Upea Zakopane
En voi muuta sanoa kuin, että upea Zakopane! Tänne pitää tulla vielä monasti uudelleen niin kesällä kuin talvella. Saatiin upea seikkailu, vaikka lähtö tuntui tuhoon tuomitulta. Upea kohde ja mahtava kokemus lopulta saatiin ja pojat innostuivat Zakopanesta kunnolla. Todella upea Zakopane!
Lunta sataa ja kinokset piilottaa talot alleen. Pojat leikkii lumisotaa kun lähdemme kapuamaan Gubalowkaa ylös. Taivas on sankan sumun peitossa ja tiedämme, ettei Tatravuoria tulla näkemään, siihen tarvitaan täysin pilvetön taivas. Mutta se ei haittaa meitä, olimme varautuneet siihen, olemme niin onnellisia siitä, että olemme vihdoinkin päässeet perille, reissulle, joka meinasi peruuntua kokonaan. Kaiken kokemamme jälkeen, kaikki täällä on vain positiivista. Uskokaa minua, me rakastuimme koko porukka tähän ihanaan kaupunkiin.
Zakopane
Zakopane on kaupunki Tatravuorijonon juurella. Se on Puolan tärkein matkailukohde ja toiminta on avoinna ympäri vuoden. Talvi aikana Zakopanessa toimii laskettelu -ja talviurheiluun liittyviä toimintoja ja kesällä taas vaellus-ja retkitoimintaa. Zakopanesta pääsee näppärästi nousemaan Gubalowka vuorelle funikulaarilla. Gubalowkasta on upea näkymä Tatravuorille ja se on suosittu lomakohde. Zakopane on huonosti täällä suomessa arvostettu lomakohde, vaikka rinteet ja vellusreitit ovat hulpeat. Tällä hetkellä se on puolalaisten ja venäläisten turistien kovassa käytössä, mutta ihan vareteenotettava lomapaikka ihan kaikille.
Zakopanen välittömästä läheisyydestä löytyy myös viehättävä Chochołów, puutalokylä. Tämä kylä on se, jonne mennään sitten ensi kerralla. Nyt pyrittiin tutustumaan tähän 1500-luvulla rakennettuun kaupunkiin, Zakopaneen, joka on vaikuttava näky, monine upeine taloineen.
Tatravuoret
Tatravuoret ovat Puolan ja Slovakian rajalla. Rajakiistaa on käyty useasti ja molemmat osapuolet ovat yrittäneet saada lisää siivua toiselta. Vuonna 1925 allekirjoitettiin sopimus, jossa on määritelty tarkka raja maiden välillä ja tämä sopimus on voimassa edelleen.
Jokaisella vuorella on omat juttunsa ja Gubalowka vaikuttaa olevan turistien suosiossa hengailupaikkana, toki myös lasketteluun sopiva. Itseäni kiinnostaa kovasti päästä vaeltamaan näihin upeisiin vuoriin, tutustumaan miltä ne näyttävät ja tuntuvat jalkojen alla. Sillä Gubalowka oli järisyttävä kokemus.
Vuoret:
- Kasprowny Wierch, 1987m
- Gubalowka, 1123m
- Jaworzyna Krynicka, 1114m
- Mosorny Gron, 1045m
- Córa Zar, 761m
- Córa Parkowa, 742m
- Palenica, 722m
Vaikka tavallaan harmitti hiukan se, ettei vuoria nähnyt, niin ne tunsi. Se oli jännä juttu. En osaa oikein edes selittää, miten tunsin vuorien läsnäolon. jotenkin vain sen tunsi, ne kosketti. Vaikka niitä ei nähnyt, niin kokemus tästä oli suuri.
Nousimme Gubalowkaan funikulaarilla, se oli myös ihan oma kokemuksensa, en ole ennen sellaisella mennyt, hiukan hirvitti kun laiturilla ei ollut mitään suojaa ja pudotus aika syvä. Pelotti, että joku tuuppasee lapset alas. Ehjänä kuitenkin selvittiin. Turisteja oli valtavasti ja Bugalowkan toisella puolen rinteellä oli kova kuhina, kun laskettelurinteet olivat auki. Pulkkamäkiä ja valoa oli vaikka muille jakaa. Oli myös aika huikeaa katsella alapuolella olevaa Zakopanen valoja.
En ole koskaan tuntenut olevani vuoristoihminen, meri on minulle se kaikkein tärkein elementti, niin hyvässä kuin pahassa mutta nyt on pakko todeta, että kyllä vain vuori tuli ja järisytti maailmaani sen verran voimakkaasti, että pakko sanoa, että löysin sisältäni oman pikku vuoren.
Ihanaa päivää kaikille!
Kuinka sitten kävikään
Kerroin jo tämän postaus sarjan alussa siitä, että meille sattui jotakin tosi ikävää ja nyt tämän ikävän haluan kertoa ensin ja huomenna sitten kerron hyvät asiat, jos tämä sopii? Nimittäin hyvää kerrottavaa on ja paljon. Matka on taittunut suunnitelmien mukaan mutta kuinka sitten kävikään? Voin vakuuttaa, ettei meidän perhe ole koskaan lähtenyt liikkeelle niin nopeasti kuin tällä kertaa ja ilman vikinöitä ja vätinöitä. Olen todella ylpeä pojista, jotka osasivat hienosti ottaa paikkansa ja niellä harminsa ja niellä vielä monta asiaa ennen kuin saimme kokea kuinka upea Zakopane on.
Ja mitä tulee Get your guideen, voin lämpimästi suositella heidän retkiään, sillä he toimivat meidän aisassa erittäin fiksusti ja niin, että meille jää lopulta hyvä fiilis, vaikka emme heidän matkalleen päästy.
Kuinka sitten kävikään?
Meillä oli jälleen maksettu matka Get your guiden kautta Zakopaneen, ja muutama päivä ennen reissua tajuttiin, että emme millään pääse sellaiseen aikaan aamusta niin pitkälle kuin oli tapaamispaikka laitettu. joten mieheni alkoi laittaa sähköpostia retken järjestäjälle ja chatissa keskusteli sitten get your guiden kanssa. Sovittiin, että matkanjärjestäjä hakee meidät vähän lähempää aamulla ja Get your guide myös tarkisti hakupaikan.
Olimme paikalla oikeaan aikaan mutta hakua ei näkynyt eikä kuulunut. Odotimme puoli tuntia ja mieheni alkoi laittaa viestiä Get your guidelle ja yritettiin tavoitella myös matkan järjestäjää. Tässä meni vielä puoli tuntia kun ilmestyi mieheni sähköpostiin viesti, ettei sovittu paikka sovi heille vaan he hakevat meidät toisesta paikasta. Tämän jälkeen tuli heti perään toinen viesti, ettemme olleet paikalla, joten ovat menossa kohteeseen.
Minä ja vanhempi poikani mentiin respaan keskustelemaan ja mieheni jäi selvittämään asiaa Get your guiden kanssa. Respasta he järjestivät meille liput linja-autoon ja meillä oli 15 minuuttia aikaa saada itsemme lähtövalmiiksi, respa hoiti myös taxin paikalle. Ja kovassa kiireessä asemalle. Kuski oli aivan uskomaton. Hän teki kaikkensa, että ehdimme bussiin. En ole koskaan pelännyt niin paljon kuin tämän taksin kyydissä, vaikkakin oli ammattilainen kyseessä! Annoimme hänelle myös hyvän tipin…Olimme noin 10 minuuttia ennen asemalla, ennen lähtöä. Jännäksi meni homma. Mieheni oli myös saanut tavoitettua matkan järjestäjän ja oli häneen yhteydessä, sovittiin, että jos ehdimme tähän bussiin, niin etsimme heidät ja lyöttäydymme heidän mukaan.
Ehdimme kuin ehdimmekin bussiin ja vihdoin saimme hengähtää…Mutta kuinka sitten kävikään?
*****
Päästiin lähtemään matkaan ja seurasimme matkan taittumista myös Google mapsilla. Matka Zakopaneen kestää Krkaovasta noin 2 tuntia mutta jossakin kohdassa ihmettelimme kun kiertelimme missä sattuu, eikä ajettu moottoritiellä oikeastaan ollenkaan. Silloin mapsilla huomasimme, että oli kaksi erittäin pahaa ruuhkaa. Laitoimme viestiä asiasta matkanjärjestäjille, jotka olivat lähteneet matkaan rapian tunnin ennen meitä. Meidän kuski oli siis seurannut liikennettä ja kierteli sen vuoksi ympäri ämpäri, ettemme joudu seisomaan missään. Paitsi kun tulimme vihdoin paikkaan, joka oli jumissa. Tälla paikalla jumitti myös meidän matkanjärjestäjä. moottoritiellä oli sattunut kaksi vakavaa onnettomuutta ja sen vuoksi jouduimme kahdessa kohtaa seisomaan hyvän tovin.
Emme lopultaan ehtineet matkanjärjestäjien mukaan, sillä meidänkin matka kesti lopultaan lähes viisi tuntia. Meidän porukka oli todella nälkäinen, hiukan äreä ja siksi päätettiin, että ihan ensin mennään syömään ja rauhoittumaan, vanhemman pojan vatsa alkoi myös vaivata, stressi laukesi ja hän oli aika hankala. Meillä ei myöskään ollut minkäänlaista suunnitelmaa, että mitäs nyt. Mutta ruokaa odotellessa sitten alettiin suunnitella päivän ohjelmaa. Saatiin myös ilouutisia, nimittäin Get your guide palautti meidän maksaman matkan kokonaisuudessaan takaisin, sillä emme olleet mukana seurueessa. Tämä onkin se syy miksi mainostan Get your guidea niin paljon. Heillä on tärkeää, että asiakas on tyytyväinen.
Ruokailun jälkeen fiilis oli ihan toinen ja väsymys, pettymys sun muut oli vihdoin pyyhitty pois. Siinä auttoi myös meidän pöydän viereen tullut koira omistajineen. Koira tykästyi kovasti meidän poikiin ja halusi kovin tutustua heihin. Lopultaan he vain katseli toisiaan kiinnostuneena, kun omistaja ei päästänyt koiraa touhuamaan ja häiritsemään meitä. Voin sanoa, että en ole pitkään aikaan nähnyt meidän poikien innostuvan lumesta niin paljon kuin innostuivat nyt. Lumisota jatkui pitkän aikaa kunnes lopulta sanoin, että kohta on kurjaa kun vaatteet on märät. Useampi tunti vierähti siinä.
Voin sanoa, että tästä se meidän todellinen reissu vasta alkoi ja pojat ovat sitä mieltä, että tämä paikka, Zakopane on sellainen, minne haluavat uudelleen kesällä ja talvella tietenkin. Tykästyivät tänne niin, etteivät millään olisivat halunneet tulla takaisin Suomeen täältä.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!


18


























