Kirppisvaatteilla brunssille
Meillä ei ole täällä Helsingissä asuessa oikein ollut mitään joka vuotista tapaa, joka tehdään joka vuosi. Turussa asuessamme me aina metiin tivoliin kun vappupäivä koitti, joskus myös vappuaattona, mutta yleensä aina vappupäivänä. Se on yleensä perheiden päivä viettää tivolissa aikaa. Mutta täällä Helsingissä ei olla oikein löydetty sitä omaa juttua, mutta nyt se tuli vastaan ihan yllättäen.
Muutama päivä ennen vappua sanoin miehelleni, että kun meillä ei ole mitään ihmeellistä tekemistä, eikä meille tule kukaan brunssille, niin mitä jos me mennään syömään merelle. Laitoin linkin ja mieheni innostui asiasta. Varasimme siis pöydän ja oli kerrankin jotain mitä taas odottaa. Royal Line järjestää erilaisia saaristoristeilyjä ja suosittelen todella paljon hyppäämään mukaan. Minusta oli todella mahtavaa nauttia hyvästä ateriasta kiireettömästi, katsella maisemia ja kuunnella alueiden historiaa ja pakko on vielä erikseen sanoa, että laivan oma sienisalaatti on mieletöntä herkkua, nam. Pelkkä ajatuskin sienisalaatista saa kuolan valumaan..
Olen aika iloinen siitä, että vihdoin löysimme jotakin sellaista mikä sopii meidän porukalle todella hyvin, rentoa menoa, ruokaa ja juomaa. Härdelli nautti sapuskasta mutta ruokailun jälkeen mieluiten pelaili puhelimella kuin seuraili mitä merellä tapahtuu. Tilanne varmasti muuttuu kun ikää tulee lisää ja kun sisarukset ovat menossa mukana. Sovittiin jo, että kesällä testataan illallista isoveikan kanssa.
Tästä nyt hiukan joutuu pulittamaan mutta vatsan saa syödä täyteen ja tunnelma on aika mahtava. Hauskaa oli se, että Härdellin koulukaverikin oli brunssilla ja vilkuttelivat toisilleen eri puolille laivaa. Eli voi hyvin törmätä myös tuttuihin.
Mitä tulee vaatteisiini, niin ihan jokainen vaatekappale on ostettu kirppikseltä, lukuunottamatta alusvaatteita, sukkia ja huivia (olen tehnyt sen itse). Paljon olen lukenut siitä miten kirppisvaatteilla ei voi olla tyyllikäs ja minä sitten tietenkin monin sanakääntein puolustan kirppareita ja varsinkin sitä, että kirppiksiltä löytää hyvin niin merkkivaatteita kuin tyylikkäitä asuja. Jokaiseen makuun löytyy aina ja nyt on ilmestynyt enemmissä määrin myös plussa kokoja tankoihin. Hyvän näköisiä, muodikkaita isojen naisten vaatteita. Useasti ne vaan pakkaa menemään lopulta tuonne ilmaisosastolle. Mikä on surullista.
Aurinkoiset pöksyt vappuaatton piristykseski
Tuossa vuoden vaihteessa kun viimeksi kävimme moikkaamassa sukulaisia, sain äidiltäni ison määrän kaikenlaista tavaraa. Tavaroiden joukossa oli tilkkuja ja kankaanpalasia mukana. Osan näistä heitin kasaprojektille, vaikka en vielä silloin ihan ollut päättänyt kasaprojektia ylipäänsä. Materiaalit eivät vain mahtuneet muualle kuin tähän kasaan. Jotenka…Nämä ihanat aurikobyysat ovat siis kasaprojektin tuotosta ja oli muuten hauska tehdä. Sain kankaan riittämään juuri ja juuri, lopusta tulee vielä pari servettiä pöytään mutta muutoin kaikki on käytetty. Parista suortuvasta tulee vielä Barbielle pöksyt tai hame. Mutta niitä tehtaillaan sitten kesällä jälleen.
Näistä housuista tuli meikäläisen tämän kesän lempparit, en edes tiennyt, että tarvitsen juuri tällaisia housuja. Housut olen tehnyt samalla kaavalla mitä tein yöpuvun pussihousut mutta tällä kertaa en pussittanut housuja, vaan annoin jäädä suoraksi ja ompelin frillan lahkeisiin. Nämä toimii sitten ihan millaisilla yhdistelmillä tahansa. Tässä asussa minulla oli valkoiset lenkkarit jalassa mutta asun saa myös hyvin romanttiseksi shabby chic tyyliin sekä myös bohotyyliin sopivaksi. Sopii siis kaikkien tyylien kanssa hyvin. Minulla on myös tätä samaa kangasta palanen punaisena ja mietinkin kuumeisesti, että teenkö samanlaiset housut myös punaisen värisenä? Mitä sanotte?
Vappuaatto meni meillä tavan mukaan rauhallisesti. Meillä kun yleensä kaikki ovat töissä ja koulussa, joten illalla ei ehdi lähteä mihinkään ihmettelemään. Ja kivaa on viettää yhdessä aikaa kuitenkin, kaikki vapaa-aika pyhitetään omalle perheelle. Aattona meillä alkaa grillikausi ja nautitaan itse paistetuista munkesta. Muuta ei sitten tarvita. Oleskellaan yleensä parvekkeella, mutta valitettavasti nyt ei ole enää parveketta, joten istuskeltiin pihalla. Päivä ei nyt ollut valitettavasti niin lämpöinen mitä on ollut viime viikolla mutta takkia päälle vain ja nautiskelemaan olostaan.
Tänään lähdetään pienelle seikkailulle, niin kuin joka vuosi mutta tällä kertaa päältä löytyy kirppisvaatteita, kirppishullut haluaa ihan varmasti nähdä mitä olen pukenut päälleni ja seikkailuhulluille sitten vinkkejä mitä vappunapäivänä voi tehdä Helsingissä. Tänään yritän kyllä myös ommella, olisi odottamassa jälleen pari juttua, kesäistä ihanaa juttua. Kasaprojekti tuntuu lähteneen hienosti liikkeelle, mutta suunnitelmat siitä, että yksi laatikko olisi tehtynä toukokuun puoleen väliin mennessä ei taida onnistua sittenkään. Toivossa on hyvä elää, vai mitä?


14






