Slow-fashion liivimekko Kontista
Puhutaan vähän kirppareista ja vaatteista. slow-fashion, liivimekko Kontista olisi tämän artikkelin juttu. Kaikki alkoi siitä kun kirpparit avasivat pitkästä aikaa ovensa ja pääsin jälleen katselemaan ihania vaatteita. Minulla on muutamia juttuja, joita etsin, olen etsinyt siis jo vuosia ja tietenkin nappaan mukaani, jos sellaisen löydän. Kuten nytkin löysin, pienen etsimisen jälkeen.
Tällä hetkellä nousevana trendinä eri ikäisten joukossa on kirpputoreilta ostaminen. Tuossa alkukesästä kun kiersin Kallion Vintageliikkeitä, oli aivan ihanaa nähdä miten nuoret ovat ottaneet kaupat itselleen. He etsivät hyviä löytöjä, ei mitään kertakäyttömuotia, vaan ihan kunnon vintagea. Vanhoja Leviksiä ja t-paitoja sekä lenkkareita. Myös hupparit meni kaupaksi hyvin. Oli aika hienoa katsoa mitä eri ikäiset mielellään osti, mitkä oli ne jutut, jotka kiinnosti. Kaikenkaikkiaan olin valtavan tyytyväinen siihen, että niin monet eri ikäiset ovat ottaneet kierrätysmuodin itselleen.
Slow-fashion, liivimekko Kontista
Mies haki minut töistä ja suuntasimme suoraan Espoon Konttiin. Tykkään kyseisestä Kontista, sillä siellä on paljon juuri vintagea. Pienen etsimisen jälkeen löysin monta mielenkiintoista vaatetta, joista sitten kuitenkin otin vain tämän liivimekon. Tällainen mekko minulla oli myös nuorena ja se oli vielä itse tehty liivimekko. Tykästyin tähän heti ja tietenkin se oli otettava mukaan.
Olen ehtinyt käyttää tätä mekkoa paljon. Valitettavasti olen onnistunut hajottamaan helmaa sen verran, että pääsen paikkaushommiin, ennen kuin laitan tämän mekon päälleni. En ymmärrä miten kömpelö oikein osasin olla taas tällä kertaa. Mutta tästä huolimatta, on mekko siltikin minun tämän kesän ehdoton suosikki.
HAMPTON REPUBLIC
Minulla on yksi fast fashion kohde, josta tykkään todella paljon ja ostan kyllä jos satun hyväkuntoisen löytämään kirpparilta. Minulla on myös ne kipukohtani, mutta en kuitenkaan kaikkia osta, harvat ja valitut. Hampton republic on KappAhlin mallistoa ja nimensä mukaisesti on hyvin merellinen mallisto.
Kierrätyskeskuksesta löysin HR:n laukun ja vaikka olen ison määrän laukkuja laittanut nyt kiertoon Hopeen, niin tämän minä halusin itselleni ja jotenkin halusin yhdistää laukun vielä tähän minun vintagemekkooni. Tyylit poikkeaa toisistaan todella paljon, mutta tätä minä teen, sekoitan kaiken toisiinsa.
Aurinkoista tiistaita kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:
Raaseporin linnanrauniot
Raaseporin linnanrauniot ovat kyllä Suomen komeimmat linnanrauniot, ainakin minusta. Helsingistä pääsee ihan suoraan ajamaan raunioille, matkalla on erittäin hyvät opasteetMahtava päiväseikkailukohde, kun haluaa olla linnan neito tai suuri ritari. Tämä kohde sopii siis hyvin seikkailuun ja antaa mielikuvituksen lennellä oikein kunnolla. Joutuu siellä olemaan varovainenkin, sen verran liukasta siellä on, varsinkin alimmissa kerroksissa.
Minun lomani toiseksi viimeinen päivä vietettiin ihanan kauniissa maisemissa, auringon kutitellessa ihoa voimakkaasti. Raaseporin linnaan on mahdollista ottaa opastettuna mutta meille riitti QR-koodin käyttö, joka oli ihan yhtä toimiva kuin opastettu kierroskin.
Raaseporin linnanrauniot
Raaseporin linna rakennettiin 1370-luvulla, sen monivaiheinen elämä kuitenkin päättyi 1500-luvulla kun Helsinki perustettiin ja huonokuntoinen linna alkoi olla vaarallinen. Sen olutkellari romahti, jolloin sen aikainen kuningas jätti linnan raunioitumaan. Linna ehti olla luonnon armoilla 300 vuotta ennen kuin sitä alettiin kunnostaa. Linnan tarina on niin monimuotoinen, että lyhyt historiikki löytyy Luontoon.fi sivustolta.
Tietenkin kun raunioista on kyse, niin olisi mahtavaa, jos tietäisi miltä linna oikeasti aikanaan näytti. Itse menin ihan sekaisin siellä sisällä, en tiennyt enää missä huoneessa olen ollut ja missä taas en. Suuntavaisto sekosi ihan kokonaan. Koitin kovasti kuvitella huoneet, miten ne on aikanaan sisustettu, miten ihmiset siellä ovat eläneet. Miten leipurit ovat leiponeet leipää, kalastajat kalastaneet, seppä taonnut aseita ja muita tärkeitä tavaroita. Mietin missä nukkui ylhällistö ja missä taas asusteli käsityöläiset. Millaisia ihmisiä he olivat luonteeltaan. Linna on hyvin romanttinen paikka ja saa mielikuvituksen valloilleen.
Linnassa on vaikea kulkea, ei ole ramppeja tai esteettömyyttä missään. Meilläkin oli hiukan vaikeuksia liikkua joissain osissa linnaa, kun portaat olivat niin kapeat, että joutui kulkemaan sivusuunnassa, ettei pudonnut portailta. Ja on pakko myöntää, että välillä pelotti kulkea muutoinkin kun tuntui sille, että kohta mennään lattian läpi. Se vain tosin oli tunne, linna on hyvin restauroitu, eikä siellä pääse lattioiden lapi tippumaan. Minun mielikuvitus vain laukkaa kun pääsen tällaisiin paikkoihin tutustumaan.
Linnan tiluksilla vietetään joka vuosi erilaisia juhlia, on junnusjuhlaa, keksiaika juhlaa ritareineen ja prinsessoineen. Tänä vuonna valitettavasti kaikki sellainen on peruttu, mutta toivottavasti ensi vuonna ollaan taas järjestämässä näitä mielenkiintoisia kesäpäivän juhlia. Alueella on myös kesäteatteri sekä ravintola/kahvila. Alue on niin romanttinen, että siellä on ihana viettää myös häitä, sekä muita juhlia.
Ihanaa päivää kaikille!


8

















