Vanhoista farkuista farkkuhame, ei mitenkään helposti ja nopeasti tehtävä homma mutta lopussa seisoo kiitos, lupaan sen. Tällainen korkeavyötäröinen farkkuhame pitäisi olla jokaisen farkkutytön kaapissa ja tietenkin jokaisen farkkutytön makuun sopiva hamonen. Tämä minun hame on juuri minun näköiseni, rento ja ei niin vakava. Halusin myös, että helma on epätasainen ja rispaantuva. Mutta toinen farkkutyttö tykkää suorasta ja huolitellusta helmasta.

Korkeavyötäröinen hame luo kivan muodon vartaloon, vaikka ei omaisi tiimalasivartaloa, se luo kivan efektin siitä harvinaisesta vartalon mallista. Tässä vyötärö on kuitenkin alempana mitä normaali vyötärön osa ja tästä syystä hame nousee aika ylös rintojen alle. Tämä on juuri sitä tyyliä josta pidän erityisen paljon. Pitkälinjainen hame pidentää torsoa kivasti.

Olen tosi lyhyt mutta omaan suhteessa pitkät jalat ja lyhyen selän, tästä syystä minun on aika helppo pukeutua mutta pitkät vaatteet voivat saada minut näyttämään todella lyhyelle, siksi tällainen hame on hyvä, kun se pitää yllä sitä efektiä, että jalat on pidemmät mitä selkä vaikka jalat ovat piilossa.

Miten vanhoista farkuista saadaan hame?

Ihan ensin kannattaa lähteä siitä, että valitsee farkut, joista haluaa tehdä hameen. Sen jälkeen purkaa housut osiin. Kannattaa pinota osat omiin kasoihin, niin näet heti missä on isoimmat palaset. Kaavat kannattaa myös paloitella ja merkata, näin hyödynnät kunnolla materiaalin. Sillä ei hametta saa suoraan leikattua fakrkkujen paloista. Käytin jälleen vanhan lehteni kaavaa, eli Miss B 3/93 lehden kaavaa. Sama hamonen löytyy toisesta materiaalista täältä. Tällä kaavalla olen monet hameet tehnyt. Harmi vaan, etten enää mahdu kyseisiin hameisiin ja on pakko ommella uusia.

Halusin hameeseen takataskut hyvin alas, halusin vähän roikkuvien housujen efektiä. Halusin myös reisitaskun, kuten reisitaskuhousuissa. Ja kyllä hame tarvitsi myös etutaskun, ompelin sen farkkujen takataskusta, vaikka ensin yritin hyödyntää myös etutaskuosia, mutta se ei onnistunut, sillä tarvitsin pituuteen niin paljon materiaalia. Hyödynsin myös yksien farkkujen vyötärönauhan hameen vyötärölle. Reikäiset farkut minä paikkasin tilkuilla, sillä en kuitenkaan halunnut ihoa näkyviin niistä kohdin vaikka halusinkin pitää risan ulkomuodon.

Vanhoista farkuista farkkuhame on hauska tapa saada vaatekaappiin jotakin uutta hankkimatta mitään uutta. Nämäkin farkut olivat meidän omia vanhoja farkkuja. Mitään ei siis haettu kirpparilta. Tämä on sitä ihan parasta tapaa hyödyntää liian pieniä ja risoja vaatteita. Kaapista kun aina löytyy jotain epäsopivaa, jonka voi hyvin muokata uudeksi vaatteeksi. Tämä on myös minun yksi tapa pitää kaappini kuosissa, ettei ole yli pursuavaa määrää. Mutta tässäkin asiassa käytän järkeä, vain niitä tuunaan mitä ei haluta laittaa eteen päin tai niitä ei oikein voi laittaa, kuten risaisuus…Vaikka farkuissa se ei niin haittaa mutta minua se kuitenkin haittaa sen verran, etten halua laittaa risoja farkkuja jakoon.

Ihanaa päivää kaikille!

-melissa-

Seuraa minua: Facebook, Bloglovin, Blogit.fi, Instagram, Pinterest,

Tarina kuvan takana

Tarina kuvan takana on aina kiinnostava matka menneeseen. Minun kuvani on otettu joskus vuonna 1995 tai 1996, ihan tarkkaan en nyt muista, eikä kuvassa edes ole päivämäärää, vaikka tekstiä onkin. Julkaisin kuvan jokin aika sitten Instagramissa ja muualla somessa, heti alkoi tulla toiveita, että kertoisin mitä tässä on oikeasti tapahtunut. Kun en kerran kertonut sitä, että mitä kuvassa oikeasti on tehty, miksi kuvassa on banaaneja. Kaikenlaisia ideoita kyllä tuli mitä on voinut tapahtua.

Minulla on ollut aikanaan sellainen tapa, että olen hävittänyt ison määrän kuvia mutta en näköjään kaikkea. Tämä oli ison kuva pinon välissä kun etsin vanhoja sambakuviani, joita ehkä saattaa vielä olla jossain tallessa. Olen nuoruudessa ollut aika yllytyshullu tyyppi ja kaikenlaista on sen vuoksi sattunut.

Ja mitä silloin tapahtui?

Tapahtumapaikkana on ollut Turussa oleva Club Marilyn ja chippendales ilta. Kolme komeaa miestä esiintymässä ja kilpailu, jonka kuvan pimatsu voitti. Kun pojat olivat saaneet keikkansa päätökseen, heillä oli vielä kisa, johon sai osallistua kolme naista. Tietenkin minä olin yksi niistä osallitujista, jotka napattiin lavalle. Minun parini oli tuo kundi, joka pitää lantiostani kiinni. Parien oli tarkoitus tanssia hitaita banaani suussa…Ja banaaniin ei saanut jäädä mitään jälkeä tanssin aikana. Eli näin yksinkertaisesta asiasta oli kyse, ei mitään ihmeellistä. Banaanitanssi.

Täytyy myöntää, että olisi pitänyt säilyttää kuvat, joita aikanaan olen tuhonnut. Olisi paljon hauskoja hetkiä kerrottavana. Mutta tällaista se on kun ei halua kenenkään tietävän mitä on tullut nuorena tehtyä. Minä, äidin kiltti pikku tyttö…Kuvan aikana opiskelin viimeistä vuotta vaatetusalaa, tai olin juuri valmistunut. Olin pienen tytön äiti, yh. Elin vaatimattomassa kaksiossa lapseni kanssa ja mietin mitä elämältä haluan. Olen aina ollut aika taivaanrannan maalari. Etsin itseäni, tosin löysin itseni vasta vuosikymmeniä myöhemmin kun sairastuin. Elämä vaati veronsa.

Olenko katunut elämääni kun tuhosin kuviani?

En. En ole koskaan suostunut katumaan elämääni, mutta en halunnut myöskään roskaa kaappeihini silloin kun suoritin tällaisen toimenpiteen. Kuvat kertoo monta tarinaa ja jokaisesta kuvasta voi jokainen myös tehdä omat tarinansa, kuvista voi aina kehitellä vaikka mitä kun niitä katsoo, niin tästäkin kuvasta tehtiin vaikka mitä päätelmiä. Samaa tehdään ny1kyäänkin, kun tehdään erilaisia olettamuksia vaikka meistä bloggaajista. Tästä olen aikanaan kirjoittanutkin. Olettamuksia, joita jokainen on minusta tehnyt pelkkien kirjoitusten ja varsinkin kuvien perusteella. Vaikka teemme olettamuksia muista, niin pitää muistaa, että ne eivät välttämättä pidä paikkansa, vaan totuus voi olla aivan toinen.

Puhutaan hyvää seläntakana!

-Melissa-