Nuppu print Pihasyreeni
Nuppu print Pihasyreeni -kangas on vihdoin leikattu. Kyseinen kangas on ollut minun aarre, enkä ole sitä uskaltanut leikata ennen vappua.
Nuppu print Pihasyreeni
Voitin kankaan kun osallistuin viime syksynä Alavara Facebook ryhmässä Masket Singer -Kuka on koneen takana leikkimieliseen kisaan. Ylläpito pyysi mukaan kisaan yhdeksän aktiivijäsentä mysteeriompelijoiksi, sekä yhdeksän eri yritystä tukemaan kisaa. Teimme siis ensin videon kun ompelemme jotain tiettyä asiaa, joka on meille ominaista ja muut arvaavat kuka tämä ompelija on. Vain kädet ja työ sai näkyä.
Oikein arvanneiden kesken arvotaan yksi voittaja, joka saa lahjan osallistuneen mysteeriompelijan kanssa. Minä ja minut arvannut henkilö saimme siis palkkioksi Nuppu printin ihanan Pihasyreeni kankaan. Tämä aarre on odottanut hyllyllä pitkään siis. Olen halunnut tehdä siitä jotakin, joka tulee olemaan minulle erittäin rakas ja tärkeä, siksi en heti leikannut kangasta leggareiksi, vaan annoin ajatuksen muhia. Palataan siihen kohta.
Vanhasta takista hame
Kun suostuin kisaan, olin jo suunnitellut mitä tekisin yhdestä takista, joka ei ollut millään mittapuulla sopiva, vaikka siitä innoissani olinkin. En ilmaisosaston vaatteita yleensä sovittele ennen kuin ne on pesty, joten pesun ja kuivauksen jälkeen takki joutui tuunauspinoon. Pinoon, joka on ollut syksystä asti minun salainen projekti. Hame onkin päässyt jo viime vuonna blogin sivuille, mutta koskaan en sitten päässyt kertomaan tästä kisasta. Tosin sekin on ihan hyvä näin, kun vihdoin sain sellaisen vaatteen kuin halusinkin. Jos haluat nähdä kisavaatteeni, niin klikkaa alla olevaa linkkiä.
Nuppu print Pihasyreeni hame
Hame on ilman kaavaa tehty ja helppo. Samalla tyylillä tehdään kuin aikaisempikin hame. Eli mitataan lantion levein kohta ja laitetaan noin 5 cm lisää mittaan. Tämä hame on tehty yhdestä kappaleesta vain ja oikealle puolelle on tehty syvä halkio. Halkioon laitan aina 3 cm lisää mittaa lisää (vain halkioon) Näin halkiosta tulee nätti, eikä kangas käänny rumasti näkymään oikealle puolelle. Vyötärölle napakka noin 4 cm levyinen kuminauha (vähintään 3 cm levyinen). Muuta ei sitten tarvita.
Mielestäni hameesta tuli oikein kiva ja sopi vappuun hyvin. Raikas ja keväinen asu rakentui helposti t-paidalla, neuletakilla ja valkoisella takilla. Takki on löytynyt vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, kuten myös t-paita. Neuletakki on ikivanha, olen ostanut sen juuri ennen kuin siirryin hankkimaan kaikki vaatteeni kirpparilta. Tämä tapahtui vuonna 2014, kun tuunaus valtasi ompelutilani.
Mutta mitäs tykkäätte kuosista ja hameesta?
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Kärpässienet jalkoihin – DIY
Nyt on koittanut se hetki, kun laitetaan kärpässienet jalkoihin ja lähdetään ulos tepastelemaan. Nyt on koittanut se hetki, kun kaikilla on jaloissaan kärpässienet… Ai ei vai? No kohta on, nimittäin, kuka tahansa voi laittaa jalkaansa aivan uskomattoman suloiset puukengät, jotka ovat kuin kärpässienet. Valkoiset suloiset pallurat punaisella pohjalla kelpaa kenelle tahansa, niin suloiset ne ovat. Uskokaa pois. Miten tämä kaikki tapahtuu? Siis se, että kuka vain voi saada jalkaansa kärpässienet? Kohta se selviää.
Niin kuin tiedätte rakastan Kierrätyskeskuksen ilmaisosastoa, koska sieltä tekee niin upeita löytöjä silloin tällöin ja kun liittää rakkauteni puukenkiin, on tämä rakkaustarina valmis. Vinkkinä sen verran, että tämän tuunauksen voit tehdä mille tahansa kengälle, sen ei tarvitse olla puukenkä, vaikka näistä tulikin aivan täydelliset.
Kärpässienet jalkoihin
Tähän hommaan ei tarvitse olla mikään taitaja, riittää, että sivellin pysyy jotenkin kädessä, eikä lentele sinne tänne, heittäen maalipisteitä pitkin lattiaa ja seiniä. Olet siis hyvän matkaa tuunauksen mestariksi.
Tarvikkeet:
- kengät
- 2x nahkamaali
- teippi
- sivellin
- töpötin
Tee näin:
- Puhdista maalattava pinta hyvin.
- Suojaa kengän puuosat teipillä.
- Maalaa punaisella maalilla koko puukengän päälliosa. Maalaa ohuita kerroksia muutama. Anna kuivua hyvin.
- Tee töpöttimellä ja valkoisella maalilla palluroita puukenkään. Anna kuivua.
- Poista teippi puuosista ja sujauta uudet kärpässienet jalkaan.
Helppoa, eikö totta? Muista kuitenkin huolehtia työkaluistasi ja pese sivellin sekä töpötin hyvin ja anna niiden kuivua rauhassa. Näin voit käyttää niitä toistekin kun löytyy toiset kengät jotka maalata.
Viva Color Up -nahkamaali
Viva Decor Color Up Leather & Synthetic Paint on suunniteltu käytettäväksi nahassa tai nahan kaltaisissa synteettisissä tekstiileissä. Color Upilla on erinomainen peittävyys, sitä on helppo käyttää ja se myös hylkii kosteutta. Voit hyvin maalata Color Upilla kenkiä tai laukkuja. Se soveltuu myös vaikka nahkaisten kirjan kansien maalaukseen. Kokeile muokata maalilla vaikka nahkavyö tai vaikka kumisaappaat.
Itse tykkään juuri tästä tuotteesta, se on ollut helppo käyttää ja värit ovat ihania. Saatavuus tällä hetkellä taitaa vain olla vaikea. En siis tällä hetkellä ole löytänyt tätä maalia Suomesta, viitisen vuotta sitten Sinelli myi tätä maalia, mutta ei näköjään enää. Toinen tähän tarkoitukseen sopiva nahkamaali löytyy Hobby Pointista: Artidee nahkamaali nimellä. Tätä maalia käytän töissä ja on oikein hyvä maali. Ja tietenkin suutareiden nahkamaalit on myös hyvä vaihtoehto. Pääasia on se, ettei maali rapise pinnalta heti pois.
Nautinnollista iltaa kaikille!


2









