Arvonnan voittajat
Pimpelipompeli ja tuitelituitui, arvonnan voittajat julkistetaan tässä artikkelissa an yy tee nyt! Elikkäs, eilen on sihdoinkin onnetar hoitanut hommansa ja arponut pestävien pesulappujen kohtalosta. Kaksi onnekasta on valittu ja heille on ilmoitettu voitosta. Tämän viikon aikana laitan postia menemään ja pesulaput pääsevät uuteen kotiin. Nämä kaksi voittajaa löytyi täältä blogin puolelta molemmat.
Pesulappujen hoito-ohjeet:
- Pese 60 asteessa
- Pese ennen käyttöönottoa
Hyvin helpot ohjeet, muuta ei tarvita. Mitä enemmän niitä käyttää, sen paremmaksi ne tulee. Laput eivät siis ole tarkoitettu koristeiksi ollenkaan, vaan nimenomaan käyttöön. Jossakin vaiheessa, ehkä keväällä tulee toinen samanlainen arvonta. Jos vain ehdin tehdä toiset paketit jakoon teille.
Arvonnan voittajat
Aivan mahtavia artikkeleita kaikki valitsi lemppareikseen, monet valinneet myös minulle tärkeitä artikkeleita ja sellaisia joista olen itsekkin tavattoman ylpeä. Joukossa oli myös artikkeli, jota en muistanut itse ollenkaan…Huolestuttavaa! Mutta näinkin voi käydä kun niin paljon postailee ja julkaisee lähes päivittäin, että osa katoaa omasta pääkopasta kokonaan. Kaikkinensa on ollut suuri ilo ja kunnia saada kirjoittaa teille kaikille erilaisia juttuja, tietenkin itselleni ne rakkaimmat jutut ovat aina käsitöihin liittyviä sekä tietenkin Puola.
Voittajat ja kommentit julkaistaan tässä, paljon onnea voittajille!
SL kirjoitti:
- Pidän kyllä kaikista sinun blogiteksteistäsi, vaikea valita vain yhtä! Mutta valitsen tämän: https://villananna.vaikuttajamedia.fi/2020/01/03/auschwitz/.
- Toimiikohan linkki
Mutta tuo oli kyllä kiinnostava ja vaikuttava teksti.
- Sinisävyinen väri olisi ehkä mieleeni arvonnassa!
Anne K kirjoitti:
- Ehdottomasti koralli. Ja blogiteksteistä karpaloleipä. Rakastan selailla uusia reseptejä ja tietenkin myös tehdä
Voittajille tiedoksi, että pyrin laittamaan pesulaput tämän viikon aikana teille postiin tulemaan!
Ihana onnetar oli meidän Härdelli, joka piti hyvin huolta siitä, että kaikki tapahtuu hyvässä valvonnassa, eikä huijauksia tapahdu. Minä sekä mieheni toimittiin todistajina kun poika vanhanaikaisesti poimi hatusta voittajat.
Erittäin valtavasti onnea voittajille! Toivottavasti pesulapuista on teille paljon iloa ja toimivat hyvin kun valmistatte ihanan kylpylän omaan pesuhuoneeseen. Se on oikeasti ihan parasta ikinä! Varsinkin raskaan työpäivän jälkeen!
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja hyvää maanantaita!
Rikkinäisistä paidoista mekko
Paidat ovat mahtavaa materiaalia, joista saa vaikka mitä kivaa, tee vaikka rikkinäisistä paidoista mekko. Kaavaa ei tarvita, kun hyödyntää materiaalin omat linjat. Kuten vaikka, että hihat laittaa helmaksi, siinä on jo hyvä helmalinja valmiiksi kun yhdistää hihat toisiinsa. Yhdistellä voi mitä tahansa neuletta, kunhan on saman paksuista noin niin kuin suurin piirtein.
Materiaalit on hankittu aikaa sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta sekä miehen kaapista. Ovat kaikki jostain olleet rikki mutta nyt mekko on ihan ehjä. Tärkeää on myös se, että käyttää kaiken materiaalin mahdollisimman tarkkaan. Näiden jämistä olen tehnyt siis myös tuubihuivin sekä pipon.
Rikkinäisistä paidoista mekko
Tämä tuunaus ei ole ihan aloittelijoille, sillä tässä ei ole käytetty mitään kaavaa ja tämän tekemisessä menee oma aikansa, kun yhdistellään osia toisiinsa ja muokataan niitä itselle sopivaksi. Mutta tämän voi tehdä myös kaavalla, jos se helpottaa tekemistä sekä hahmottamista. Mutta ilman kaavaa oppii näkemään sen, miten vanhan vaatteen osia voi helposti hyödyntää monin tavoin, kun vain katsoo vaatteen mallia. Kuten tuossa alussa sanoin, että hihasta saa hyvän helmalinjan.
Kaikki osat kannattaa säästää, sillä niitä on helppo hyädyntää tässä itse päätyössä tai sitten noissa leikkuujätetöissä. Itse pidän siitä, että saan mahdollisimman hyvin hyödynnettyä kaiken mahdollisen. Toki minulla on tallessa myös napit ja ketjut, jos niitä ei ole itse työssä tarvittu. Niitä voi hyödyntää muussa sitten myöhemmin.
Koko asu
Mun syksyyn sekä talveen kuuluu erilaiset neulemekot, talvella enemmän villamekot mutta tähän aikaan ohuet neulemekot. Ne ovat ihana tapa pukeutua, varsinkin kun töissä on yleensä housut jalassa, niin vaihtelua saa kun muina aikoinen vetaisee hameen tai mekon päälleen. Tuunatun mekon yhdistin tällä kertaa kirppislöytöihin, vain mokkatakki on ostettu uutena silloin kun muutimme Helsinkiin kohta 10 vuotta sitten.
Asu
- tuunattu mekko – materiaalit ilmaisosastolta sekä miehen kaapista
- Kengät – Fida
- Hattu – Ompelin käsin hassuun hattuun koristenauhan. Hattu on muistaakseni Fidasta
- Mokkatakki – En muista mistä on ostettu
Asu on hyvin söpö ja tyttömäinen, juuri sellainen kuin tykkään. Kenkiä ja takkia vaihtamalla saa mekon taas ihan eri näköiseksi. Kannattaa siis hyvin uskaliaasti vain laittaa eri värejä yhteen. Minun oli pakko saada tähän asuun tuo hassu hattu päähän. Sen vihreä väri tuo esiin punaisen tukkani hyvin ja korostaa myös tuota hyvin harmaata asuani.
Nautinnollista sunnuntaita kaikille!


2












