Hae
VillaNanna

Tee -se -itse -hernepussit ja säilytykassi

Tee -se -itse -hernepussit ja säilytykassi

Hivenen isommista tislkuista saa tee -se -itse -hernepussit ja säilytykassi, hernepusseista voi tehdä vaikka minkälaisia, vaikka eläimen mallisia. Itse kuitenkin halusin tehdä ihan vain tavallisia perus hernepusseja. Nämä ovat olleet mukana talvilomatapahtumassa mukana ja kotona niillä on leikitty paljon. Hernepusseilla voi harjoitella myös ryhtiä ja kävelyä. Parastahan tässä on kuitenkin se, että saan jälleen tilkkulaatikkoa pienemmäksi.

Täytyy tosin myöntää, että tässä tilkkuhommassa tarvitaan kyllä aika valtavasti mielikuvitusta ja ideoiden etsimistä eri puolilta, niin kirjoista, lehdistä kuin myös Pinterestistä ja YouTubesta. Kaikki kanavat ja vahtoehdot on käytössä ja tulen myös mittimään mitä noista pienemmistä paloista tekisin. Nyt on kova yristys saada hyödynnettyä mahdollisimman paljon kaikenlaista.

Tee -se -itse -hernepussit ja säilytykassi

Tee -se -itse -hernepussit ja säilytykassi

Hernepussien teko on aikas helppoa ja kassinkin voi tehdä oikeastaan mistä tahansa ja millaisen tahansa. Itsellä oli sen verran kiirus saada valmiiksi nämä 12 kpl hernepusseja, etten mitään hienouksia alkanut tekemään. Nämä toimii näin oikein hyvin.

Tarvikkeet:

  • Erilaisia tilkkuja
  • Kuivattuja herneitä 3-4 pussia
  • paksua kangasta
  • kanavatyö

Tee näin:

  • Leikkaa tilkuista 12×12 cm (+1cm saumanvarat) kokoiset palat. Ompele na pussiksi, jätä kääntöaukko.
  • Täytä hernepussit herneillä, laita sen verran mitä itse tahdot, ei kuitenkaan niin paljon, että pussista tulee liian painava.
  • Sulje kääntöaukko käsin kiinni.

*****

  • Leikkaa paksusta kankaasta noin 20×40 cm kokoinen pala. Ja kahvoihin 10xpituus, kahvoja tulee kaksi kappaletta.
  • Ompele toiseen 20×40 cm kokoiseen kappaleeseen kanavatyö ja sen jälkeen ompele kappaleet pussiksi.
  • Leikkaa tämän jalkeen suuaukon kokoinen kappale paksusta kankaasta ja ompele se suu aukkoon ja käännä sisälle.
  • Ompele kahvat ensin pussiksi ja käännä oikein päin. Päällitikkaa ne ja kiinnitä kassiin.

Tilkut vääntyy todella moneen ja helpoin tapahan on se, että tekee leluja, harmi ettei meillä ole oikein sen ikäistä enää, joka noita leluja kauheasti haluaa. Näitä tilkkuja kun voisi hyvin käyttää sellaiseen. Hyvää siinä taas on se, että pääsee käyttämään aivojaan paljon enmmän kun etsii ja suunnittelee mitä mistäkin tekee. Vielä ei kuitenkaan näy se miten paljon olen tilkuista tehnyt asioita. Tällä hetkellä kun tuntuu sille, ettei se tilkkulaatikko pienene millään.

Vinkki:

  • Samanlaisia kasseja voi tehdä vaikka käsityökasseiksi, tekee vain nauhakujan ylös, niin saa pidettyä langat ja puikot sisällä. Käsityökassi on helppo ottaa mukaan minne tahansa sitä sitten meneekin.

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Lumppumaakarin ekstaasi

Lumppumaakarin ekstaasi, mikä ihme ja kumma se on? Minulla on lempinimi, se on Lumppumaakari. Tuo nimi on minulla ollut todella pitkään, jo ennen tätä tuunaus hulluutta, mutta nyt se sopii minulle ehkä kaikkein parhaiten. Lumppumaakari. Ihan paras nimi ikinä. Mutta tiedättekö mikä vie minut ekstasiin? No, se kun kaikki vaatteeni on joko tuunattu tai kirppikseltä hankittu. On muuten aika mieletön fiilis kulkea pitkin katuja sonnustautuneena ”lumppuihin”. Ai että mä olen seitsemännessä taivaassa kun huomaan tämän.
Aina välillä minulla oli tällainen lumppumaakarin ekstaasi päällä. Tämä fiilis on juuri se miksi tätä hommaa niin rakastan, näkee mitä on tehnyt, käyttää sitä ylpeänä ja muistelee mikä se on ennen ollut. Tokihan eettinenkin puoli on tässä kuviossa mukana mutta tunne syntyy ensimmäisenä siitä, että sen on itse tehnyt vanhasta vaatteesta.
Lumppumaakarin ekstaasi

Lumppumaakarin ekstaasi

Tämä siis tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että kaikki päällä olevat vaatteet ovat joko kirpparilta hakittuja sekä tuunattuja vanhoja vaatteita. Kun huomaa, että nyt on asu kerätty näin, tulee sellainen fiilis, mitä ei osaa edes oikein sanoin kuvailla. Tulee ihan sellainen olo, että vau…

Tämä artikkeli on kaikua vanhasta blogista ja tämä kirjoitus oli aikanaan myös yksi luetuimpia ja varsinkin takki sai paljon näkyvyyttä, kun sen aikanaan tein. Takki on edelleen kovassa käytössä ja yksi lemppareistani. Kyllä, lempivaatteeni.

Materiaalit:

  • Tuubihuivin neulepaidat on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta
  • Villakangastakki on myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta

Nyt paita ja takki on juuri sellaisia, joita tykkään käyttää ja ovat aivan tyyliäni muutoinkin. Ehkä ainoa negatiivinen asia on se, ettei takissa ole tarkuja. En ole mitenkään keksinyt taskunpaikkoja tähän malliin. Mutta ehkä joskus sitten keksin miten ratkaisen asian.

Lumppumaakarin ekstaasi

Takki

Takki oli meikäläisen yksi saavutus. Rakastan takkeja ja olen niitä tehnyt paljon mutta jossakin vaiheessa takin tekeminen alkoi tuntua liian raskaalta ja hankalalta, siksi en juuri enää ompele takkeja, ainakaan näitä talvitakkeja. Mutta kyllä vain tuli ylpeä olo kun tämän sain valmiiksi. Tässä on kyllä niin paljon erilaista miettimistä kun materiaalia on niin vähän käytössä, vaikka olikin isokokoinen takki kyseessä. Pyrin käyttämään ihan kaikki osat mitä takista irti sain.

Lumppumaakarin ekstaasi Lumppumaakarin ekstaasi

Paita

Paita oli aika helppo valmistaa. Suurensin pääntien ja avarsin sitä takakappaleelta enemmän. Kiinnitin reunaan pitsin sekä kiinnitysnauhat. Helman lyhensin ja kiinnitin pitsikangasta (jota saa pitsiverhoista, jos ei ole kotona kangasta olemassa). Paitaan voi helmaan lisätä pitsikankaan tilalle laittaa ihan mitä muuta kangasta tahansa halutessaan.

Lumppumaakarin ekstaasi Lumppumaakarin ekstaasi

Laukku

Laukun materiaali on myös Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta ja siitä ei saanut kaikkia tahroja pois. Paita siis huollettiin ja otin vain ne osat käyttöön, jotka olivat puhtaita. Muutkin koristeet ja osat ovat löytyneet Kiertiksen ilmaisosastolta.

Lumppumaakarin ekstaasi

Nautinnollista viikonloppua teille kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi