Hae
VillaNanna

Näin korjasin reikiintyneen paidan

Näin korjasin reikiintyneen paidan

Yksi vanhan blogin luetuimpia postauksia oli reikä esiin postaus. Johtuen varmasti myös otsikosta, sillä siitähän saa vaikka mitä mielikuvia mutta yllätys on suuri kun klikkaa tosiaan tämän: Näin korjasin reikiintyneen paidan. Kyseinen postaus näki päivänvalon kohta viisi vuotta sitten ja mikään muu postaus ei päässyt sellaisiin kävijämääriin mitä tämä. Google huusi hoosiannaa ja minulla oli hauskaa.

Näitä samankaltaisia ideoita löytyy lisää, jos haluatte nähdä vinkkejä erilaisiin korjauksiin, joissa hyödynnetään olemassa olevaa reikää. Toki nyt kyseinen reikä oli aika pikkuinen, mutta suurentamalla sitä sain aivan erilaisen paidan. Ja tosiaan vain toiseen hihaan tein. On toki mahdollista, että tekee molemmat hihat samanlaisiksi, jos tahtoo. Kukaan ei sitä estä. Voit myös vain parsia reiän umpeen. Tämä oli asia, josta moni minulle somessa sanoi, että minun olisi vain pitänyt noin pikkuinen reikä parsia, eikä hajoittaa koko paitaa. Mutta jokainen tekee niin kuin itse tahtoo.

Näin korjasin reikiintyneen paidan

Minun postauksessa kyse on siis paidassa olevasta pikkuruisesta reikäsestä, jonka korjasin vähän eri tavoin, siis suurentamalla reikää kunnolla. Vaatteen voi siis hyvin korjata isommalla reiällä ja postaukseen laitoin myös ohjeen miten se homma menee. Reikiä voi korjata samalla periaattella vaikka miten paljon ja myös lastenvaatteita. Voit tehdä silmiä ja suita ja vaikka ja mitä hyödyntäen sitä reikää. Eli tarkoitus tuoda se reikä esiin, ei piilottaa. Hiukan erilainen lähestymistapa reikiin.

Ohje:

Tervikkeet:

  • Paita, jossa hihassa reikä
  • pala pitsiverhoa
  • purkuri
  • sakset
  • ompelukone

Tee näin:

Leikkaa pitsiverhosta epäsymmetrinen pala, joka peittää reiän sekä myös hihansuun. Purkaa hihan sisäsaumaa auki, jotta saat ommeltua pitsin kiinni hihaan. Neulaa pitsi ja ompele pienellä siksakilla kiinni. Leikkaa paidan kangas varovasti pois pitsin alta. Ompele sisäsauma kiinni. Valmis.

Tämä tuunaus tai korjaus vaatii hiukan tarkkuutta mutta on lopultaan helppo toteuttaa. Vaikeusaste on siis keskinkertainen. Montaa harjoittelua tämä ei vaadi mutta kuitenkin sen verran, ettei ihan aloittelijan kannata vielä lähteä kokeilemaan. Kun on muutaman kerran ommellut ja oppinut muutaman niksin, niin tämä työ on helppo.

Jos ei siis halua lähteä parsimisiin, niin tällainen on hauska vaihtoehto, suurenna reikää ja tuo se esiin, älä piilota. tee reikäisestä vaatteesta jotakin hauskaa ja romanttista. tai mikä ikinä sopii sinun omaan tyyliisi. Kaikki käy.

Näin korjasin reikiintyneen paidan

Ihanaa viikonloppua!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

LUE MYÖS:

Miksi ostan kirppareilta myös rikkinäisiä vaatteita?

Pieniä korjausvinkkejä vaatteisiin

Miten minusta tuli tuunaajaeukko

Miten minusta tuli tuunaajaeukko

Minulta useasti kysellään sitä, että miten minusta tuli tuunaajaeukko ja tähän yritän nyt kovasti vastata. Maailma ei kuitenkaan pyöri ihan pelkästään tuunauksen ympärillä, vaan kirppistely on tullut myös kuvioon mukaan ihan käyttövaatteiden muodossa. Aluksi kuitenkin metsästin materiaalia ilmaisosastoilta ja tein niistä uusia vaatteita. Nykyään haalin materiaalia vähemmän mitä ennen. Vain jos tarvitsen tai saan päähäni jonkun tuunauksen, eikä siihen ole materiaalia, kuten tällä hetkellä etsin tiettyjä juttuja kahteen eri hommaan.

Miten minusta tuli tuunaajaeukko? Rahattomuus ja ekologisuus teki minusta tuunaajaeukon ja kirppishirmun.

Nämä vuodet ovat olleet todella mielenkiintoinen matka vaihtoehtoiseen kuluttamiseen ja kästyöharrastukseen. Oppinut olen paljon, ja opin koko ajan lisää. Tuunaus on myös vienyt minut lehtien palstoille, lavalle ja asiantuntijaksi eri paikkoihin. Tämä on ollut todella mielenkiintoinen tie, jota tulen jatkamaan toivottavasti vielä pitkään.

Mutta tämä matka ei ole ollut vain uudenlaisen kuluttamisen löytymistä, vaan matka omaan itseensä, suhtautumista käsityöhön ja tietenkin omaan tyyliin ja kirppareihin. Itselläkin kun on ollut aika negatiivinen ajatus kirppareista. Omalla kokemuksella pystyy vertailemaan hyvin millaisia kirpparit ennen oli ja millaisiksi ne miellettiin ja mitä ne ovat nyt tänä päivänä ja miten kaiken tarpeellisen voi tosiaan löytää kirppareilta.

Kuva: Kierrätyskeskus

Refashion

Muutimme Helsinkiin 2012 syksyllä ja vastaan tuli se, että tulot tippui radikalisti, minä jäin kotiin toipumaan sairaudesta ja leikkauksesta ja keskityin samalla tulevaan opintojen valintakokeeseen ja mieheni oli juuri aloittanut teologin opinnot. Oli pakko lopettaa sellainen himoshoppailu mitä olimme harrastaneet aikaisemmin kun tulot olivat hyvät. Koska ompelu oli vain harrastus mutta kankaita ei voinut hankkia, oli löydettävä vaihtoehto ja se ilmestyi aika nopeasti. Tieni alkoi Kierrätyskeskuksen penkojaisista, jotka järjestettiin Nihtisillan tavaratalossa. Penkojaisissa oli ensin kilomyynti ja lopuksi kaikki ilmaiseksi pois. Näistä löydöistä olen tehnyt ison määrän kaikenlaista ihanaa, joita on saatu ihailla vuosien aikana paljon.

Tällöin myös blogini muuttui käsityöblogista enemmän tuunaukseen ja pikku hiljaa alkoi tulla mukaan erilaisia ekologisia juttuja sinne tänne, mutta pääpaino on edelleen käsitöissä. Ekologisuus tuli kuvioon aika pian myöskin, kun osallistuin vuosi ilman uusia vaatteita -haasteeseen. Ensimmäisenä vuonna siis tutustuin kunnolla Pääkaupunkiseudun kirppareihin ja uudet vaatteet saivat jäädä unholaan kokonaan. Se oli lähtölaukaus sitten ihan uuteen maailmaan, josta paluuta ei ole.

Miten minusta tuli tuunaajaeukko

Kirppisvaatteet

Hankimme nykyään lähes kaikki kodin tarvikkeet ja vaatteet kirppareilta tai jälleen myynti myymälöistä. Toki välillä on pakko hankkia uutena, jos käytettynä ei satu löytymään mitä etsitään. Onneksi sitä tapahtuu hyvin vähän. Ja jos on pakko laittaa vaatteita jakoon, menee suurin osa Hope – yhdistykselle, mutta myös Kierrätyskeskukseen. Riippuu siis paljon siitä miten meillä itsellä on mahdollisuus viedä minnekkin. Ja tietenkin riippuen siitä mitä Hope milloinkin ottaa vastaan. Nyt alkaa piakkoin joulujutut sielläkin, joten eivät ota normaaleja lahjoituksia vastaan, silloin jos meillä on jotakin, niin ne viedään Kierrätyskeskukseen.

Minulle kirppisvaatteet ovat löytöjä, olen tarkka mitä hankin, mutta joskus kun johonkin tykästyy, niin vaikka lapussa olisi H&M niin se otetaan silti. Tarkoitus on kuitenkin tehdä sellaisia löytöjä, että ne kestää pitkään ja tietenkin ovat lempivaatteita. Vain työvaatteet eivät ole ihan kaikkein kivoimpia, vaikka pyrin niissäkin aina lempivaatefiilikseen.

Suuri kiitos Kierrätyskeskuksen poppoolle, joka uskoi hommaani ja joka otti minut avosylin vastaan yhdeksi bloggaajakseen kun olin aloittelemassa uudenlaista tapaa tehdä kädentaitoja. He uskoivat juttuuni silloinkin kun itse olin vähän hakusessa. Kiitos kovasti heille tästä kaikesta.

Pitääkö tätä sitten hävetä, ettei osta uusia vaatteita tai tuunaa vanhoja vaatteita omaan tyyliin sopiviksi? No ei todellakaan! Tämä on mahtava tapa hyödyntää vanhat vaatteet. Parasta on se, että löytää sen oman jutun, sen parhaan jutun josta tykkää ja josta haluaa puhua ja kirjoittaa.

Seuraa minua: InstagramFacebook, Bloglovin, Blogit.fi

Lue myös:

Vanhan paidan romanttiset kuviot

Tekstiilijäte-projekti