Make Nine Challenge
Make Nine Challenge 2021 on kohdallani alkanut jo tuossa jouluna. Olen tarkkaan miettinyt mitä haluan tehdä ja mitä tarvitsen kaappiini sellaista mitä siellä ei vielä ole, Mitkä materiaalit ovat minulle tärkeitä nyt ja mitä uutta haluan kokeilla. Kaikki ne on nyt laitettu kahteen eri ruudukkoon, joiden tarkoitus on valmistua tämän vuoden aikana. Tällä tavoin pyrin pääsemään myös keskeneräisistä töistäni vihdoinkin eroon.
Viime vuosi oli käsitöiden osalta hyvin hankala, sillä en oikein jaksanut tehdä mitään, vaikka kaikenlaista olenkin sitten saanutkin valmiiksi, niin mitenkään helposti ne eivät ole valmistuneet. Siksi päätin, että tämä haaste voisi auttaa minua jäsentämään ja saamaan asiat loppuun. Nimittäin keskeneräisiä töitä lojuu joka puolella ja iso määrä erilaisia suunnitelmia myöskin. On myös kiva ottaa jokin projekti joka kestää taas koko vuoden, ettei vain näitä lyhyitä projekteja. Saanko nämä kaksi ruudukkoa valmiiksi on toinen juttu, tärkeää on mielestäni se, että edes yritän.
Make Nine Challenge
Tässä haasteessa on tarkoituksena ommella, neuloa tai virkata vaatteita ja/tai asusteita. Haaste on kuitenkin luonteeltaan joustava, eli voit hyvin tehdä vaikka jämäpaloista tilkkutäkkityylisen takin. Sillä ei ole väliä kenelle näitä teet, eikä sillä, teetkö vain yhdellä tekniikalla vai kokeiletko kaikkia. Itse päädyin tekemään yhdeksän ommeltua ja yhdeksän neulottua – joukossa tietysti jämäpaloja ja -lankoja. Voit päättää täysin, missä tahdissa haasteessa etenet sekä sen, missä järjestyksessä teet. Voit muokata suunnitelmaasi sitä mukaa kuin etenet haasteessa. Oman suunnitelmani jaan heti aluksi, koska se helpottaa minua pitämään siitä kiinni, mutta stressiä ei pidä tästä ottaa! Tarkoitus on omilla käsillään luoda ihania juttuja.
Viime vuosi oli käsitöiden osalta hyvin hankala, sillä en oikein jaksanut tehdä mitään, vaikka kaikenlaista olenkin sitten saanutkin valmiiksi, niin mitenkään helposti ne eivät ole valmistuneet. Siksi päätin, että tämä haaste voisi auttaa minua jäsentämään ja saamaan asiat loppuun.
On myös tärkeää kokeilla asioita, joita ei ole ennen tehnyt kuten minulla on vapaa kirjonta ompelukoneella. Tekniikka, jonka haluan ottaa haltuun mahdollisimman pian. Paljon olen katsellut miten muut tekee näitä upeita kirjontatöitä, mutta itse en ole vielä saanut aikaiseksi, ehkä nyt se tulee eteen kun sen on kirjoittanut ylös.
*****
Ompeluruudukko
- Vapaa kirjonta koneella
- Toppi frilloilla
- Puuvillamekko
- Takki kahdella eri materiaalilla
- Vakosamettileggarit
- Pikkumekko
- College
- Rennot housut
- Refashion, neulemekko
Neuleruudukko
- Valkoinen neule
- Nyppyneule
- Salmiakkikuvioiset ylipolven sukat
- Lankajämistä neuletakki
- Kirjoneulesukat Hyvän mielen villasukat -kirjasta
- Tilkkumekko
- Yksivärinen mekko
- Helmiä peruspaidassa
- Refashion – vanhasta paidasta uusi
Piirrokset on tehnyt juhoeerikki
Olen luonut Pinterestiin myös tälle haastelle oman kansion, jos joku haluaa seurata sitä kautta etenemistäni tai sitä, mitä olen keränyt ja ajatellut tekeväni.
Tarkoituksenani on hyödyntää kaikkea sitä mitä on jo olemassa kotona, ei siis hankkia materiaalia lisää. Tosin, tiedän jo varmasti sen, että muutama asia kuten liimakangas ja vuorikangas on hankittava, sillä kumpaakaan ei ole niin paljon, että saisin esimerkiksi takin vuoritettua tai tuettua nappilistoja. Jos on pakko ostaa tai hankkia, niin jokaiseen artikkeliin tulee siitä maininta.
Nautinnollista lauantaita teille kaikille!
Vuoden tuunaukset
Mahtavaa vuotta 2021, se vaihtui täällä Helsingissä nuorten keskuudessa rauhallisesti. Vietin yön töissä ja kohtasin ison määrän nuoria. Mutta nyt tänään käydään läpi vuoden tuunaukset ja jutellaan vähän myös kritiikistä, jota olen saanut tämän vuoden aikana. Vuosi on ollut monin tavoin raskas ja se on näkynyt sitten monella tavoin käsitöissäni. Vaikka voisi ajatella, että käsityö voimistaa, mikä tosiaan on totta, mutta olen vain niin väsynyt etten ole jaksanut aloittaa hommia ja toinen iso asia on ollut kuvaaminen, se ei ole tuntunut mielekkäälle puuhalle.
Mutta siitä huolimatta kun katson aikaansaannoksiani, niin olen kaikesta huolimatta tehnyt aika paljon asioita, joista olen todella ylpeä, ihanat lempivaatteet. Postaustahti on kyllä ollut nopeaa ja sisöltöä on ollut laidasta laitaan, mutta yksi aihe on jäänyt pois ja yksi aihe on myös vähentynyt paljon. Näistä olen saanut kritiikkiä, mutta toivottavasti tilanne tästä vähän muuttuu tämän vuoden aikana.
Vuoden tuunaukset
Viime vuonna tosiaan korona mullisti asioita ja tämän vuoksi moni teille tuttu aihe jäi vähemmälle huomiolle, mutta tuunausten kohdalla tilanne on ollut se, että koska olen itse ommellut tänä vuonna todella vähän verrattuna muihin vuosiin, olen vuoden aikana tuonut vanhoja tuunauksiani vanhan blogin puolelta esiin todella paljon. Olen tuonut esille ison osan teidän lukijoiden toiveita, osa on kuvattu uudelleen, osa on samoja vanhoja kuvia. Tästä syystä on materiaalia riittänyt blogissa hyvin ja toiveesta jatkan näiden vanhojen tuunausten tuontia tänäkin vuonna, en kuitenkaan ihan niin isosti kuin viime vuonna.
Viime vuonna minulla ei myöskään ollut mitään kunnollista projektia, pari hyvin lyhyttä juttua. Farkkujämäkassi -projekti sekä ompelujäteprojekti, joka on muuten täysin kesken vielä. Tarkoitus olisi hyödyntää tuo nomenomainen ompelujätekassi kokonaan ja katsoa mitä kaikkea ompelujätteestä voi tehdä. Farkkukassi -projektin loput jämät lahjoitin työpaikalleni ja nuoret saavat tehdä niistä jämistä mitä ikinä haluavat. Itse en niitä nyt enää enempää tee, sillä vinopino farkkua odottaa tekijäänsä.
Mutta ne työt, jotka olen saanut tehtyä ovat kaikki lempivaatteita ja iso osa monipuolista vaatekaappiani. En ole koskaan ollut niin tyytyväinen kaappini sisältöön, mitä nyt olen. Joka päivä kun laitan jonkin vaatteen päälleni, oloni on mahtava, vaikka olisin herännyt väärällä jalalla. Asia, johon olen pyrkinyt ja jossa meinaan myös pysyä. Lempivaatteistani olen paljon puhunutkin täällä.
*****
Muutaman huomion haluan nostaa viime vuodelta, joista olen erityisen ylpeä ja yksi niistä oli se, että minut löytää Etelä-Korealaisesta kirjasta. Minun pari työtäni löytyy kirjan sivuilta ja tekstissäni kerron mitä kirppistely minulle merkitsee ja mitä kaikkea vanhasta vaatteesta voikaan tehdä.
Tuunaus on ollut monta vuotta minulle jo se työväline poistaa stressiä ja toteuttaa ja haastaa itseäni tekemään asioita, joita en välttämättä pääsisi tai lähtisi tekemään kun kyse olisi kankaasta. Eri materiaalien yhdistäminen ja niiden toimiminen yhdessä on oma haasteensa, jotka olen halunnut ratkaista.
Ihanat erilaiset helpot tuunausideat ovat tuoneet iloa itsellenikin, kun olen voinut jakaa niitä teille. Siitäkin huolimatta, että olen saanut myös kritiikkiä siitä, ettei nämä vaatteet sovellu ikäisilleni. Vaikka olen asiasta toista mieltä. Ja koska teen vaatteita itselleni ja jaan vinkkejä teille, jokainen voi tehdä oman tyylisiä ja oman näköisiä, samanlaisia ei tarvitse kenenkään tehdä.
Viime vuonna on ollut ihanaa myös se, että olen ottanut jo kertaalleen tuunatun vaatteen esiin ja muokannut sitä vielä kertaalleen sellaiseksi, joka on toiminut minulla sitten paremmin, myös kokeillut yhdistää vaate toisen tyylisen vaatteen kanssa ja näin saada vaate elämään ihan toisenlaista elämää.
Iloa minulle tuotti myös minulle se kaikkein rakkain asia, nimittäin jämät. Jämillä saa tehtyä niin paljon kaikkea aivan ihanaa ja sellaista mitä ei ihan heti toinen pysty jäljittelemään. Näiden vinkkien antaminen teille kaikille on ollut minulle iso ilo ja iloa on tuottanut myös se, että olen nähnyt miten suurta iloa se on tuottanut myös teissä.
Ruokahävikki ja kirppispostaukset
Otsikossa jo näkyy mistä olen saanut kritiikkiä tämän vuoden aikana. Osa lukijoista kaipaa hävikkiruoka postauksia, ongelma on se, että olen nykyään todella vähän tuolla keittiössä, joten en pääse oikein ruokahävikin maailmaan sukeltamaan tällä hetkellä. Kirppiksillä käyminen on vähentynyt minulla paljon, mutta samalla myös vähentynyt sen vähän kuvaaminen. Kuvaan todella harvoin enää mitään löytöjäni.
Lupaukseni teille:
Vuoden tuunaukset ovat siis tuottaneet iloa ja mielihyvää, vaikka niitä on ollut vähän, niin ne ovat olleet sitä rakkaimpia.
- Lupaukseni teille on se, että jatkan edelleen tuunausvinkkien antamista, vaikka kangasvaraston hyädyntäminen tulee olemaan isossa osassa tänä vuonna, lupaan myös kuvata kirppislöytöjäni enemmän tänä vuonna, enemmän läpinäkyvyyttä sitä kohtaan ja lupaan myös aktiivisemmin laittaa kirppikselle vaatteita myyntiin. Hävikkiruoka-asiassa en osaa vielä antaa lupausta, valitettavasti.
Ihanaa vuotta 2021 teille kaikille!


10








