Hae
VillaNanna

Minun uusi projekti

Minun uusi projekti

Minulta on kyselty paljon, että mikä on minun uusi projekti. Tähän olen vastannut useasti, ettei tänä vuonna oikein mitään sen kummoisempaa ole. Isot projektit kuten läjä-, kasa-, ja lummpisprojektit ovat tällä hetkellä sen verran suuria, ettei niihin ole aikaa. Mutta pienemmät kuten kassi -ja farkkukassiprojektit ovat olleet hyviä tässä kohtaa. Oman aikansa on vienyt myös pestävien kasvomaskien ompelu. Otanko jossakin kohtaa isomman projektin haltuuni, en osaa sanoa, mutta tällä hetkellä niin suuriin suunnitelmiin ei ole aikaa.

Myös farkkuprojekti päättyi nyt, sillä annoin loput farkkujämistä työpaikalleni nuorten käyttöön. Se oli erittäin hyvä idea, sillä ompeluhuoneeseen siirtyminen on ollut erikoinen urakka ja osa materiaaleista on ollut pakko laittaa muualle kuin huoneeseen. Tärkeää on se, että farkkujämät tulevat käyttöön ja ne hyödynnetään hyvin.

Minun uusi projekti

Mutta nyt minulla on projekti, joka jatkuu vuoden loppuun asti. Nimittäin tämä on sellainen pakkoprojekti. Minulla on useasti mielessä se, että mitä voisi tehdä kaikesta siitä roskasta, joka joutuu ompelujätekoriin. Langanpätkät ja pienenpienet kankaanpalaset, joista ei oikeasti saa enää mitään, niitä ei voi oikein kankaaksikaan muokata. Niin kuin teen isoille paloille. Ompelen kaikki yhteen ja teen niistä jotakin. Toki osa menee hienosti erinäisten asioiden sisälle pehmukkeeksi mutta ei tietenkään kaikki ja siitä kaikesta yritän nyt kehitellä jotakin kivaa ja hauskaa. Olenkin jo saanut aikaan aika paljon kaikkea kivaa mutta koska roskaa on noin valtavasti, niin tekemistä riittää ja paljon.

Ensimmäinen työni oli Sewing is my superpower -taulu, joka oli enimmäinen testaus, isompaan työhön, joka muhii tuolla päässä. Koska minulla ei ollut sillä hetkellä mitään kehyksiä, niin tein tästä ensimmäisestä hommasta sitten tuollaisen seinäkoristeen. Koristeeseen sain vaikka ja mitä ommeltua, myös koristenauhajämiä on helppo laittaa tuollaisiin mukaan. Hauska lopputulos, vaikka ei nyt ihan seuraa ajatustani, mutta seuraava sitten paremmin.

Pohjan rakensin kahdesta pitkästä palasta, jotka ompelin yhteen, katkaisin ja ompelin taas yhteen. Sen jälkeen ompelin pikkuruisia palasia sinne tänne pohjalle ja tämän jälkeen aloin sommitella mekkoa, henkaria ja teksti osiota. Lopputulos on hyvin vaalea ja hempeä, olisi saanut ehkä olla pikkuisen väriä enemmän, mutta eipä tuo minua lopulta haittaa. Näissä töissä voi olla tuota tekstuuria vaikka miten paljon. Ei muuta kuin kokeilemaan.

Minun uusi projekti

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Farkkujämien tango

Käsityön teemavuosi – Uuden edessä

Miksi haet huomiota kuvillasi

Miksi haet huomiota kuvillasi

Näitä keskusteluita ilmestyy aika ajoin eri keskuteluryhmiin, ihmetellään miksi kuvia laitellaan ja miksi haet huomiota kuvillasi. Onko sellaisella ihmisellä huono itsetunto, kun hakee huomiota somessa eikä todellisessa elämässä? Myös lehdet aika ajoin osallistuu samaan keskusteluun. Kirjoitukset ihmisten kuvien ympärillä on aika kamalaa luettavaa. Monien mielestä, kuvien laittajalla ei ole hyvää itsetuntoa, henkilö on jotenkin hyvin säälittävä ja kuvien avulla koittaa saada huomiota, jota ei muutoin saa. Osa taas sitä mieltä, että henkilö on itserakas, narsisti jopa.

Kuulostaa aika rajulle sanomalle kaikille, jotka laittavat kuviaan esille. Mutta onko tämä oikeasti näin? Voidaanko kuvien perusteella tehdä ihmisestä minkäänlaisia päätelmiä millainen joku ihminen on ja miksi hän kuviaan jakaa? Onko kuvalla ja kuvalla eroja? Voidaanko itsetuntoa oikeiasti parantaa somen erittäin kovassa maailmassa?

Miksi haet huomiota kuvillasi

Olen aina ollut sitä mieltä, että ihan jokainen ihminen hakee huomiota omalla tavallaan. Joku kuvin, joku mielipitein. Halutaan eri asioihin huomiota. Minä voin ihan rehellisesti sanoa, että minä haen huomiota omille töilleni, tai kirppislöydöilleni. Miksi minä olen aina kuvissa, johtuu pitkälti siitä, ettei minulla ole sitä mallia jota käyttää tässä hommassa.

Onko se sitten väärin, että hakee huomiota?

Itse en näe asiassa mitään väärää tai mitään pahaa. Mutta voiko itsetuntoa nostaa somessa, onkin sitten eri juttu. Some maailma on ankara, niin kuin tuossa alussa jo todettiin, teit miten tahansa, teet väärin. Ihminen kun todistaa itselleen aina olevansa se oikeassa oleva ja pönkittää näin osaltaan omaa itsetuntoa, vaikka sitä kuvaa ei laittaisi. Kuvien kritisointi vain yksi keino laittaa ihmiset tiettyyn järjestykseen.

Onko he parempia, jotka hakee asialleen huomiota ilman kuvaa?

Myös näiden ihmisten joukossa monenmoista tallaajaa, jotka sopivat erittäin hyvin noihin kriteereihin, joita asetetaan kuvien jakajille. Useasti tuntuu myös sille, että he jotka kritisoi kuvia ovat aika pahoja kiusaajia. Ei aina mutta välillä näkyy myös sitä.

*****

Itse otan todella harvoin selfieitä, en osaa ottaa niitä. Tästä syystä mieheni joutuu kuvaajan tehtäviin aina. Kuvillani on myös eri syyt. Osa on mietitty ja osa taas räpsyjä, joilla on tarkoitus vain kuvittaa tekstiä tai kertoa jotakin täysin muuta. Joskus taas haluan kertoa asustani tai tekeleestäni. Selfietä en ole osanut ottaa koskaan itselleni sellaiseksi jutuksi, jota käyttäisin tuosta noin vain.

Itselleni kuvat ovat lähinnä kivoja katseltavia. Ne toki kertovat tarinaa mutta pitääkö niitä alkaa tarkastella syvästi? Kaikki kuvien laittajat eivät ole samaa massaa. Toki on joukossa heitäkin, jotka rakentavat identiteettiään somen maailmassa, mutta heitä on lopultaan aika vähän. Narsistit taas voivat hyvinkin olla esillä muilla avuin kuin kuvin. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Mutta lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että kuvat on kivoja jakaa ja katsella. Kyllä sen näkee helposti, jos asia on toisin, oli sitten kyseessä kuva tai jokin muu asia, jolla haetaan huomiota omaan oloon.

Kokonaisuudessaan kannattaa aina miettiä mitä someen julkaisee. Se on se kaikkein tärkein asia, some ei ole mikään hiekkalaatikko, jossa voi kaiken pahanolonsa oksentaa jokun ihmisen päälle tai kaikkien päälle. Tai sellainen paikka, jossa voi käyttäytyä ihan miten tahansa. On nimittäin aika turhaa vaatia muita käyttäytymään tietyn mallin mukaan, jos ei siihen itse kykene. Eikös vain?

Miksi minä laitoin nämä kuvat?

Kytään nyt itseltä tämä sama kysymys: Miksi haet huomiota kuvillasi? 

Nämä kuvat on lähinnä kuvituskuvia, oli ihana ruska yksi aamu kun mies lähti viemään minua töihin. Päällä oli itse tehtyä vaatetta, sekä kirppislöytöjä, sellainen Lumppumaakarin ekstaasi jälleen. Tietenkin siitä kaikesta piti saada kuva ja laittaa Instaan kaikkien nähtäville. Mutta, halusinko minä olla tässä keskiössä? Halusinko, että minusta puhutaan? En, halusin esitellä ihanan ruskan, kivat kirppislöytöni sekä itse tehdyn vaatteen, joka on minulla kovassa käytössä, ollut jo vuosia.

Asuni

  • Toppaliivi: Itse tehty
  • Neule: kirppislöytö
  • Leggarit: kirppislöytö
  • Kengät: Ilmaisosasto

Tämä oli siis minun kuvien tarkoitus, saada huomiota vaatteilleni sekä ruskalle, ei minulle, minä olen vain se henkari joka on vaatteiden sisällä. Jos asiaa haluaa alkaa purkamaan vielä syvemmin, niin kyllä minä haluan näyttää millainen on minun mielikuvitukseni ja millainen on kädentaitoni. Some on vain alusta, jota hyödynnän siinä. Olen vähän sitä mieltä, ettei kaikkea pidä ottaa niin kamalan vakavasti!

Rentoa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand