Vinkit joulunajan ruokailuihin
Joulun aikana ruokailu ravintoloissa on hankalaa, siksi julkaisen vinkit joulunajan ruokailuihin. Ravintoloita toki on auki jouluna, mutta useisiin paikkoihin on pitkät jonot ja tietenkin torilta voi ostaa kaikenlaisia herkkuja, jos ei ole niin väliä mitä syö. Sieltä saa useina vuosina myös latkeseja kojusta. Joten kyllä joulutorin herkuilla selviää oikein hyvin. Tosin 25.12 on puolalisille tärkeä päivä ja joulutori on niin täynnä, että silloinkin joutuu ruokaa odottamaan todella pitkään.
Vinkit joulunajan ruokailuihin
Kannattaa siis jo ennen matkaa suunnitella kolmeksi päiväksi tarkka ajatus siitä mitä halutaan ja missä. Ottaa yhteys ravintolaan, onko avoinna 24-26 päivinä. Yleensä kaikissa avoimissa ravintoloissa tarjoillaan jouluaattona maistelumenu, joka vaihtelee pääkokista riippuen. Kun valinta on tehty, kannattaa varata pöytä, niin kuin sanoin jouluillallisille on pitkät jonot ja me saimme todistaa monasti, että ihmisiä käännytettiin ovelta, sillä kaikki pöydät oli varattuja. Muina päivinä on käytössä myös tavallinen menu.
Toisin sanoen siis:
- Valitse ravintola
- Ota yhteys, varmista onko avoinna joulun ajan
- Varaa aina pöytä
Minulle on valtavan tärkeää joulun ja hanukkan aikaan, että syödään hyvin ja kiireettömästi, paremmin ja hienommin, siksi meille ei tullut mieleenkään syödä missä sattuu mitä sattuu ja jäädä sen armoille, että joudutaan jonottamaan ja juoksemaan monessa paikassa, että päästään pöytään. Tämä oli niin helppoa, kun vain ilmestyy paikalle ja istuu pöytään, joka on nimetty meidän mukaan.
Oli kyllä hauskaa katsella kun tarjoilijat koittivat epätoivoisesti etsiä meidän sukunimeä pöydästä ja jankkasivat ja tavasivat miten sukunimi tavataan. Lopulta me itse löysimme oikean pöydän. Vain Sasiedzissa oli varattu lappu, kahdessa muussa oli meidän nimellä. Mutta oli hauska kuitenkin osallistua ja olihan se vähän kuin aarteen etsintää…
*****
Meidän valinnat
24.12 Szeroka 12
Szeroka 12 sijaitsee Szerokakadulla, Hotel Rubinsteinin kellarikerroksessa. Hotelli Rubinstein on kosmetiikka moguli helena Rubinesteinin syntymätalo ja se toimii nykyään hotellina, sekä fine dining -ravintolana. Hotelli sekä ravintola on Kazimierzin kalleimpia. Se myös näkyy monessa asiassa.
Jouluaaton illallinen oli ns. maistelumenu ja se oli kaikkein järkevin menu kun kävimme kaikkien avoinna olevien ravintoloiden joulun maistelumenut läpi. Menu oli sekoitus puolalaista, juutalaista sekä eurooppalaista ruokaa. Tämän menuun sisältöön voi käydä tutustumassa täältä.
Tämä oli sellainen illallinen, joka maksettiin etukäteen. Vain juomat tuli maksamaan lisäksi. Se oli iso helpotus myös, osa matkasta ja menoista on maksettu ennen matkaa, niin ei tarvitse miettiä rahaa sen enempää.
25.12 Trzy Rybki
Tämä olikin sitten meidän suosikki monella tavalla. Tämä ravintola ei ollut tuona päivänä edes ihan täyteen buukattu, mitä oli jouluaaton paikkamme. Joulupäivänä päätimme syödä aikaisemmin, sillä se oli myös retkien välipäivä ja ei tarvinnut niin kellon perässä juosta. Tämä ravintola on myös fine dining -ravintola mutta paljon halvempi kuin on Szeroka 12. Tämä ravintola sijaitsee Vanhassa kaupungissa ja on hiukan vaikeasti löydettävä, me kävelimme pari kertaa ravintolan ohi.
Tunnelma oli mahtava ja meidän ryhmä rämä otettiin oikein hyvin vastaan. Vanhempi poikani ohjeisti minua miten maistetaan viiniä ja tarjoilija innostui, kun kuuli, että poikani on kokki. Saatiin sitten oikein viimeisen päälle palvelua ja meistä pidettiin todella hyvää huolta.
Täällä saimmekin itse jo tilata ruokamme, maistelu menu on ainoastaan jouluaaton juttu. Ruoka oli todella hyvää ja maukasta, tarjoilijat eivät juosseet liikaa pöydässä keskeyttämässä meitä. Heillä oli todella silmää sille, milloin kannatti tulla ja milloin olla sivummalla.
26.12 Sasiedzi
Tapaninpäivänä iso osa ravintoloista on auki jo mutta jonoa syntyy silti aika paljon, joten kannattaa tosiaan tälle päivälle vielä varata pöytä, jos ei torilla halua syödä. Tai muissa fast food -ravintoloissa. Me haluttiin tosiaan näille kolmelle päivälle hiukan ekstraa ja valita ravintolat tarkkaan minne mennään. Siksi Sasiedzi oli itsestään selvä valinta. Tämähän on minun ja mieheni lempiravintola. Edelleenkin, vaikkei enää heidän kuuluisaa tiramisua tarjoilla. Tästä olin todella surullinen.
Sasiedzi oli muutoinkin muuttunut jälleen toisenlaiseksi ja alakerrassa oli ollut iso remontti. Vessojen paikka muuttunut, sekä myös viinikellarin. Heillä on upea viinikellari alakerrassa, tai siis oli, nyt sitä kellaria ei nää enää samoin kuin ennen, se on hiukan piilossa. Mutta Sasiedzin tunnelma on säilynyt edelleen ja se näkyi myös pojista. Olivat todella rentoutuneita ja innoissaan paikasta. Ja täällä nuorimmainen sai vihdoin latkeseja, joita oli kovasti myös odottanut.
Kaikkinensa olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että varasimme näille kolmelle päivälle pöydät. Tosin huomasimme myös, että kun lähestyttiin uutta vuotta, niin ravintolat alkoivat täyttyä ja niihin ravintoloihin, joihin olisimme halunneet mennä silloin kun oli paluu Suomeen, ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä. Tällaisia oli Hamsa sekä Klezmer-Hois. Eli voi joutua varautumaan myös siihen, että varaa muille päiville pöydän myös, jos haluaa jonnekkin tiettyyn paikkaan. Se oli ainut asia mikä vähän jäi harmittamaan, ettemme noihin kahteen päässeet syömään tällä kertaa ollenkaan.
Vinkit joulunajan ruokailuihin kannattaa laittaa talteen ihan vain sen vuoksi, jos lähtee jouluksi Krakovaan. Se on omanlaisensa kokemus ja ihana sellainen vielä kaiken lisäksi. Tuleeko joulufiilis näin? Kyllä, joka puolella on joulua, joten sitä ei pakoon pääse, vaikka ruoka onkin toisenlaista ja vettä sataa niskaan.
*****
Ihanaa päivää kaikille!
Kazimierzin kadut
Kazimierzin kadut kertovat surullista tarinaa menneestä sulassa sovussa nykyisyyden kanssa. Kazimierzin kadut kuhisee elämää jälleen.
Kazimierzin kadut
Muutama postaus sitten kerroin minun ja poikani matkasta Auschwitziin ja tuo museo on useasti muutoinkin keskustelun aiheena varsinkin somessa. Sinne pitää jokaisen aina päästä käymään. Mutta sitten toinen puoli asiasta jää kokonaan huomioitta, vain se kurjuus, tragedia ja syvä trauma koskettaa ihmisiä. Unohdetaan kokonaan se, että miten juutalaiset elää nyt Krakovassa, miten seurakunta kasvaa ja millaista toimintaa siellä nykyään on.
On totta, että Kazimierzista tuhottiin kokonaisia sukuja ja sitä entistä Kazimierzia me ei enää takaisin saada, vaikka miten sitä yritetään. Jotka siellä eli on nyt poissa, heidän tarina kuiskitaan talojen seinillä. Kazimierzissa on silti erikoinen tunnelma, entisten asukkaiden asuminen siellä tuntuu, sitä voi käsin kosketella. Laita korva kiinni rakennuksen seinään ja voit kuulla seinien sisältä kuuluvia tarinoita menneiltä ajoilta.
NykyKazimierz on tuulahdus mennyttä ja nykyisyyttä, siellä on ripaus TelAvivia ja Jerusalemia. Kazimierzin kadut sykkii kuin sydän ja on ihana nähdä miten aluetta kehitetään koko ajan. Valitettavasti pari surullista uutista saatiin, kaksi meidän suosikki ravintolaa on sulkeneet ovensa: Miedova sekä Cafe Mlynek.
*****
JCC
Jewish Community Center avattiin 2008 ja löytyy Kazimierzista, Miodowa 24. Heidän toimintaan kuuluu yhteisöllisyys, he järjestävät sappatti illallisia, he restauroi ja huoltaa kaikkia käytöstä poistettuja synagogia, löytyy juutalainen koulu alueelta, museoita ja ravintoloita. Seurakuntalaisten määrä kasvaa koko ajan ja seurakunta toimii hyvin aktiivisesti. Yhteisö pyrkii kehittämään puolalaisten ja juutalaisten suhteita ja vuoropuheluun muslimiväestön kanssa, joka koki natsivallan alla saman kohtalon kuin juutalaisetkin. Seurakunnan blogista voi lukea kaikenlaisia juttuja eri tapahtumista ja vierailuista.
We cannot change the number of Jews murdered by the Nazis during the Holocaust. We can however affect the number of Jews lost to the Jewish World due to the Holocaust. And that, in essence, is our mission at JCC Krakow.
— Jonathan Ornstein, Executive Director, JCC Krakow
Juutalainen yhteisö järjestää myös Ride for the living -ajot joka vuosi ja nuo ajot on minun suuri haaveeni. Haluan osallistua niihin vielä kun minussa virtaa on. Nämä ajot alkaa Birkenausta ja ajetaan polkupyörillä KRkaovan juutalaiseen seurakuntaan asti. Nyt fyssari hoitaa jalkaani siihen kuntoon, että voin osallistua mahdollisimman pian tähän tapahtumaan.
Juutalaisen seurakunnan karismaattinen rabbi Avi Baumol on saanut paljon aikaan seurakunnassa yhdessä Jonathan Orsteinen kanssa. Jonathania en ole koskaan tavannut mutta Avin olen. Hänen läsnäolonsa on jotakin todella maagista. Hänen hyvin rauhallinen äänensä saa minunkin kuohuvan veren täysin tyyneksi. Seurakunnan tulevaisuus tuntuu olevan vakaalla pohjalla ja on ihanaa olla tervetullut yhteisön tiloihin.
*****
Kesäkuussa Kazimierzissa vietetään juutalaisen kulttuurin festivaalia ja se, jos mikä on hieno tapa tutustua juutalaiseen kulttuuriin. Festivaaleilla on musiikkia, ruokaa, luentoja. Vaikka ja mitä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Jos tällöin matkustaa Kazimierziin, kannattaa varautua hyvissä ajoin majoituksiin sekä ruokailuihin. Kazimierz on silloin täynnä ihmisiä.
Ravintolat alueella on monipuolisia ja kaikki juutalaisen kulttuurin ruokaravintolat eivät ole kosheria, vaikka tarjoilevatkin perinteistä ruokakulttuuria.
Kazimierzin kosher ravintolat
- Zellig´s place, 6 Kupa
- Catering Bernholtz, 44 Miodowa
- Restaurant in hotel Holiday Inn, 4 Wielopole Street ( Hotelli ei ole kosher, mutta ravintolassa tarjoillaan tilauksesta kosher ruokaa)
- Kosher Delight, Św. Stanisława 10
- Kosher Store, 29 Dietla Street. (ruokakauppa)
Perinteisiä ruokaravintoloita
- Hamsa, Szeroka 2
- Klezmer – Hois, Szeroka 6
- Ariel, Szeroka 18
- Unce upon a time in Kazimierz, Szeroka 1
- Sara, Meisels 17 (Upea kattoterassi)
- Cheder, Jozefa 36
- Ester, Szeroka 20
Näiden lisäksi todella monet ravintolat tarjoilee myös perinteisiä juutalaisia ruokia, aina siis kannattaa käydä läpi jokaisen ravintolan menuu, sillä silmällä. Toki ravintolat, jotka ovat erikoistuneet juuri juttalaiseen kulttuuriin tarjoilevat laajemman menuun.
Useasti monissa ravintoloissa sekä synagogissa on myös Klezmer -musiikki esityksiä. Klezmer kuuluu jiddish -kulttuuriin ja on aivan ihanaa musiikkia. Itse tykkään kovasti klezmeristä. Ja kesäisin Szeroka kadun täyttää klezmer.
*****
Kazimierzista löytyy kultuurikeskuksen lisäksi monen monta museoitua synagogaa, joissa voi käydä tutustumassa juutalaiseen kulttuuriin, on myös ihana juutalainen museo, Calician juutalainen museo. Suosittelen käymään tuolla, jos alueelle menette kiertämään. Ja hei, älkää hankkiko mitään opastettua kierrosta alueelle, opitte enemmän kun menette kiertelemään ja menette ovista sisään, juttelette paikallisten kanssa.
Alueen synagogat:
- The Old Synagogue
- Wolf Popper Synagogue
- Remah Synagogue
- High Synagogue
- Izaak Synagogue
- Temple Synagogue
- Kupa Synagogue
The old Synagogue toimii nykyään juutalaisen historian museona. Tällä kertaa emme ehtineet yhteenkään synagogaan. Mutta ensi kerralla sitten ja ensi kerralla vierailen jälleen seurakunnassa myös.
Ihanaa päivää kaikille!


10




















