Hae
VillaNanna

Auschwitz

Auschwitz

Joka kerta kun käymme Krakovassa, käymme myös Auschwitzissa tai Plaszowissa. Tällä kertaa oli vanhemman pojan vuoro tutustua tähän yhteen maailman suurimpaan entiseen teolliseen tuhoamislaitokseen.

Auschwitz nousee eteemme: sen tuoma suru on käsin kosketeltavaa, vieläkin. Joka kerta kun kävelen Auschwitzin portista sisään, niskakarvat nousevat pystyyn, ja minun on todella vaikeaa kätkeä kyyneleitä. Miten moni elämä täällä onkaan päättynyt ja aivan turhaan!

*****

Tälläkin päiväretkellä (vierastan sanaa tässä yhteydessä) korostui se, miten iso helpotus oli, kun olimme ostaneet valmiiksi Get your guiden kautta koko paketin. Meidät haettiin aikaisin aamulla asunnolta ja vietiin kohteeseen. Meidän ei siis tarvinnut osata tehdä muuta kuin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Meidän puolesta hoidettiin kaikki muu. Niin kuin jo aikaisemmassa postauksessa kerroin, niin tästä saa kyllä maksaa enemmän mitä omatoiminen reissaaminen tulisi maksamaan. Mutta koska olin liikkeellä poikani kanssa kahden, niin tämä oli paras juttu.

Meidän opas oli loistava. Hänen otteensa oli mukaansatempaava ja hän piti porukasta hyvää huolta. Tosin tähän tarvittiin myös poikani apua, kun minä jäin muutamassa kohdassa aika pahasti jälkeen jäätyäni katselemaan minulle tärkeitä, henkilökohtaisia asioita. Poikani oli hyvin kiinnostunut kaikesta näkemästään ja kuulemastaan, ja juttelimmekin oppaan kanssa pitkään kierroksen jo päätyttyä. Suosittelen todella tätä tapaa, jos haluaa opastuksen museoon!

*****

Meidän reissu taittui rivakasti tila-autolla. Mukana oli kolme muutakin henkilöä sekä opas. Toinen auto haki lisää ihmisiä muualta. Meidän ryhmässä oli noin 15 henkilöä kaikkiaan. Poikaani jännitti kovasti ja hän höpötti koko ajomatkan ajan. Mutta kun päästiin pääleirille, niin hän hiljeni täysin. Uusi asia, jonka kohtasin leirillä, oli turvatarkastus. Tätä ei ole ollut aiemmilla käynneilläni. Mielestäni tämä lisäys on oikein hyvä asia. Reput yms. jätettiin autoon odottamaan, sillä alueella on tarkat määräykset siitä, mitä saa mukaansa ottaa.

Valokuvia saa ottaa, paitsi paikoissa, jotka on erikseen kielletty ilmoituksella kohteen sisäänkäynnillä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi huoneet, joissa on ihmisten jäännöksiä, kuten hiuksia, sekä parakki 11, joka on vankila vankilan sisällä. Kyseisessä parakissa tehtiin ensimmäinen kaasutustesti venäläisillä vangeilla (tämä koe meni pahasti pieleen). Toivon kaikilta siellä käyviltä kunnioitusta uhreja kohtaan. Esimerkiksi oppaamme joutui puuttumaan joidenkin turistien touhuihin moneen kertaan. Oma ryhmämme osasi sentään käyttäytyä…

Alue on museo, mutta ennen kaikkea se on hautausmaa. Olkaa siis sen mukaan kuin se olisi oman läheisenne hauta, kiitos!

*****

Pojalle vierailu oli silmiä avaava kokemus hieman samaan tapaan kuin se oli ollut minulle vajaa kymmenen vuotta aiemmin. Poika puhui tunteistaan avoimesti leirillä. Hän oli kiinnostunut siitä, mitä kaikkea siellä oli tapahtunut. Enää tämä osa historiaa ei ole hänelle vain kirjoista luettua, elokuvista katsottua ja dokkareista opittua, vaan se on todellista kaikkine kauhuineen ja repivine suruineen. Koko reissu avasi hänen silmänsä näkemään sen, miten maailmassa tämä kaikki on todellisuutta edelleen ja miten kansakunnat antaa kaiken sen tapahtua. Puhuimme Jugoslaviasta, Ruandasta, Isiksestä: Mitään ei olla opittu ja siksi kansakunnat toistavat samoja virheitä!

Auschwitz

Auschwitz

Auschwitz

Auschwitz

Kärsimyksen historian kirja avattiin toisen maailman sodan aikana. Sen näyttämö rakennettiin Oświęcimin kaupunkiin. Paikan komentaja Rudolf Höss asui perheineen leirillä nauttien olostaan samaan aikaan, kun vieressä oli pelkkää kuolemaa ja tuhoa. Hänet teloitettiin hirttämällä pääleirillä vuonna 1947. Pääleirin rakentaminen aloitettiin vuonna 1940 ja sen rakentamisessa käytettiin venäläisiä sotavankeja. Laajennusten jälkeen Auschwitz käsitti kaikkiaan kolme leiriä:  KL Auschwitz I, pääleiri KL Auschwitz II, joka oli samalla varsinainen tuhoamisleiri, sekä Auschwitz III eli Monowitz. Tämä viimeisin mainittu rakennettiin IG Farbenin nitriilikumitehtaan viereen. Kaikkineen Auschwitzin leirikompleksissa tuhotiin vähintään 1,1-1,5 miljoonaa ihmistä. Iso osa tuhotuista oli juutalaisia (noin 90% uhreista). Muita merkittäviä etnisiä ryhmittymiä olivat romanit, venäläiset sekä puolalaiset muslimivähemmistöineen.

Kysymys 1: Milloin Rudolf Höss irtisanottiin komentajan virasta ja kuka tuli hänen tilalleen? (Älä Googlaa)

Auschwitz

Auschwitz

Auschwitz – Birkenau (KL Auschwitz II)

Vuonna 1942 tämä ehkä kaikkein tunnetuin paikka tässä kärsimyksen historiassa aloitti toimintansa. Uutteralla ja määrätietoisella yrittämisellä natsit olivat vihdoin päässeet tavoitteeseensa, jonka oli määrä muuttaa sodan kulku: he saivat viimein tuhottua mahdollisimman monta ihmistä kerralla. Auschwitzista tuli teollisen tuhoamisen symboli. Paikka on valtava, minusta se tuntuu suorastaan äärettömältä. Se nielaisee uumeniinsa ja tuntuu kuin kulkisi ajassa taakse päin. Birkenau nousee eteen kuin nälkäinen suu, joka ahmii jokaisen junan, joka tulee sinne sisään. Siellä voi edelleen aistia sen, kuinka se on kuin maanpäällinen helvetti hajuineen ja löyhkineen. Siellä ei itse asiassa edelleenkään kuule linnua laulua. Mielessään voi tuntea, kuinka mätänevien ja poltettavien ruumiiden löyhkä sekoittuu toisiinsa ja polttaa sieraimia. Pelkkä hajun ajatteleminen kuvottaa. Joitakin se saattoi jopa humalluttaa.

Täällä pääsi natsilääkärit temmeltämään mielin määrin. Tunnetuin näistä lääkäreistä oli Josef Mengele, ”kuoleman tohtori”, joka teki lapsilla mitä kammottavimpia kokeita. Mengelen erityisen mielenkiinnon kohteena olivat identtiset kaksoset. Täällä pääsivät myös monet psykopaatit toteuttamaan itseään mielin määrin.

Ihmisiä kuljetettiin karjavaunuilla ja useasti suoraan kaasukammioon. Leirillä oli tarkka jako siitä, ketkä säilytetään työvoimana ja ketkä tuhotaan heti. Lapset ja vanhukset kuuluivat suoraan tähän tuhottavien ryhmään. Tuhoaminen saavutti huippunsa vuonna 1944, kun leirille kuljetettiin Unkarin juutalaisia ja heidät tapettiin heti. Arvion mukaan kahden kuukauden aikana leirille massakuljetettiin 438 000 ihmistä ja heistä 85 % tuhottiin heti heidän sinne saavuttuaan. Tavoitteena oli saada viime hetken strateginen etu, jolla sodan kulku käännettäisiin natsien hyväksi. Vielä aivan viimeisinä sodan hetkinä natsien jo antautuessa junat saattoivat olla matkalla tuhoamisleireille. Tässä piileekin koko jutun ironia: keskittämällä resurssit siivilien tuhoamisen sijaan itse sotimiseen, olisivat natsit saattaneet voittaa.

Kysymys 2: Miksi parakkien sängyt olivat vinoja? (älä Googleta)

*****

Usein kuulee sanottavan, miksei kukaan taistellut vastaan. Kyllä vain taisteli! Auschwitzissa oli kapinoita ja yksi suuri sankari oli puolalainen Witold Pilecki (kuvassa yllä), joka soluttautui Auschwitziin. Hän karkasi sieltä vieden koko maailmalle tiedon siitä, mitä leirillä tapahtui. Sodan jälkeen Puolan kommunistihallinto pidätti hänet ja teloitti vakoojana. Tämän miehen, joka taisteli uskomattomalla tavalla Puolan ja ihmiskunan puolesta, olisi kuulunut saada sankarin vastaanotto.

Lähde: Memorial and museum Auschwitz

Auschwitz

Vastaukset:

  1. Rudolf Höss irtisanottiin 1943 ja tilalle uudeksi leirin johtajaksi nimettiin  Arthur Liebehenschel.
  2. Parakkien vuoteet olivat vinoja sen vuoksi, että ihmisiä saatiin ladottua niihin enemmän mitä suoriin vuoteisiin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Kazimierzissa yöpyminen

Kazimierzissa yöpyminen

Kazimierzissa yöpyminen on ainoa oikea tapa meidän Krakovan matkalla. Muita vaihtoehtoja ei tulisi mieleenkään kokeilla. Kazimierzin tunnelmassa ihanat hotellit, B&B:t sekä asunnot ovat meille kaikkein parhaimpia. Muita vaihtoehtoja ei ole. Siksi nopealla varoitusajalla matkustaminen voi tulla hiukan hankalaksi, joten tarvitaan joustavuutta niin yöpymispaikalta kuin meiltäkin.

Kun suunnittelee matkaa, sen ajankohdan kanssa kannattaa olla tarkkana ja myös milloin matkan varaa. Me olimme suunnitelmissamme niin pahasti jälkijunassa, että meidän oli pakko vaihtaa yöpaikkaa kesken oleskelun. Onneksi tuo vaihtaminen ei haitannut meidän menoja mitenkään, vaan hommat meni tosi joustavasti molemmissa yöpymispaikoissa.

Kazimierzissa yöpyminen on aina tunnelmallista ja mieleenpainuvaa, oli sitten hotellissa, B&B:ssä tai asunnossa. Vaikka ensimmäisen asunnon ikkunat olivat suunnattu sisäpihaan, niin silti saattoi vaimeasti kuulla kadun tapahtumia, joka oli aivan ihanaa. Itse nautin siitä, että iltamyöhään kuuluu iloisten ihmisten äänet ja sitten aikaisin aamulla, kun ravintolat sulkee ovensa, torimyyjät alkaa huudella ihmisiä ostoksille. Kazimierzin tunnelmaa lisää sen rosoisuus: sen historia on käsin kosketeltava.

Roseeviini odotti meitä, kun astuimme ovesta sisään!

AR Apartments

Asunnonvuokrausta pyörittävät Magda sekä hänen isänsä. Magda hoitaa puhelimitse sekä sähköpostin välityksellä yhteydenpidon asiakkaisiin isän hoitaessa kaikki käytännön asiat avaintenluovutuksineen. Täytyy sanoa, että meistä pidettiin todella hyvää huolta. Jo ennen matkaa saimme apua esimerkiksi siihen, miten kaupat on auki. Lopulta saimme myös kirjauduttua sisälle etuajassa, kun heillä ei ollut mahdollisuutta säilyttää meidän matkalaukkuja missään. Ennen matkaa meille yritettiin tarjota vaihtohtoista asuntoa Kazimierzin ulkopuolelta, koska se olisi heidän mukaan sopinut paremmin meille, mutta mehän emme halunneet vaihtaa asuntoa toisaalle…

Asuntoon olimme erittäin tyytyväisiä. Siinä oli kaksi huonetta ja keittiö, joten sovimme erittäin hyvin sinne kaikki neljä. Vanhin pojista otti itselleen makuuhuoneen ja me nukuimme isossa huoneessa: nuorimmainen vuodesohvalla ja me isossa sängyssä. Keittiössä oli kaikki tarvittava jääkaappia, liettä ja mikroa myöten. Astianpesukone osoittautui tässä asumistavassa erittäin hyödylliseksi kapistukseksi! Aamupala oli helppo rakentaa itse siellä kotona. Kiireisenä aamuna söimme nopeasti leipää ja/tai muroja, kiirettömänä valmistimme lisäksi puuroa ja paistettuja munia. Kyllä, pojat alkoivat kutsua asuntoa kodikseen ja olikin aika työ saada heidät siirtymään uuteen paikkaan.

Kazimierz’s secret Apartments

Henkilökunta oli todella joustavaa myös tässä paikassa. Olimme aikaisemmin sopineet, että viemme tavarat säilytykseen, kun pitää luovuttaa edellinen asunto emmekä pääsisi vielä kirjautumaan uuteen paikkaan. Kävikin sitten niin, että pääsimme suoraan lennosta huoneeseen. Henkilökunta oli niin avuliasta, että saimme apua vaikka ja mihin. Esimerkiksi imuri ei kuulunut asuntojen varustukseen, mutta saimme sellaisen lainaksi. Kerron myöhemmin enemmän siitä, missä kaikessa meitä lopulta jouduttiin auttamaan.

Myös tässä asunnossa oli kaikki tarpeellinen: keittiö, kaksi makuuhuonetta, kolme vuodetta. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen.. mutta ei astianpesukonetta. Tällä kertaa tosin maksoimme myös aamiaisen, joka käytiin syömässä Astoria hotellissa ihan vieressä. Tämä ei ole kuitenkaan välttämätöntä, sillä aamiaisen olisi voinut tehdä itse asunnossa tai sitten mennä aamupalalle itse valitsemaansa ravintolaan. Kazimierzissa nimittäin on useita ravintoloita, jotka tarjoilee aamupalaa.

Kazimierzissa yöpyminen

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi