Hae
VillaNanna

Meidän viikko eristyksissä

Meidän viikko eristyksissä

Meidän viikko eristyksissä oli hyvinkin mielenkiintoinen kokemus. Sen lisäksi, että opettelin digitaalista nuorisotyötä, opettelin kaikenlaista muutakin. Me teimme Härdellin kanssa muutamia aiva ihania reissuja eri maissa, varsinkin Puolassa ja kokeilimme erilaisia reseptejä. Ompelin Härdellille pienen nallukan, jonka oli tarkoitus valmistua tässä, mutta hän ei ole aloittanut projektiaan vielä. Johtuu pitkälti siitä, että äitiliini on palannut sovimen äärelle ja nallukka projekti jää viikonloppuun. Silloin aloittelemme sen.

Viikko oli todella ahdistava monin tavoin ja sai etsimällä etsiä erilaisia keinoja, miten selviytyä. Härdelli on jo ihan mökkihöperönä, onneksi hiukan pääsee ulkoilemaan kun hakee äitiä töistä, vie Nuppua pissalle ja leikkii takapihalla. Muuten ei juuri minnekkään pääse. Toivonkin, että tässä piakkoin pääsee kääntämään maata meidän maapläntillä.

Mitä ihmettä me sitten teimme?

  • Käytiin koulua
  • Matkustettiin Puolassa
  • Käytiin erilaisissa museoissa ympäri maailmaa
  • Katsottiin Härdellin valitsema elokuva yhdessä
  • Testattiin oikein herkullisia makupaloja
  • Tehtiin ruokaa yhdessä muutoin vain
  • Pieni ompelukin saatiin aikaiseksi
  • Rapputreeniä ja kuntopiiriä

Uskoisin, että me voitamme tämän ja pian päästään ihan normaaliin päivärytmiinkin. Mutta nyt kerron miten me pääsimme sänkymatkailemaan maailmalla.

Kukkakaalikeitto

Tarvikkeet:

  • Yksi iso kukkakaali
  • 2-3 perunaa (riippuu koosta)
  • 2dl kermaa
  • keitinvettä
  • suolaa
  • muita mausteita oman maun mukaan

Tee näin:

  • Pese ja pienennä kukkakaali, kuori ja pese perunat, pilko perunat pieneksi ja keitä kasvikset suolavedessä pehmeäksi.
  • Siivilöi keitinvesi talteen myöhempää käyttöä varten
  • Soseuta kasvikset sauvasekoittimella muusiksi, lisää kermaa pikku hiljaa kattilaan, jatka soseuttamista ja kaada keitinvettä joukkoon pikku hiljaa.
  • Kun keitto on mieluisan keittomaista, mausta se ja aseta tarjolle.

Meidän viikko eristyksissä

Herkullisiin lakupaloihin löytyy resepti Koti ja Keittiö 2/20

Lettukestit sopii aina mihin hetkeen tahansa!

Meidän viikko eristyksissä

Meillä siis Härdelli on kolmatta viikkoa kotona kotikoulussa ja meidät aikuiset suljettiin saman katon alle runsaaksi viikoksi. Tällaisille introverteille se on oikeasti aika liikaa. Olla siis sosiaalinen toistemme kanssa. Lopulta mieheni nukkui olohuoneessa, kun meikäläinen oli jo ihan tuskassa, että haluun olla yksin. Tarvitsen omaa tilaa, ja sain sitä, ainakin hiukan. Koulunkäynti lähti kunnolla vauhtiin ja luokkatoverit saivat myös hyvin pitää jutusteluvälitunteja Hangoutsissa. Se on piristänyt poikaa todella paljon. On myös pelannut kamujen kanssa jonkin verran. Eikä nyt ihan laiskanlaiseksi olla ryhdytty, vaan koulunkin liikuntatunnit ovat olleet mukavaa vaihtelua pojalle. Härdelli oli hyvin iloinen siitä, että äiti ja isi on kotona ja voidaan tehdä paljon asioita yhdessä.

  • Google maps on muuten super ihana keksintö. Valitset vain maan minne menet ja sukellat street näkymään ja ei kuin tutustumaan maahan. Tietenkin me ensin matkasimme Krakovaan ja Zakopaneen, katseltiin myös meidän joulukuvia ja muisteltiin matkaa. Härdelli kovasti toivoo pääsevänsä takaisin Puolaan.
  • Kokeiltiin virtuaalimuseoita, niin Suomessa kuin ulkomailla. Mielenkiintoinen kokemus kyllä ja oli hienoa nähdä ei paikkoja, vaikka ei voi tuntea tuoksuja, koskea pintoja, tuntea ympäristöä. Se oli erikoinen kokemus, sillä yleensä museot herättelee kaikkia soluja, mutta virtuaalisesti se koskee vain silmiin. palvelu ehkä vielä pikkuisen kömpelö, mutta hauska silti.
  • Ihan parasta oli se, että kävimme Jurassic Worldissa tutustumassa dinosauruksiin, valitettavasti dinot pääsivät lopuksi kaikki vapaiksi. Härdellille oli erittäin tärkeää, että saa valita jonkin häntä kiinnostavan elokuvan ja tietenkin elokuva sisälsi dinoja. Minä ja Härdelli sukellettiin elokuvaan niin syvälle, että lopulta mieheni katseli elokuvaa meidän kautta. Olemme pojan kanssa kovia eläytymään.
  • Herkuteltiin oikein kunnolla myöskin. Oli hyvää aamupalaa, jonka Härdelli teki isänsä kanssa ja oli herkkuiltapalaa juustoineen ja teekuppeineen. Ruoka oli ihan parasta kukkakaalikeittoa ja pöytään laitettiin uusin pöytäliina, jonka ompelin pikapikaa kankaan palasesta.

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Mökkihöperyyden huipentuma

Korjaa ja paikkaa

Korjaa ja paikkaa

Korjaa ja paikkaa, se on ihan parasta, vaikka korjattavien pino kasvaa kasvamistaan. Silti joskus on hyvä aloittaa homma ja viedä edes osa hommista loppuun asti. Näin tein muutama päivä sitten. Vielä jäi muutamia korjattavia pinoon, mutta tärkeää oli se, että sain ison osan parsittua ja paikattua. Korjaaminen ja parsiminen tuottaa suurta mielihyvää meikäläiselle. Haluan useasti myös, että parsiminen näkyy, tarkoituksella valitsen eriväriset langat siihen hommaan.

Olen niin nuuka, etten halua heittää sukkia pois, jos niihin tulee reikä, tai purkaa siihen asti kun on reikä ja neuloa tilalle uusi osa. En vain halua tehdä sitä. Mieluiten paikkaan ja parsin. Vaate saa luonnetta ja silloin näkee myös vaatteen eletyn elämän ja silloin sille muodostuu tarina ja elämän värit. Vähän kuin arvet ihmisellä.

Korjaa ja paikkaa

Korjaa ja paikkaa

Parsimiselle on ihan ohjeitakin ja muutamia olen koittanut opetella, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että paikkaan ja parsin juuri niin kuin osaan ja miten sen hallitsen. Tapoja parsimiseen on monia ja siksi se onkin mielenkiintoinen maailma, jossa haluan seilata. Uutta on hyvä oppia koko ajan ja kutittaa aivonystyröitä, näin hoitaa myös aivojensa terveyttä hyvin.

Vihdoin korjaa ja paikkaa pinoni on pienentynyt reippasti, kun talviloman aikana kunnostauduin kunnolla ja päätin ottaa neulan ja langan kauniiseen käteen. Kyllä tällä kertaa vuorossa oli neuleiden pino. Sukkia ja hanskoja tuli korjattua. Vielä pitää yhdet lenkkarit parsia. Vähän jännittää se homma kun en ole mikään taitava tässä homassa vieläkään. Käsin ompelu ei ole koskaan oikein ollut mun juttu, mutta silti pitää yrittää, edes sen verran, että saa taas vaatteet käyttöön.

Ennen kuin heität vaatteen pois tai laitat sen kirppispinoon, mieti miten sen voisi vielä paikata. Aina ei tarvitse hävittää vaatetta tai tehdä siitä kokonaan uutta, sen voi parsia tai paikata. Se on niin parasta kuin olla ja voi. Katsokaa nyt! Minun sukilla ja villapaidalla on tarina kerrottavana, Miten paljon niitä on käytetty, missä ne ovat käyneet, miten rakkaita ne minulle on.

Mitä enemmän opin parsimaan ja mitä enemmän tykkään lopputuloksesta, sen ylpeämpi olen siitä, miten olen oppinut ja miten olen jaksanut pienentää tätä korjattavien kasaa. Taas mennään eikä meinata näillä sukilla. Nuo omat rikkinäiset villasukat, siis entiset rikkinäiset villasukat ovatkin mun työsukkia. Eli aina jalassa.

Korjaa ja paikkaa

Mahtavaa parsinta aikaa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi