Hae
VillaNanna

Käsitöiden parantava voima

Käsitöiden parantava voima

Paljon puhutaan käsitöiden terveysvaikutuksesta ja siitä mitä kaikkea käsityöt tuovat tekijälleen. Käsitöiden parantava voima parantaa koordinaatiota, hoitaa aivoja ja nostaa itsetuntoa. Itse katson, että käsityön terveysvaikutukset eivät ole vain ennaltaehkäiseviä vaan myös parantavia. Koska kädentaidoilla voidaan myös kuntouttaa ihmisiä. Esimerkki parantamisen voimasta on minun omasta kokemuksesta kun aikanaan minulla oli nuori henkilö ohjattavana, jonka kädet eivät enää oikein toimineet. Hän harjoitti käsiään saksia apuna käyttäen sekä teimme palmikkoja. Näin hän oppi käyttämään käsiään ja saamaan voimaa niihin.

Parantavasta voimasta voi antaa esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Kun onnistut jossakin, se nostaa itsetuntoa kohisten ylöspäin ja jos elämäsi on ollut täynnä negatiivista ja kompastelua ja onnistut vaikka sen yhden sauman ompelussa tai yhden kerroksen neulomisessa, se on iso valo tunnelin päässä. Mutta mitä terveysvaikutuksia voi käsitöillä olla?

Käsitöiden parantava voima

Muutama vuosi on julkisuudessa puhuttu miten kädentaidot parantavat aivojen hyvinvointia ja auttaa muistisairauksien ehkäisyssä (ei tarkoita sitä, että se poistaa muistisairudet, hidastaa niiden puhkeamista ja etenemistä). Käsityöt ovat tärkeä osa ihan arkipäiväistä elämää, miten niillä tuetaan silmien ja käsien yhteispeliä, käsityöt rentouttaa ja saat hyvää mieltä. On todistettu, että käsityöt ovat oiva tapa poistaa stressiä sekä auttaa masennuksen hoidossa, käsityöt nimittäin lisäävät hyvänolon tunnetta.

Säännöllisesti harrastettuna käsityöt tukevat hienomotorisia taitoja ja tuovat itsevarmuutta ja nostaa itsetuntoa ja aivoille käsityöt ovat ihan parasta jumppaa. Kädentaidoista puhuttaessa ei tarkoiteta vain neulomista, vaan kaikkea muutakin mitä käsillä saadaan aikaan. Vaikka maalaamista. Jokaisella on oma osaamisensa kädentaidoissa. Ja kaiken tämän oppii jos on kiinnostusta, kukaan ei ole seppä syntyessään, en minäkään ole osannut kun aloitin. Opin pikku hiljaa.

Aivoille käsityöt ovat mitä paras jumppa. Mielikuvitus alkaa lentämään ja ihan pelkkä ajattelu helpottuu. Minusta yksi iso ja selkeä asia käsitöiden terveysvaikutuksista kuitenkin on se, että sillä voidaan pitkittää muistisairauden alkua. Eli käsityöt suojaavat muistia.

Onko kaikki vain hyvää?

Ihan kaikki käsityöt auttavat näissä asioissa. Lista on todella pitkä mitä kaikkea hyvää käsityöt tuovat tullessaan, toki on myös se nurjapuoli myös tässä hommassa. Nimittäin, yksi asia vaivaa isoa osaa meitä käsityöläisiä, ja se on jännetupintulehdus. Jos oikein innostuu neulomaan, niin voi käydä niin, että käsi on pari viikkoa paketissa. On myös perussairauksia, joiden kohdalla käsityöt, varsinkaan lankatyöt eivät ole ihan hyvä vaihtoehto, silloin kannattaa miettiä muita kädentaitoja. Mutta joka tapauksessa käsityöt ovat yksi tärkeä perusasia, jota kannattaa harjoittaa.

Lähde: Askel terveyteen

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Vaatteella on tarina

Itse tehdyt vaatteet

Syksyn tuulet jo puhaltaa

Syksyn tuulet jo puhaltaa

Syksyn tuulet jo puhaltaa ja sen olen huomannut jo siitäkin, kun minulta on alettu pyytämään syksyisiä tuunausvinkkejä. En ole itse vielä päässyt hommaan mukaan, vaikka jo aloittelin yhtä työtä tuossa viikolla. Koitan senkin saada viikonlopun aikana valmiiksi. Syksyä en kuitenkaan kovin mielellään vielä haluaisi kun kesää voisi olla vielä hyvinkin jäljellä. Silti syksyn jo haistaa ja sade on muuttunut kylmäksi ja epämiellyttäväksi. Yöt ovat kylmiä ja alkaa tulla sellainen käpertely fiilis. Lämpimien peittojen alle on ihana käpertyä lämpimän kaakaon kera.

Minulla ei juuri isoja syystuunaus suunnitelmia ole. Muutaman jutun olen kaivanut laatikosta ja olen sitä pinoa aloittanut pienentämään. Koska samaan aikaan tehtailen kasvomaskeja, niin mitään erillistä projektikasaa en aloita. Ne projektit saa odottaa ensi vuotta.

Syksyn tuulet jo puhaltaa

Korona-ajan karantteenit ovat tuoneet monille ihmisille vyötärölle hiukan tavaraa, kuten minulle ja kaappi kertoo surullista tarinaa asian tiimoilta. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, kun voi kaivaa kaapeista vaatteita, jotka eivät enää mahdu tai eivät muuten vaan enää ole se juttu. Näitä vaatteita yhdistelemällä saa vaikka mitä ihanaa aikaiseksi. Muokataan vaikka liian pieneksi jäänyt neuletakki sopivaksi.

Huom! 

  • Aina kannattaa sovittaa ja katsoa mihin lisää volyymia tarvitaan. Tuosta noin vaan ei kannata lähteä hääräilemään!

Tarvikkeet:

  • Tuunattava neuletakki
  • flanellipaita tai vastaava
  • reunapitsejä
  • virkattu pyöreä pöytäliina

Tee näin:

  • Purkaa ensin flanellipaidasta kaikki se minkä haluat hyödyntää, kuten hihansuut, taskut, kaulukset yms.
  • Leikkaa neuletakkiin sivut auki, sekä myös etu-ja takakappaleille.
  • Leikkaa flanellipaidasta kiilat, jotka ompelet neuletakkiin, niihin kohtiin, jotka leikkasit auki.
  • Leikkaa flanellipaidasta pitkä suiro (yhdistele suiroja keskenään) ja tee pitkä suiro, johon ompelet reunapitsin toiseen päähän. Ompele rypytyslanka ja asettele se neuletakin helmaan. Ompele frilla kiinni helmaan.
  • Voit kiinnittää flanellipaidan osia hihoihin, taskut taskuiksi yms. mikä ikinä sopii omaan tyyliin tai sitten kiinnittelet pitsejä sinne tänne neuletta. Kannattaa kokeilla kaikenlasta.

Mitä isomman kiilan tekee, sen enemmän volyymia tulee neuletakkiin. Aina kannattaa kuitenkin hiukan varoa, ettei tule liikaa ja joudu pienentämään. Minun kiilat loppuu maksimissaan aina vyötärölle, joskus voin vetää kiilat ylös mutta tämä riippuu niin paljon siitä, miten pieni korjattava vaate on.

Syksyn tuulet jo puhaltaa Syksyn tuulet jo puhaltaa

ASU

Materiaalit ovat aikanaan löytyneet Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kierrätyskeskuksesta on löytynyt myös paita, joka vilkkuu kuvissa sekä saapikkaat. Jättipipon olen neulonut vuosia sitten jämälangoista. Ohjetta minulla ei siihen pipoon valitettavasti ole. Mutta helppojen peruspipojen ohjeita löytyy googlettamalla. On joustinneulepipoa ja suoraaneulottua. Löytyy varmasti itselle sopiva pipo. Pipo on helppo tapa opetella neulomista. Pipo valmistuu nopeasti ja hirmuisen isoja juttuja ei tarvitse osata. Ainoat on ne, että miten yhdistää aloitussilmukat pyöreäksi ja tietenkin lopun kavennukset. Mutta eivät nekään ole ylitsepääsemättömiä asioita.

Tämä tuunaus on hauska ja ulkonäkö muuttuu sen mukaan mitä materiaalia käyttää. Kokeile pitsiä kiiloiksi tai toista neulosta. Kokeile uskaliaasti vain kaikkea. Jokaisen tyyliin ja makuun löytyy materiaalia kirppiksiltä, jos ei omasta kaapista sillä hetkellä löydy. Uskoisin, että tällä hetkellä monien kaapeissa on kutistuksia tapahtunut. Tämmöisten vinkkien avulla vaatteet säilyvät käytössä pitkään.

Syksyn tuulet jo puhaltaa

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Farkkutakki farkkujen palasista

Kaksi vanhaa neuletta