Ei mitään päälle laitettavaa -päivä
Ei mitään päälle laitettavaa -päivä on aika tuskallinen päivä. Avaat kaapin oven ja siellä pursuaa toinen toistaan ihanimpia vaatteita mutta ajatukset ovat kadonneet, jääneet höyhensaarille ja sinulla on todella isoja ongelmia saada itsesi puettua. Silloin kömpii ajatuksiin myös se vaihtoehto, että pitääkö lähteä alasti ulos.
Onko mitään tehtävissä, kun tällainen hetki koittaa? Onko parempi vain jäädä peiton alle piiloon, eikä nousta ollenkaan?
Vinkit
- Ensimmäinen vikki on Pinterest. Voit laittaa hakuun vaikka mustat farkut ja outfit ja tulee esiin monen monta ideaa. Tätä käytän useasti kun ideat loppuu itseltäni. Voit hakea erilaisilla hakusanoilla ja huomaat, että sinulla on monen monta kuvissa esiintyvää asua kaapissasi.
- Toisena vinkkinä on muut somekanavat, varsinkin Instagram ja Youtube. Näistä löytää ideoita helposti, jos seuraa tyylitietoisia ihmisiä. Monta vaateyhdistelmää keksii niistä kyllä.
- Ja sitten on vielä kolmas vinkki, vähän erilainen…Minä nimittäin kuvaan asuja tasokuvina itselleni muistiin ja voin pahan päivän tullessa katsoa myös omasta kansiosta erilaisia ideoita. Tämä viimeinen on minulla käytössä kaikkein eniten ja tykkään muutoinkin tuosta hommasta kun näkee mitä kaikkea siellä kaapissa on ja mitä ei ole. Taltioi omat vaatteet hyvin.
Lupaan, että noilla vinkeillä on ”ei mitään päälle laitettavaa” -päivä on hetkeksi historiaa kun näitä kolmea apuvälinettä käyttämällä saat monta uutta asua ja leikittely on aina sallittua. Testaa, kokeile, yhdistele ja pidä hauskaa. Ei tämän pidä olla niin kauhean vakavaa.
On myös kivaa välillä yhdistää se oma vanha vaate ihan uudella tavalla, näin tuntuu kuin olisi ihan uusi asu päällä jälleen, vaikka ei ole kaupassa edes käynyt. Olen välillä yllättynyt siitä, että tein minkä tahansa haun, niin aina löytyy saman suuntainen vaate omasta kaapista. Voi kyllä johtua siitäkin, että tätä roipetta on ja haluan pitää kaapin sellaisena, että sieltä löytyy mitä tahansa.
Mitkä on sinun apusi tällaiselle päivälle, kun ei kaapissa ole mitään vaatteita?
Kerro omat vinkkisi tuonne kommenttikenttään, jaetaan vinkit yhdessä kaikille. Hävitetään kaappityhjiön tuoma ahdistus…Vai miksi sitä oikein sanoisi?
Mukavaa päivää!
-Melissa-
Kaksi vanhaa neuletta
Kaksi vanhaa neuletta makaa lumppulaatikossa, ajatukset harhailee miten näistä saisi jotakin kivaa. Myös se mietityttää, että onnistuuko tässä työssä zero waste -ajattelu heti. Mietintä myssy siis päähän ja suunnittelemaan hauskat asusteet, joita voi käyttää hyvin loppusyksystä ja alkutalvesta. Käsityölehden sivulta voit printata pipon kaavan, jos et halua tehdä omaa kaavaa. Kaavassa on monta kokoa ja kaavaa voit muokata monella tavoin ja näin saat erilaisia myssyjä. Voin tehdä joskus ohjeet miten olen muokannut tavallisen pipon kaavasta esimerkiksi tässä postauksessa olevan myssyn kaavan. Se on helppo homma.
Tämä on myös sellainen työ missä on hyödynnetty kaikki materiaali ja saatu aikaiseksi juuri sellaiset asusteet kun on ajateltu. Kannattaa aina koittaa yhdistellä asioita toisiinsa, vaikka olisi erlaista materiaalia. Tässäkin hommassa punainen neuletakki on paksua puuvillaa kun taas raidallinen on ohuempaa, silti ne yhdistin toisiinsa ja lopputulos on hyvä.
Tarvikkeet:
- Kaksi puuvillaneuletta
- Pipon kaava + rukkasten kaava
- tekoturkista tai turkistakki
- puuvillalankaa
- villalankaa
- koristenauhaa
- nappeja
- virkkuukoukku
- t-paita
Paidat kannattaa molemmat purkaa saumoista ja näin pääset paremmin näkemään miten paljon materiaalia sinulla on ja miten niitä käyttää. Tee sama myös turkille, jos materiaalisi saat takista tai turkisliivistä. Jos kangasta tai tilkkuja, niin on helpompaa…Paitsi jos joudut ompelemaan tilkkuja yhteen.
Huom! Älä leikkaa turkiksen karvaa poikki, leikkaa varovasti nurkalta saksien kärjillä.
Tällaiset asusteet ovat myös hieno lahjaidea, vaikka monet katsoo kieroon kierrätyslahjoja. Kannattaa siis tietää mikä on ok lahjan saajalle. Itse olen paljon saanut tehdä tällaisia lahjoja omille kavereilleni sekä perheelleni.
Punainen paita
Aloitin punaisesta paidasta. Tästä halusin metsurilakin tyyppisen myssyn ja paksut rukkaset. Metsurilakin tai nikita lakin kaavan muokkasin pipon kaavasta. Tästä ei ole nyt ohjetta täällä. Rukkasiin käytin SK 11-12/2003 lehden kaavaa. Jos et halua muokata myssyn kaavaa itse niin Burda 10/2011 lehdessä on sopiva kaava, jota voi hyödyntää. Materiaalin menekki vain hivenen muuttuu.
Kun leikkaat neulosta, niin älä venuta sitä missään vaiheessa, niin se ei lähde purkautumaan. Neulos kannattaa vahvistaa suoran ompeleen lisäksi siksakilla tai saumurin huolittelulla. Ompele muuten ohjeiden mukaan. Rukkasiin voi laittaa hyvin koristenauhaa ja napin.
Koko asu
- Paita: Kierrätyskeskus, 1€
- Neuletakki: Kierrätyskeskus, 6€
- Farkut: Lindex, vuonna 2006
- Saapikkaat: Kierrätyskeskus, 12€
Raitapaita
Tässä työssä pipo on vuoriton ja lapaset tehdään ihan oman käden mallisesti. Eli käsi laitetaan paperin päälle ja piirretään käden ääriviivat paperille. Tämä leikataan irti ja saadaan kaava. Näihin lapasiin leikkasin myös vuorin vanhasta t.paidasta. Pipoonkin voi tehdä vuorin leikkaamalla t-paidasta vuorin. Minun t-paita vaan oli jo silppu, enkä saanut pipoon enää riittämään materiaalia. Tosin en myöskään kaipaa tähän pipoon sellaista. Kaulaliinaan sain yhdistettyä punaisesta paidasta ylijäänyttä materiaalia ja virkkailin vielä kalualiinan reunat reunapitsillä. Myssyyn halusin tupsun sekä suloisen kukkasen.
Koko asu:
- Paita: Kierrätyskesku, 1,5€
- Farkut: Kierrätyskeskus, 5€
- Neuletakki: Kierrätyskeskus, 5€
- Saapikkaat: Kierrätyskeskus, 10€
Näin kaksi vanhaa neuletta sai uuden muodon. Nämä työt eivät ole helpoimmasta päästä mutta ovat kiva tehdä ja lopuksi kiitos seisoo ja fiilis on korkealla. Näkee oman käden jäljen ja se nostaa itsetuntoa korkealle. On myös hyvin ihanaa nähdä miten vaate muuttuu ihan toiseksi ja sen käyttöikä pitenee. Olisihan se ihanaa, jos voisi sellaisenaan käyttää vaatteen loppuun kun se on vanhassa muodossa, mutta aina se ei ole mitenkään mahdollista.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
-Melissa-


10












