Hae
VillaNanna

Päivän asu 6€

Päivän asu 6€

Päivän asu 6€, mitä ihmettä? Onko tämä edes mahdollista? Kyllä on, varsinkin täällä Pääkaupunkiseudulla. Tosin alusvaatteita ja sukkia en ole tähän merkannut ollenkaan.

Päivän asu 6€

Olen aikanaan tällaisen saman tapaisen postauksen kirjoittanut, josta nousi pieni sanominen, että pitäisi huomioida laatu. Tosin kyseessä oli ihan kunnon laatutuotteet, mutta monille tuo hinta oli iso ongelma. Ettei voi olla mahdollista pukeutua halvasti mutta hyvin. Ei otettu huomioon sitä, että kirppareilta tosiaan löytää kaikenlaista.

Minun asuni on kokonaisuudessaan löytynyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, vain kengät on maksaneet 6€. Kaikki muut, jotka näet kuvissa on ilmaisia. Takki, neule, housut sekä laukku. Laukkukin täysin käyttämätön. Housut ovat juuri elokuussa löytyneiden vaatteiden joukossa, josta tein jokin aika sitten koosteen. Olen paidan aikanaan napannut ihan tuunauksen vuoksi, mutta ajatus on vuosien aikana kadonnut, joten nappasin paidan normaaliin käyttöön. Ja sehän sopii oikein hyvin, sillä paita sopii todella monien alaosieni kanssa yhteen.

Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto

Todellisuudessa etsin ilmaisosastolta aina tuunaukseen, junk journaliin ja muuhun askarteluun materiaalia, toki myös niitä pikkukuppeja, joita kerään. Muutoin harvemmin katson vaatteita sillä silmällä, että niitä sellaisenaan käyttäisin. Totuuden toinen puoli on sitten se, että aika monet vaatteista lopulta löytää tiensä kaappiini sellaisenaan, ainakin joksikin aikaa. Kun aikanaan löysin ilmaisosastot, niin se oli minun materiaalivarastoni, mutta jossakin kohtaa huomasin, että aloin myös käyttämään vaatteita ilman tuunausta.

Tuunausmateriaalit löydän siis nykyään lähinnä omasta kaapistani ja jos ei löydy niin sitten on alettava etsimään. Minulla on edelleen lista, jossa on tiettyjä asioita ylhäällä mitä etsin ja mitä niistä olisi tulossa. Joskus etsinnät vain ottaa aikaa ja näitä aarteita ei vaan tahdo löytää millään. Mutta lista seuraa mukana joka kerta kun lähdetään kiertämään kirppareita.

En hanki tuunattavia koskaan täydellä hinnalla, vaan mahdollisimman halvalla, silloin ei harmita, jos menee pieleen. Siksi juurikin ilmaisosasto toimii kaikkein parhaiten tässä hommassa. Jos menee pieleen, muokkaan uudelleen tai sitten hyödynnän materiaalin jossakin ihan muussa. Saatan myös viedä töihin tenaville, niin saavat hyödyntää omissa töissään niitä.

Päivän asu 6€

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Onko mun pakko ostaa

Onko mun pakko ostaa

Onko mun pakko ostaa? Tätä asiaa olen miettinyt paljon. Nykyään teen vain tiettyjä hankintoja, mutta vaikka enää en osta tai käy kirppareilla alvariinsa, niin tätä asiaa on tullut mietittyä ja pähkäiltyä. Kaapista löytyy niin paljon kaikenlaisia vaatteita, joita en ole koskaan esitellyt blogissani, niistä saisi kokonaan oman bloginsakin, jos haluaisin.

Menestyykö vain sellainen blogi, jossa on aina jotakin uutta ja ihmeellistä? Vai voiko niillä vanhoilla jutuilla saada sisältöä?

Onko mun pakko ostaa?

Ei ole pakko ostaa ja useasti kiertelen kirppareita ostamatta yhtään mitään. Minulla on toki lista, joka on rustattu jo aikaa sitten ja viivaan aina siitä yli jos sattuu osumaan käsiin sellainen asia minkä olen listaan laittanut. Listaan ei ole tehty päivitystä muutamaan vuoteen. Etsin siis edelleen tiettyjä asioita, mutta myös välillä joitain hankintoja, joita ei ole listassa. Minulle kuitenkin kirppareilla kiertely on myös rentouttavaa tekemistä.

Mutta sen verran pitää pysyä totuudessa, että olen nyt alkusyksyn aikana tehnyt muutaman isomman reissun ja hankintoja vaatekaappiin on tullut tällä kertaa hankittua enemmän kuin aikoihin. Tämä johtuu pitkälti siitä, että minulla paino jojoilee todella paljon. Tämä johtuu taas kilpirauhaslääkityksestäni. Tämän vuoksi joutuu tiettyjä vaatteita välillä hankkimaan. Nyt minulla on taas tulossa isompi väli kiertelyyn, sillä arki on nyt täydessä vauhdissa ja vapaa-aikaa vietetään toisin kuin kirppareita kiertelemällä. Ompelua ja käsityötä siis tiedossa. Make nine -haaste kutittelee pääkoppaa. Tosin, näyttää sille, että siihen haasteeseen on myös hankittava pari asiaa, että saan valmiiksi suunnitellut asiat, mutta se jää nähtäväksi. Ensin pengotaan oma kaappi.

Onko mun pakko ostaa

Miten paljon ostan kankaita?

Kankaita hankin todella, todella harvoin. Taisin muutaman kankaan ostaa nyt viimeisen vuoden aikana. Kankaita löytyy varastosta sen verran, ettei ihan heti tule juostua kangaskauppaan kun jotakin saa päähänsä. Toki uutena on ostettava lankaa ja useasti myös kuminauhoja yms. Tärkeitä ompelutarvikkeita. Jos jotakin tulee oikeasti hankittua, niin neulelankoja. Toki näitäkin etsin ensin kirppareilta, mutta jos jotakin tiettyä haluaa neuloa, niin kyllä tepastelen lankakauppaan. Aina.

Eli myös kangas puolella tilanne on se, että voin näistä jo olemassa olevista kankaista ommella kaikenlaisia ihania vaatteita ja muita tekstiilejä. Uskon, ettei kaikki vanhat seuraajatkaan aina osaa sanoa, että onko postauksessa käytetty jotakin vuosia sitten ostettua tai tehtyä vaatetta. Sehän tässä oikeastaan onkin aika kivaa, kun samoja tavaroita ja vaatteita voi esitellä monet kerrat. On ne niin rakkaita.

Minusta ei myöskään koskaan tule minimalistia. Kokeiltu on, ei ole minun juttu. Asunto kaikuu ja on kolkko, tylsistyn. Sama pätee myös omaan vaatekaappiin. Onhan toki se tylsistyminenkin hyvä asia, aina välillä mutta se mikä tuo minulle hyvän olon ei välttämättä tuo toiselle. Onneksi oma mies on samanlainen kuin itse olen. Silloin homma luonnistuu.

Ihana marjapuuronpunainen paitani

Tämä ihana paita on muokattu yhdestä kauan sitten ilmaisosastolta napatusta paidasta. Tätä paitaa tykkään käyttää juuri näin kuin kuvissa on. Mustat leggarit, mokkatakki ja hattu, harmaa huivi kaulalla kun tulee kylmä. Paidan alla on aina valkoinen toppi. Tuunaus paitaan on tehty vuosia sitten ja blogissa se on ollut esillä muutamaan kertaan. Uskon, että on tulevaisuudessa enemmänkin.

Tämä tapa tuunata on hyvä siitä syystä, että liian pieni paita mahtuu jälleen kivasti päälle, tosin tämä paita ei ollut kovin pieni, en vain tykännyt käyttää sitä sellaisenaan ollenkaan ja kun kaikenlaista materiaalia löytyy kotoa, niin pakkohan se on hyödyntää ja yhdistää.

Onko mun pakko ostaa? 

Vastaus: Ei ole. Eikä ole sinunkaan, voit tuunata ja muokata vanha ihan uudeksi vaatteeksi. Tämä olisi se asia, mikä pitäisi kyllä minunkin välillä muistaa. Välillä kun se sattuu itseltä unohtumaan. Ihminen kun olen.

Onko mun pakko ostaa

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi