Käyttämättömät vaatteet
Käyttämättömät vaatteet on loistavaa materiaalia erilaisiin tuunauskokeiluihin. Ei niin harmita, jos menee pieleen tai tuunaus ei olekkaan ihan sitä mitä ajatteli. Toki myös ilmaisosaston lumput ovat loistava juttu tässä hommassa, jos omassa kaapissa ei ole sellaista materiaalia, jota työstää. Itse katson aina sen, että vaate on sellainen, jonka kuosi tai muu vastaava on juuri sellainen, josta pidän, mieluiten valitsen näihin hommiin ne vaatteet, jotka ovat rikki. Inhoan korjaamista ja siksi useimmiten tuunaan uutta, vaikka tietyt jutut paikkailenkin.
Aina kannattaa myös antaa vaatteille uusi mahdollisuus, joko tuunattuna tai jotenkin muutoin. Joskus tuunaaminen vie paljon aikaa ja välillä taasse on hyvinkin helppo ja yksinkertainen juttu. Tämä tuunaus on yksi helpoimpia, vaikka näyttää hankalalta. Käyttämättömien vaatteiden uusi tuleminen, muodossa kuin muodossa.
Farkkuliivistä ja neuleesta takki
Tällaisen työn voi tehdä myös farkkutakista tai nahkatakista tai lähes mistä tahansa. Yhdistetään vain kaksi erilaista materiaalia toisiinsa. Minulla sattui olemaan tällainen farkkuliivi kaapissa, jonka olen aikanaan hankkinut Fidasta. En kuitenkaan ole sitä päälläni käyttänyt. Mieheni vanha villapaita pääsi mukaan tähän työhön, tai oikeastaan hihat vain. Miehen paita on odottanut pitkään vuosia jo, että mitä sille tekisi. Vetoketju on rikki ja aikojen kuluessa neule on jäänyt myös pieneksi, joten se on mahtavaa materiaalia tuunauksiin.
Jos ei löydy sopivaa neuletta tähän hommaan, niin hihat voi aina myös neuloa. Mitä paksumpaa lankaa sen parempi. Myös todella värikäs neule sopii hihoihin hyvin. Mielikuvitus peliin ja ei kun tekemään.
Tarvikkeet:
- Takki tai liivi
- Paksu neule
- Sakset
- Purkuri
- Ompelukone
Jos teet takkiin uudet hihat, niin purkaa ensin hihat pois. Muutoin asettele farkkuliivi neuleen päälle niin, että saat hihan muodon ja oikean koon. Sen jälkeen piirrä hiha ja leikkaa hiha irtineuleesta 1 cm saumavaroilla. Huolittele hihan reuna ja ompele päällitikillä liiviin.
Jos paidassa on merkkejä, purkaa ne ja ompele takkiin kiinni. Näin saat lisäjuttuja takkiin.
Käyttämättömät vaatteet ovat oikeasti kiva ajanviete tai leikki. Näille voi tehdä oikeastaan mitä tahansa mutta ihan heti ei kannata laittaa niitä kiertoon, vaan miettiä mitä niille tekisi muuta. Pystyykö käyttämään vielä sellaisenaan vai jossain muussa muodossa. Aina kun se lahjoituskaan ei ole se ekologisin juttu. Kannattaa siis miettiä tarkkaan minne lahjoittaa vaatteitaan. Ja kun lahjoittaa, pitää lahjoituksien olla puhdasta ja ehjää, sellaisia mitä itsekkin vielä käyttäisi. Jätteet lajitellaan muualle.
Mieti minne lahjoitat ja mitä lahjoitat!
Ei pidä ajatella niin, että lahjoituksen saajan pitäisi olla kiitollinen sinulle roskasta. Roska ei ole toisen aarre vaikka miten asiaa katsoo. Toinen asia on tällainen roskamaakari kuin minä. Mutta en minäkään mitä tahansa roskaa halua, vain sellaista, josta on jotakin hyötyä. Niin, että harkintaa aina lahjoituksissa!
Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-
Lue myös nämä: Tylsä paita, Piknik peitto ja tyynyt, Neulepaidasta takki
Seuraa minua: Facebook, Bloglovin, Blogit.fi, Instagram, Pinterest,
Jämä sormus ontelokuteesta
Jämä sormus ontelokuteesta
Kerroin eilen, kun virkkailin tytön suloiselle Nila kisulle kaksi koria sekä lelun ja projektista jäi jäljelle sellainen super pikkuruinen palanen jäljelle. Tästä palasesta sitten tuli sormus, hiukan erilainen sormus mutta todella suloinen. Nyt voi sanoa, että mitään, ei siis mitään jäänyt ontelokuteesta jäljelle. Projekti oli todella hauska ja nopea. Vain ruusuke on hiukan hankalampi tehdä. Muutoin helppo. Tämä zero waste -ajattelu käy ihan työstä tai sitten hullulla on halvat huvit. Valitse itse kumpaan kuulun!
Tarvikkeet:
- Sormen ympäri menevä pätkä ontelokudetta
- Bambulankaa
- Helmi
- 3mm virkkuukoukku
- Ompelulankaa+neula
Tee näin:
- Ompele ontelokudepätkän päät yhteen muutamalla tikillä, koita, että mahtuu sormeen.
- Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja yhdistä renkaaksi piilosilmukalla.
- Virkkaa kolmeketjusilmukkaa ja tee kolme pylvästä, yksi piilosilmukka. Tee näitä viisi kertaa. Niistä tulee kaikkiaan viisi terälehteä.
- Ompele kukka kiinni sormusosaan bambulangan päillä, näin saat samalla myös hyötykäytettyä bambulangan kokonaan.
- Kiinnitä lopuksi helmi keskelle kukkaa.
Ei siis mikään vaikea toteuttaa. Minusta oli tosi mielenkiintoista nähdä miten sain ihan koko ontelokudekerän käytettyä, eikä mitään mennyt roskiin. Ei myöskään koreista jäänyt mitään jäljelle, käytin tarkkaan ihan kaiken. Jämä sormus ontelokuteesta voi tehdä minkä värisenä tahansa. Minä kuitenkin käytin sitä mitä sattui olemaan jämälaatikossa.
Mies oli sitä mieltä, että olen menettänyt järkeni lopullisesti kun kaikesta jämästä on pakko saada tehtyä jotain edes. On ne jämät sitten roskia tai no, tämäkin on tavallaan roska kun sen useimmiten heittää roskiin kun ajattelee, ettei siitä mitään enää tule mutta tuli siitä ja toimiva sormus tulikin, vai mitä sanotte? Olen tosin mielelläni tällainen outo eukko, joka tuhtaa kummallisia juttuja, kylähulluksikin voi vaikka kutsua, se on mulle enemmän hyvä juttu kuin huono juttu.
Olen pieni ja pippurinen roskamaakari, en enää lumppumaakari. Uusi nimi ja uudet roskat…Se toimii kyllä mulla erittäin hyvin! Roskasta saa vaikka mitä kivaa, oikeasti.
Roskamaakari kyllä sopisi hyvin. Tykkään jotenkin tästä nimestä, vaikka se voi tarkoittaa vähän negatiivistakin asiaa mutta kun minä tiedän itse miten näen roskat, niin siksi nimitys jotenkin kutkuttaa. Kovasti kutkuttaakin. Jos vaikka koko blogin nimi muuttuisi: ”Roskamaakarin hullut sävelet” tai jotain vastaavaa. Silloin ainakin tietäisi, että täällä leikitään roskilla. Mitä tykkäsitte nimestä?
Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-
Lue myös nämä: Tee se itse -tarjoilualusta, Roskasta ovikoriste, Pimp your shoes


10













