Hae
VillaNanna

Burdan kaavat

Burdan kaavat

Burdan kaavat on minulla kaikkein eniten käytössä olevat kaavat. Burda on seurannut mukanani läpi koko nuoruuteni, ne oli ensimmäiset kaavat joita käytin, niissä olevat kaavat olivat enemmän makuuni kuin mitkään muut kaavat. Ja tämä pätee edelleen.

Burdan kaavat

Olen kirjoittanut Aenne Burdasta jokin aika sitten yhdessä postauksessa ja olen kertonut myö ohimennen monesti yhdestä lempi lehdestäni, joka on myös ollut Burdan lehti, mutta nuorille osoitettu lehti. Edelleen Burdalla on myös nuorten lehti, tosin harvassa kaupassa niitä myydään, harmillisesti. Nimittäin niissä on niin helppoja ja muodin mukaisia vaatteita ja kaavoja, paljon niksejä yms. Että olisi kyllä kiva jos niitä voisi tilailla.

Burdan kaavat ovat ajattomia ja esimerkiksi minun lempikaavalehteni on vuodelta -88 ja edelleen teen siitä lehdestä erilaisia vaatteita. Minulta onkin kyselty kyseisen lehden perään ja mitä olen siitä lehdestä tehnyt. Olen jo alkanut suunnitella kyseistä postausta teille. Lehti alkaa tosin olla jo aika huonossa kunnossa, joten se on pakko jollakin lailla laittaa esiin.

Jos tuo postaukseni kiinnostaa, jossa kerron muoti-idoleistani, niin klikkaa jälleen alla olevaa linkkiä. Nämä voimaihmiset ovat ihan parasta ja ovat aina mukanani kun mietin uusia vaatteita itselleni tai miten muokkaan vanhan uudeksi. Aenne Burda on käytännössä Iris Apfelin kanssa ainoat, jotka ovat kulkeneet mukanani nuoruudesta lähtien ja heidän tyyliesimerkit on sellaisia, joista ammennan paljon omaan pukeutumiseen. Tosin, käytän hyvin vähän koruja itse.

Minun muoti-idolini

En seuraa muotia

Ammatti opettajani aina sanoi: ”Muoti ei luo tyyliä, vaan tyyli muodin”. Tämä sanonta on kulkenut mukanani aina. En välitä muodista, en edes seuraa sitä. Seuraan mitä tuulia puhallellaan kädentaidon osalta. Useasti tosin kaavalehdet kulkevat edellä aikaansa sen verran, että jossakin kohtaa huomaa, että kas, onko tuo muotia kun samoja vaatteita alkaa näkyä katukuvassa vuoden kahden päästä kun itse on vaatteet nähnyt kaavalehdessä.

Tämän olen huomannut monesti juuri Burdan kohdalla. Se on hauska ilmiö. Useasti sama ilmiö näkyy refashion tekijöiden kohdalla. Tänään nään jonkin uuden villityksen, jota kaikki refashionistat tekee ja vuoden päästä ne samat jutut on kaupoissa ostettavissa, mutta ne on tehty uusista materiaaleista.

Onko minulla sitten muotivaatteita? Ihan varmasti, mutta en sellaisia tee tai hanki tietoisesti. Katson vain mikä miellyttää omaan silmään ja teen siitä materiaalista mitä sattuu kaapissa olemaan tai yhdistelen jo olemassa olevia vaatteita uusin tavoin. Mutta lehti, jonka ideoita ammennan, joita kaavoja käytän mieluiten ja lehti, joka on minun se ”muotiraamattu” on Burda. Voguet sun muut saavat jäädä lehtihyllyyn, valitsen Burdan.

Paita: Burda 6/2012 Housut: Suuri Käsityö 8/2013

Burdan kaavat

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Syksyn ensimmäinen paita

Syksyn ensimmäinen paita

Syksyn ensimmäinen paita pitää lämpimänä, kun viima nappaa vaatteisiin. Kylmyys alkaa tuntua ihossa ja tarvitaan jo jotakin hiukan lämpimämpää päälle. Nyt alkaa olla se aika, kun kaipaa pehmeyttä ja lämpöä ympärilleen ja kesävaatteet alkaa piiloutua kaapin nurkkaan odottelemaan ensi kesää.

Syksyn ensimmäinen paita

Viime keväänä aloitin tällä kaavalla make nine -haasteen, toki silloinkin lyhensin röyhelöä noin 10 cm pätkän ja nyt vielä enemmän, sillä kangasta oli todella vähän. Tein röyhelöstä myös yksipuolisen. Ohjeessa röyhelö on kaksinkertainen. Kaava löytyy Suuri Käsityö 8/2020  lehdestä. Kaava itsessään on yksi lemppareitani ja varmasti jossakin vaiheessa tulee pari lisää tällä kaavalla tehtyjä. Iloisemman värisiä vain.

Make nine ompeluhaaste on avattu

Mutta tähän paitaan oli pakko tehdä isompia muutoksia, että sain sen leikattua pienestä palasesta kangasta ja tärkeää oli myös se, että vaate on käyttökelpoinen minulle. Ehkä hitusen liian lyhyt näin lopultaan mutta käyttökelpoinen. Ehkä jossakin vaiheessa saatan muokata paidan ja laittaa helmaan resorin. Ehkä, katsotaan. Nyt se on kuitenkin helppo laittaa housuihinkin.

Harmaa ei nyt ihan ole värini, enkä kauheasti tykkää harmaaseen edes pukeutua. Mutta vaikka en harmaasta välitä, sitäkin väriä löytyy kaapista jonkin verran. Tämä tumma tosin aika vähän edustettuna. Yleensä valitsen vaaleampaa harmaata. Kivalta kuitenkin tämä kaava näyttää tässä kankaassa ja hyvä työpaita tästä tuli. Onnistunut siis kaikin puolin.

Vai mitä mieltä olette?

Muokkaa farkut korkeavyötäröisiksi

Olen viime vuonna vinkannut täällä miten matalavyötäröiset farkut voidaan tuunata korkeavyötäröisiksi. Vaikka matalat ovat taas valtaamassa alaa, niin itse en niihin enää ryhdy. Näin ollen mieluummin laitan farkkuihin enemmän korkeutta vyötärölle kuin madaltaisin niitä. Mutta jokainen valitsee päälleen mitä haluaa.

Vyötärön korjaus

Kun julkaisin vinkin tähän muokkaukseen, niin sain paljon kommentteja siitä, että tämä ei onnistu ja ei tule näyttämään hyvältä päällä. En muistanut ikinä ottaa kuvaa näistä päällä silloin, mutta nyt tietenkin otin. Vyötärö on napakka ja istuu hyvin päälleni. Ei valu eikä muutakaan. Pitää vain valita oikeanlainen vyötärökaitale tähän hommaan. Muokkaus on helppo vaikkakin aikaa vievää. Kannattaa katsoa linkki, jos aihe kiinnostaa.

Tuunauksen ei siis tarvitse olla mitään suurta ja vaatetta ei tarvitse muuttaa uudeksi vaatteeksi. Ihan pienet korjauksetkin muuttaa vaatteen ulkonäköä sekä toimivuutta päällä. Pienillä nikseillä voi käyttää vaatetta vielä pitkään, eikä tarvitse laittaa vaatetta kiertoon.

Syksyn ensimmäinen paita

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi