Vyölaukku farkkujen jämistä
En ole hetkeen kertonut miten tämä minun farkkujämä projekti oikein etenee, kun se ei oikein etene. Tällä kertaa tuli vyölaukku farkkujen jämistä ja osa minun töistä on vielä kuvaamatta. Ja nyt on jo aika pieneksi vähentynyt tuo minun kasani. Vyölaukut jakaa mielipiteitä, mutta itse tykkään näistä, oli ne sitten minkä mallisia tahansa. Tämähän on nyt suoraan kasariluvulta malliltaan ja toimii siis meikäläisellä todella hyvin.
Nyt voin oikeastaan jo sanoa, että kassi alkaa pienentyä kun olen vaihtanut Muumikassin pienempään pussiin. Mutta työ ei ole vielä ohi ja siksi olenkin pitänyt taukoa, toki taukoon on myös se syy, että poika on lomilla ja keskityn häneen kun olen kotona. Nyt kun palat ovat todella pikkuisia, niin haastetta löytyy, että mitä kummaa näistä oikein nyt tekisi. Uskon kuitenkin, että saan nämä palaset käytettyä jotenkin.
Vyölaukku farkkujen jämistä
Tuossa heti artikkelin alussa sanoin, että vyölaukku jakaa mielipiteitä mutta pakko on meikäläisen sanoa siihen, että mikään ei ole niin kätevä kuin on vyölaukku. Se jättää kädet vapaaksi ja sinne mahhtuu juuri se vähä mitä tarvitsee. Ei tarvitse raahata isoja reppuja tai muitakaan. Lompakko ja puhelin mahtuu hyvin tähän pikkuiseen laukkuun. Se on juuri niin täydellinen tällaiselle täntälle kuin minä olen.
Kaavat löytyy:
Allt om Handarbete 8/19
Tämä vyölaukku on myös sellainen, joka on tehty kokonaan kierrätetyistä materiaaleista. Kiinnitin on pojan vanhasta ulkoilupuvusta ja vetoketju sekä heijastin on Kierrätyskeskuksen Näprä osastolta löydettyjä. Mitään uutta ei siis ole ostettu tämän vyölaukun takia. Ja se on aika hienoa se. Minusta ainakin. Tämä laukku ei ole mikään kovin työläs edes tehdä, vaikkakaan ei ole mikään kovin helppo juttukaan. Parasta on kuitenkin se, että näitä voi tehdä vaikka mistä materiaalista, kunhan on kestävää ja jämäkkää kangasta. Muulla ei niin väliä. Tää on ihan mun juttu ja sopii minulle, joka ei välitä noista erilaisista repuista ja käsilaukuista. Vaikka niitäkin löytyy ja niitä on välillä pakko myös käyttää.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:
C’est la Vin
C’est la Vin on tämän hatun nimi. Kesä tulee kohinalla ja sen mukana tulee myös ihanat kesähatut. Jos ette vielä tienneet, niin meikäläinen rakastaa hattuja, oli sitten kyse talvisista hatuista tai kesäisistä, niin hatut on mun juttu. Hatuilla on helppo muuttaa asun ilmettä ja parastahan on se, että hattu suojaa päätä auringolta ja iso lieri suojaa myös muuten ihoa. Siksi minä valitsen kaikkein mieluiten isolierisen hatun, sillä saa hienosti myös hartiat suojattua paahteelta.
Minulla on niin herkkä hipiä, että minun on pakkokin miettiä miten pukeudun kesällä, ja miten monella tavalla voin suojata ihoni. Ei riitä pelkästään fysikaaliset rasvat, vaan on laitettava vaatetta suojaamaan ihoa myös. Hattu myös muodistaa kivasti asun kuin asun. Eli hatulla saa monta kärpästä yhdellä iskulla. Ihania hattuja löytyy nykyäänkin ihan mistä tahansa, kirppareilta yleensä löydän itselleni ne kaikkein parhaimmat mutta löytyy niitä myös vaatekaupoistakin. Mutta parastahan on se, että voi tehdä hatun itse, silloin saa juuri sellaisen kuin haluaa! Tämä hattu onkin tehty yhteistyössä mieheni kanssa. Hän suunnitteli kirjoituksen hatun lieriin.
C’est la Vin
Hattuun ei ole olemassa mitään ohjetta, en merkkaillut mitään ylös kun aloin testailla miten homma hoituisi meikäläiseltä. Suosittelen kuitenkin tutustumaan eri virkattujen hattujen ohjeisiin ja yhdistelemällä niistä itselle sopiva juttu. Jos ei tykkää itse testailla ja kokeilla. Mieheni kirjoitti tekstin, jonka kirjailin hatun lieriin. Täytyy sanoa, että tästä tuli tämän kesän lempparihattu. Lankana minulla oli Novitan Cotton Recycked -lankaa, virkkuukoukku oli 3,5mm. Näin sain tukevan hatun virkattua.
Käytätkö hattuja kesällä?
Tykkään todella paljon tuosta Novitan langasta, se on ihanan jämäkkää ja sillä saa niin hyvänlaisen hatun virkattua. Tarkoituksena olisi virkata myös toinen hattu, joka olisi vielä iso lierisempi. Saa nähdä miten sen homman kanssa käy. Minulla on nyt iso innostus pellavavaatteisiin, jota ei ole ollut aikoihin ja tämä hattu sopii niin pellavan, farkun kuin puuvillan kanssa. Isompi lierinen sopii parhaiten rannalle, kun sen voi upottaa syvälle päähän ja lieren alle voi piiloutua vaikka kokonaan halutessaan.
*****
Sanaleikkiä ja käsityötä, sitä on tämä hattu. Kumpaakaan ei kannata ottaa niin vakavasti. Sanoilla leikkiminen on kivaa ja sanaleikit sopii hyvin käsitöihin. Näitä kirjailtuja kesähattuja on paljon, on niitä ihan oikein tarkoittavia ja myös sitten näitä sanaleikkihirviöitä. Miksi sitten haluan leikkiä sanoilla? Koska se on kivaa, teen sitä myös suomenkielen kanssa paljon. Leikittele rohkeasti sanoilla ja lauseilla, älä pelkää väärin kirjoittamista, sillä se on sanaleikin ydin. Tarkoitus on saada huvittava ja hankala käännettävä monimerkityksellinen lause aikaiseksi. Kirjailla voi siis kirjoittamalla oikein tai vaihtoehtoisesti sanaleikein. Sanaleikeissä tosin on se, ettei kaikki ymmärrä sanaleikin tarkoitusta, vaan keskittyvät oikeinkirjoitukseen. Voit kirjailla myös anagramin lieriin tai palidromin, jotka ovat myös sanaleikkejä. Minä itse tykkään nimenomaan näistä sanaleikeistä lierissä.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:


8











