Kovassa käytössä. Saapikkaita huolletaan muutaman kerran vuodessa ja niihin myös laitetaan suoja-aineet, että kestävät hyvin kosteutta. Valkoinen villakangastakki on vuosia sitten löydetty Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja on ollut kovassa käytössä myöskin. Valitettavasti takki alkaa olla hippasen liian kireä minulle. Leggarit on löytyneet Fidasta, Lepuskista jos muistan oikein. Neule, laukku sekä panta on itse tehtyjä.
Sunnuntairetki Taivaskalliolle
Meidän kuvauspaikaksi valikoitui ihana Taivaskallio Helsingin Käpylässä. Paikka on nykyään ihana seikkailualue, jossa talvisin järjestetään laskiaisrieha ja kesällä taas siellä voi seikkaille muuten vain. Lapsille paikka on kunnon mielikuvituksen tyyssija tykkeineen ja piilopaikkoineen. Taivaskalliolle on kiva lähteä myös eväiden kanssa retkelle. Mielikuvitus lähtee liikkeelle kunnolla kun nousee tänne. Meidän Härdelli innostuu aina leikkimään sankaria ja taistelee milloin mitäkin vastaan.
Alueella on myös lampi, jonka ympärille on kiva levittää piknik -viltti ja nauttia hetken kiireettömästi eväiden kera. Näkymät ovat hienot, näkyy erittäin hyvin myös Kalasataman tornit. Upea Helsingin siluetti avautuu kauniisti ympärillä. Itse pidän kovasti näkymistä ja on hauska seurata myös Kalasataman tornien nousua näin kaukaa, kun aina ei lähelle viitsi lähteä.
Taivaskallio ei ole vain retkipaikka, historiallinen alue tai näköalapaikka, siellä on myös eri vaikeusasteisia kalliokiipeilypaikkoja. Moninaisuutensa vuoksi alueella liikkuu paljon ihmisiä, eri syistä. Helsinki pitää sisällään paljon salaisuuksia, joista ei aina tiedä.
Rentoa viikonloppua kaikille!
Olen onnellinen
Olen onnellinen, näin lyhyesti ja ytimekkäästi. Elämä on ottanut uuden askeleen, askeleen jota kohti olen koko ajan ollut menossa omalla tavallani mutta nyt se on virallista. Olen aloittanut kurssin, joka on minulle erittäin henkilökohtainen ja on tie siihen vaiheeseen elämässäni, jonne haluan kulkea.
Olen onnellinen
Olen onnellinen myös siitä, että mieheni tukee minua tällä matkalla, vaikka itse opiskelee hyvinkin tiiviisti tällä hetkellä. Minun opiskelut kestää minkä kestää, en ota paineita siitä. Tärkeä on tie, lopputulos tulee kun olen itse siihen valmis. Toki kun jälleen me molemmat opiskellaan hyvin intensiivisesti ja minä sen lisäksi käyn töissä, niin perheelle ei välttämättä jää edes sitä aikaa mitä ennen. Tarvitaan uusia ajatuksia ja miten saadaan aika riittämään kaikelle. Mutta se tapahtuu pikku hiljaa, omalla painollaan.
On ihanaa kuitenkin syyslomalla hengähtää hetken töistä ja keskittyä perheeseen sekä tietenkin toisiimme. Opiskelen kyllä ahkerasti kun loma on, mutta en kuitenkaan niin, että henki lähtee hommassa. Tämä on minulle iso asia myös, olen niin täydellisyyteen pyrkivä opinnoissani aina, että en anna sijaa epäonnistua. Se taas tuo minulle turhaan paineita ja pettymyksen tunteita. Siksi olen päättänyt ottaa asiat rennosti ja hiljaa hyvää tulee ajatuksella.
Ensin etänä ja sitten lähinä
Opintoni on pääasiassa itse opiskelua, tällä hetkellä tavataan kerran viikossa etänä ja jossakin vaiheessa nähdään kasvotustenkin. Silloin pääsee tutustumaan itse aiheeseen paljon paremmin. Itse olen oppijana sellainen, että opin parhaiten näkemällä ja itse kokeilemalla. Lukeminen ja itsenäinen työskentely on aika hankalaa minulla. Mutta ei mitenkään ylitsepääsemätön tapa kuitenkaan. Mieluiten toki opiskelen niin, että pääsen näkemään, kokemaan ja kokeilemaan.
Mihin minun opinnot sitten johtaa, on vielä iso kysymysmerkki ja miten meidän perheen elämä muuttuu kun luvut on saatu päätökseen. Mutta erittäin jännät ajat tässä alkaa näinkin vanhalla iällä. Onnellinen olen tästä mahtavasta mahdollisuudesta ja tulevaisuus sitten näyttää minne tämä tie minut ja perheeni vie. Halusin nyt vain kertoa, että elämä mullistuu ja blogin päivitykset vähenee, haluan keskittyä töysin nyt töihin sekä näihin opintoihini. Joten ihanaa syksy kaikille! Nähdään taas pian!


4







