Hae
VillaNanna

Flunssa tekee kodin

Flunssa tekee kodin

Flunssa tekee kodin helposti ja ulos sitä ei saa, vaikka mitä yrittäisi tehdä. Syyskuussa meille tuli vieraaksi syysflunssa, minä en ole vieläkään päässyt moisesta vieraasta eroon, vaikka miten olen yrittänyt. Välillä olo on paljon parempi ja vaikuttaa sille, että olenkin terve mutta ei mene kauaa kun taas kuume nousee ja olo pahenee. Onneksi tuo nuorimmainen on kunnossa, hänen taistelusta flunssaa vastaan kerroinkin jo aikaisemmin täällä.

Flunssa tuo myös melankolisia puolia esiin, kun ei mitään jaksa ja vapaapäivät menee lähinnä kotona makoillessa tai kotia hiukan laitellessa. Viikko on ollut monin puolin hyvin raskas, pojan terveyden kannalta, omani ja sitten tuli viikko sitten myös suru uutisia Vaikuttajamedialta. Yksi rakastettu on joukosta poissa. Kuolema on aina se, joka pysäyttää, varsinkin kun on kyse nuoremmasta henkilöstä. Koko viikko sujahtaa sumuverhon taa ja näkyvyys on niin heikkoa, ettei oikein tiedä minne suuntaan menisi.

Flunssa tekee kodin

Kun ei tiedä mitä sanoa

Koko viikko on ollut sellainen, ettei oikein ole tiennyt mitä sanoa. Seuraa toisten surua täysin kädettömänä, vaikka onkin vasta muutaman kuukauden tässä tutustunut näihin ihaniin ihmisiin, niin toki tapahtuma vaikuttaa myös minuun. Vaikuttaa myös oman sairauteni kautta, koska kun saan jotain flunssia sun muita, niin sairauteni alkaa vaivata ja sen tuomat erilaiset oireet pomppaa päälle. Silmäoireet, masentuneisuus yms. Autoimmuunisairaudessa elimistö hyökkää itseään vastaan ja kun flunssa saapuu, taistelu on kovaa, taistellaan flunssaa vastaan ja myös itseään vastaan. Silloin kaikki tuntuu niin suurelle, ne hyvin pienetkin asiat. Kuolema taas on iso juttu ja sen käsittely onkin jo paljon suurempaa mitä joidenkin pienten villakoirien, jotka juoksee lipastojen alla tai vaatepinot, joita kerääntyy lasten huoneen lattialle. Siltikin välillä tuntuu, että ne pienet asiat ovat valtavia.

Myös ilonaiheet on hankala käsitellä. Esimerkiksi tyttäreni on saanut vakipaikan työstä, josta on unelmoinut ja sitähän pitää juhlia, soittokunta pitää tilata ja ilotulitus. Kaikki kaverit ympäri maailman pitää kutsua ja juhlia monta päivää tätä. Kyllä, meikäläinen menee laidasta laitaan tuhatta ja sataa tällä hetkellä. Siksi odotankin kovasti, että pääsen kohta pitämään pienen tauon kaikesta ja lomailla. Jos saisin flunssani vihdoin taltutettua.

Näin se flunssa tekee kodin, siitä ei eroon pääse millään, ei auta mitkään poppakonstit, ei lääkkeet, ei vitamiinit. Tosin vitamiineja ei oikein minun elimistö edes kestä, joten on syötävä sitten ruoan kanssa erilaisia vitamiinipommeja. Minusta on kovaa vauhtia tulossa kiukutteleva ja kiukkuinen vanha akka…

Kohti parempaa huomista!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebook

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Collegen ja flanellin yhteinen valssi on uusi nimi tälle uuden näköiselle paidalle, jossa kaksi erilaista materiaalia on laitettu yhteen. Nämä kaikki neljä paitaa, jotka olen tuunannut neljällä eri tavalla ovat löytyneet syyssiivouksen aikana kaapin perukoilta. Paitoja, joita en omassa muodossa välitä käyttää. On ollut aika huippua, että nämä paidat ovat vihdoin valmiita ja lopputulos sellainen kuin olen halunnut.

Facebookin käsityöryhmät

Minulla on ollut nyt pidemmän aikaa suuren suuri ompelujumi ja vaikka näitä ihanuuksia tässä esittelen, niin näitä on kuitenkin väsäilty ennen tätä jumia. Jumin yksi syy on muutamat käsityöryhmät facebookissa. Ongelma on pitkälti siinä, että kun ryhmiin tulee uusia ihmisiä ja osa aloittelijoita ja nämä aloittelijat kyselevät sitten neuvoja ja apuja, niin osa ryhmäläisistä hyökkää heidän kimppuunsa raivolla ja haukkuu ensin uusavuttomaksi ja perään huudellaan googletteluja, ohjeita löytyy kansioista ja vaikka ja mistä. Se syö myös niitä, jotka koittaa auttaa. Ei nämä ryhmät ole vain sen vuoksi, että huiput voi esitellä omia tuotoksiaan, on hirmu hienoa, että muutamat myös neuvoo ja opastaa. Ei kukaan meistä ole syntynyt niin, että on heti syntymänsä jälkeen ollut käsityönmaisteri.

Toinen ryhmä onkin sellainen, joka heittelee mitä sattuu toisten kuviin. Ymmärrän, jos toinen pyytää sanomaan mielipiteensä mutta en kuitnekaan ymmärrä sitä haukkumista mihin jotkut sortuu. Haukkuminen ei ole sama kuin mielipiteen ilmaus. Rakentavaa kritiikkiä voi antaa jos toinen sitä pyyttää. Itselläni on joku perskärpiäinen, joka laittaa ihan kaikkiin minun kuviin nauruhymiöitä, oli kuva ja aihe mikä tahansa. Ei mitään muuta kuin sen nauruhymiön. Tämä ei aiheuta muuta kuin, että onkohan henkilöllä kaikki ihan kunnossa.

Olisi hirmu kivaa, jos keskittyisimme kannustamaan ja auttamaan heitä, jotka ovat löytäneet käsityön ihanaan maailmaan. Tämän kun pitäisi vaikuttaa terveyteenkin positiivisesti, mutta välillä näyttää sille, ettei niin ole. Tuollaisella toiminnalla emme saa käsitöiden arvostusta nousemaan, päinvastoin. Monille tulee kuva, että ollaan oman navan kaivajia ja muista ei välitetä tuon taivaallista, umpisairasta porukkaa…Sitäkö halutaan?

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Tosiaan tämä collegepaita on jo aikaisemmin tuunattu toisenlaiseksi mutten koskaan sitä käyttänyt, äidiltäni sain flanellipaidan pojille mutta se ei sopinut kummallekkaan, joten hyödynsin sitä tässä tuunauksessa. Leikkasin collegepaidasta ensin resoriosat pois pääntiestä, sekä hihoista, kiinnitin flanellipaidasta leikatun helman collegepaidan helmaan, resorin alle.  Paita olikin jo valmiiksi auki selästä, jolloin oli helppo lisätä kiilat paidan selkään. Kiilan tein flanellipaidan hihoista. Tämän jälkeen leikkasin flanellipaidan lopuista vinonauhat, jotka ompelin pääntielle sekä hihansuihin. Vielä jämistä ompelin suloisen rusetin paidan takakappaleelle.

Lätsä on itse tehty, kaava on Suuri käsityölehdestä, mutten muista mistä, on niin monta vuotta aikaa kun tein lätsiä, lisään lehden numeron heti kun löydän sen. Kengät on ostettu Kierrätyskeskuksesta.

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

 

Collegen ja flanellin yhteinen valssi

Ihanaa päivää kaikille!

-Melissa-

Seuraa minua: InstagramFacebook